Jan 17, 2008 11:17
tiistaina loysin netista croydonin philharmoonisen kuoron ja illalla menin katsomaan niiden harjoituksia jonnekin hevon kuuseen. oli kylla taas kerran niin tuskaisaa rampia tieni maaranpaahan jossakin hirveassa myrskyilmassa. lopulta simpsonit suklaabrowniemilkshaken kanssa paasin perille. vain todetakseni kaikkein laulajien olevan n.+70-vuotta. no thanks. jospa jostain loytaisin jonkun vahan nuorekkaamman kuoron johon liittya.
eilen lahdin vahan ex-tempore tapaamaan nellaa bayswateriin. syotiin frescossa maistuvaa orgaanista ruokaa ja juotiin omenamansikaappelsiinibanaani-juomia. ei paha. sitten jalkkariks vahan ben&jerrysta puoleen hintaan ja melkein kolmen tunnin mukavat keskustelut kauppakeskuksen portailla variavaihtavan katon alla. lopulta nella tuli mun kanssa tottenham courtille josta yobussi kiidatti mut kotiin 20 minuuttia myohassa aikataulusta.
kotona olin 01:30 ja menin nukkumaan. en saanut unta koska olin niin jaassa ja ikkunasta vihmoi viima. lopulta tunnin pyorimisen ja hytisemisen jalkeen puin yovaatteiden paalle kahdet flanellihousut, tavalliset ja villasukat, collegepaidan ja hanskat. sitten tietysti viela untuvapeitto ja tyynyista muuri, jotta hengitysilma ei olisi tuntunut niin kylmalta. johan tuli uni.
huomenna nella tulee tanne croydonin ghettohuudeille! oon aika innoissani:D vuhuu!
viikonloppuna ajattelin ehka menna uimaan jos jaksan.
neal on taas kiva ja ma olen sittenkin prinsessa.
sain muuten radan (yksi maailman kuuluisin/paras teatterikoulu) opinto-oppaan ja se on aika ahdistava mutta ehka vaan haen silti. ei siina muuta meneta kuin £45 hakumaksun. onneksi on myos ainakin viisi muuta teatterikoulua jotka ei ole niin posh, uh ja ah. ja maksaa vahemman kun £9700 lukukausi. eniten pelottaa improaminen englanniksi mutta ennen paasykokeita englanti ehtii viela onneksi kehittya. voi hitto ma niin haluan johonkin kouluun! en edes halua ajatella mita tapahtuis jos en vaan paasisi mihinkaan. hyi! onneks taalla on myos sellasia kouluja joihin paasee rahalla. paitsi ainiin, eihan mulla ole rahaa. no. MA VAAN PAASEN JOHONKIN IHANAAN KOULUUN, SAAN AMMATIN, MENEN TOIHIN, TEEN LAPSEN JA OLEN VAIMO. siina se.