jeah, hesa

Sep 30, 2006 21:37

tännekin eksyin.

Jau, on pitkä aika kun olen viimeksi kirjoittanut. Varmaan liiankin pitkä, mutta väliäkö sillä tässä ja nyt.

Olen Anniinalla (tiedoksi kaikille, jotka eivät tiedä: Anniina=Jeremyn (isoveljeni) tyttöystävä) Jeremyn kanssa. Täällä mäkin viettelen aikaa aina välillä. Ollaan tehty sellainen sopimus, että voin aina kun yksinäisyys Töölössä voittaa, niin voin hypätä siihen 67:aan ja tulla tänne. Anniinan perhe-tosi mukava ja Torpparinmäki on hieno paikka, luontoa ja taloja vieri vieressä. Tää on kuin kolmas koti mulle. Anniinan äidin kans jutellaan paljon ja tänäänkin lähdettiin haukkaan happee ja keräileen kukkia ulkoa. Se oli kuin hyppäys ihan uuteen maailmaan astuessamme vain muutaman metrin kotoa ulos.

No mitäs kouluun? Hm.. No eka jakso oli suoraan sanottuna perseestä. Koulun opettajat olivat kyhäilleet lukkarin meille E-ryhmälle niistä viimeisistä rippeistä, joita nyt sattui oleen. Onneksi tää oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun opet tekee lukujärjestyksen. Ja ne opettajat, jotka E:lle oli valittu :DDD

Enkun maikka:
-Kertoo yhden tunnin aikana kolme eri tarinaa joistain tapaamisistaan ihmisistä.
-Jos kysymme kielioppi-säännöistä jotain, niin tokaisee vain "älkää tuohon keskittykö, se menee vain näin". HMP.
-Sit ärsyttää muutenkin sen ylikorostunut englannin lausunta ja sen ah, niin kaunis ja korkea ääni, sellainen falsetti.
-Rakastaa mun lappilaisuutta ja kysyy aina esimerkkejä multa "Niin mitenkäs siellä Inarissa ja Lapissa??" aah love it soooo much!!
Yks plussa:
"Niin yrittäkää nyt ymmärtää tälläisiäkin lapsia, jotka asuvat yksin ja voi voi, kyllä minä ainakin" (Katsoen samalla minua säälivästi ja muut oppilaat melkein purskahtavat nauruun.

No..muutkin opettajat ovat olleet melkein samanlaisia, en jaksa nyt luetella kaikkia piirteitä, mutta yksi sattuma äikän opettajan kanssa nousee mieleen:
Olin yhtenä aamuna nukkunut hieman pitkään ja en mennyt enkun tunneille. Lähetin kahdelle yhtävälleni viestin, et missaan enkun tunnit, mut tuun äikän tunneille. Ja olin sit aikaisessa ja menin äikän tunnille ihan normisti. Nyt pari viikkoa tuon jälkeen äikän opettaja oli merkinnyt minut poissaolleeksi tuolta tunnilta, vaikka olin vain missannut ne enkun tunnit. Tästä minulla oli siis todistajina kaverini, jolla toisella oli viesti vielä tallella. No, äikän maikka vaan vänkkäsi vastaan, vaikka muistan selvästi olleeni tunnilla. Äh.. No en jaksanut alkaa kinaan ja siinä se sit oli. Olin siis ollut poissa, mukamas.

Koulu on rento ja oppilaat kivoja. Olen tutustunut moniin mielenkiintoisiin persooniin ja olen huomannut yllätyksekseni, kuinka sosiaalinen olen ja minusta on helppo lähestyä ihmisiä. Ja juttuakin riittää. Tätä piirrettä ei vain tullut esille Inarissa, :DDD.
Koulun yleistunnelma on mukava ja vapaa. Kukaan ei uhoa toiselle ja eri vuositason oppilaat on kavereita keskenään.

Onhan täällä rankkaakin. Minun, niinkuin varmasti monen muunkin mielestä olisi siistiä muuttaa Inarista Hesaan ja asua melkein ihan itse siellä. Päättää omista asioista ja "olla vapaa". No. Kuitenkin se käsitys on minulla ainakin muuttunut. On rankkaa olla yksin. Muuttaa ihan vieraalle alueelle, eli kaupunkiin. Jeremykin viettää aikaansa paljon poissa kotoa, joten saatan olla viikonkin yksin kämpässä..nukkua yksin, syödä yksin ja muutenkin vain olla yksin. Silloin tuntee olonsa kodittomaksi. Ja eihän meidän kämppääkään kovin kodikkaaksi voi kutsua. Ja se on yksiö, jepajee.
Rankkaa ja raskasta on ollut sopeutua ihan toiseenlaiseen maailmaan ja ihmisiin. Luoda uusia suhteita ja ajanvietettä. Yrittää jaksaa koulua ja sitä vastuuta, kaikesta. Olenhan minä saanut moniakin kavereita, mutta he asuvat Hesan pääalueen ulkopuolella ja muutenkin se meidän kaveruus ei ole vielä sitä, et hengailtais aina koulunjälkeen yhdes. Ja mitä sitten kun loppuu rahat :DD? No, täällä oikeastaan tarttee rahaa melkein kaikkeen.
Mitäs mä sit teen koulun jälkeen? No, käyn täällä Anniinalla aina välillä, käyn kuntosalilla tai jollain ohjatuilla liinkuntatunneilla (mulla on niihin jäsenyys ja kortit, et pääsen aina vaan sisälle), hengaan yksin kaupungilla, käyn leffoissa (harvoin), käyn kävelyllä, katson telkkaria kotona, nukun ja joskus hengaan kavereiden kanssa. Mutta mitä tuo elämä on? Hm..minulle..ei oikeastaan silleen mitään nautintoa ja sisältöä. Haluan jotain muutakin tähän samaan. Ehkä sitten, kun alan tutustumaan kavereihini paremmin ja ehkä jopa löytämään sen poikaystävän ja olis kiva saada jotain tekemistä (ehkäpä pari mukavaa harrastusta). Kiitos.

Tässäpä jotain mietteitä. Yritän tosiaan käydä katsomassa tätä ja kirjoittelemassa aika ajoin, mut BTW, mul ei oo nettiä himas.

Inariin muuten tulen kahden viikon päästä eli syyslomalla.

Kaikkea hyvää kaikille, jotka lukee tätä<3 nähdään sit ehkäpä pian.
Previous post
Up