Oct 14, 2007 18:23
viikonloppu oli aika kiva. perjantaina en tehnyt mitaan. menin puoli ysilta nukkumaan, simahdin heti ja aamulla herasin joskus kympilta. tsombailin taalta keskustaan tapaamaan nellaa queenswaylle. se oli kylla melko vaikeaa koska victorian tubeasema oli ihan tukossa. kaksi linjaa oli suljettu ja kaikki miljoona ihmista tunki samalle linjalle. selvisin kuitenkin. mentiin nellan kanssa siis portobellon markkinoille.
en voi kuvailla millasta siella on. sairaan ihanaa ja sairaan kamalaa. siis oikeeta kidutusta. maailman ihanimpia vintagemekkoja ja aitoja chanelin korkkareita ja IHAN KAIKKEA mita voi vaan olla. olin ihan oikeesti kyynelsilmin siella koska en voinut ostaa niita kaikkia asioita. tai edes yhta mekkoa ja yhta takkia ja sataa laukkua.
ostin kuitenkin yhden laukun kiinalaiselta miehelta. dolce&gabbanan (joo niin:DDD) ihanan mustan jattilaukun. se mies pyysi siita 50puntaa mutta en suostunut maksamaan kuin 40. se kysyi miksi ja sanoin olevani such a nice person.
portobellon jalkeen mentiin makkiin ja kierreltiin vahan kaupoissa. ja sitten paasin vihdoin hengailemaan nellan hostelille. siella oli aika ihanaa ja tvsta tuli joku maailman tarkein rugbypeli. ei tajuttu siita mitaan mutta yksi australialainen miekkonen selitti mulle vahan miksi ne repii toisiaan ja makaa toisensa paalla ja on muutenkin ihan jarjiltaan.
koska rahat oli loppu nella lainaisi mulle 20puntaa<3 ostetiin vahan juomia ja sitten lahdin tapaamaan "my nanny friends" :D ne oli tosi kivoja tyttoja. istuttiin picadillylla ja tuntui aika kivalta vaan istuksia siina ja katsella kaikkea. lopulta lahdettiin sellaseen paikkaan kun walkabout joka oli joku aussibaari.
siella oli aika kivaa mutta ihan tuhottomosti ihmisia. tanssittiin aika paljon ja juteltiin vaan jotain. tai lahinna huudettiin koska meteli oli niin huumaavaa.
lahdin walkaboutista joskus kahden jalkeen. harhailin yli tunnin etsien tottenham court roudia paatyen notting hilliin. kavellen. olin ihan itku kurkussa ja ajattelin etten ikina loyda kotiin. en siis ollut mitenkaan humalassa, eksynyt vain.
lopulta loysin oikean pysakin, odotin 40min bussia, ja vihdoin, VIHDOIN kello viidelta aamulla kaaduin omaan sankyyni... enka saanut unta koska adriana huusi ihan hulluna. nukahdin siis varmaan joskus kuudelta ja kymmenelta lahdettiin brunsille.:D
mentiin leenan ja sen kolmen kaverin kanssa sellaseen luomuaamiaspaikkaan. sinne oli hirveet jonot mut onneks meilla oli pytavaraus. soin ihanaa luomuleipaa ja vastapurisettua appelsiinimehua. brunssin jalkeen kierreltiin vahan ihanissa pikkuputiikeissa enka viitsi edes selittaa miten ihania asioita niissa myytiin. tyydyn osaani. poor nanny.
nyt olen lahinna nukkunut ja syonyt jaateloa seka odottanut etta leena ja robero alkaa riitelemaan. leena aikoo taas heittaa sen pihalle ja kohta espanjankielinen huuto vaan raikuu.nice. ja onneksi satu soitti!:>
ensi viikonloppuna menen durhamiin millan luo! oon niiiiiiiiiiiin innoissani! toivottvasti siella on durhamin kuuluisia grillibileita ja kaikkea muuta mukavaa<3
ikava on suunnaton ja jotkut on huonoja puhumaan puhelimessa. tai aina vain vasyneita. tykkaan silti<3! moigs.