Is this the end of love?
Why oh why? Ei kai kukaan tajua kuinka paljon tilanne rassaa mua? Luulin että sana Forever tarkoittaa ikuisuutta? Ei itkuisuutta? Tai latinan kielen lause Ad Infinitum... Joka on kaiverrettu kahteen sormukseen jotka molemmat riippuvat kaulassani nyt! Voiko yksi riita ja sen kaikki helvetin seuraukset olla nyt tässä? Arvet jäävät ja muistot kaikista viidestä vuodesta... En vaan voi unohtaa kaikkea mitä meillä oli. Varsinkaan jos ei koskaan tule sitä hetkeä, että voisimme molemmat puhua? Puhua ja itkeä asiat edes läpi? This whole thing is killing me slowly.... En ole kuullut sanaakaan rakkaimmastani maanantain jälkeen... Jokainen (ainoista) lukijoista voi itse miettiä kuinka kyvytön olen tekemään mitään, ennenkuin saan selvyyden asioihin. Should I just move on or do I still have a half a chance to fix everything? Tiedän että olen idiootti ja ääliö, enkä aina voi ajatella asioita muiden kannalta... Mutta se taas tukee teoriaa, että kaiken idioottimaisuuden takana ei olekkaan masennus ja ahdistus vaan adhd... Kaikki oireet ja yksityiskohtaiset tiedot lapsuudesta ja nykyisyydestä ja aikuisiän adhd potilaan kuvaus sopivat kokonaisuudessaan ja täydellisesti minuun: asioiden unohtelu, impulsiivisuus, harkitsematon käytös, asioiden möläyttely, muiden puheen keskeytys, muista kun itselle tärkeistä asioista puhumattomuus ja niihin keskittmymättömyys esimerkkeinä adhd aikuisen käytöksenä. Ja hyviä puolia: luova persoona, muiden tukeminen ( ei aina rakkaimpien), nopea asioiden hoksaaminen (ei kaikkien), empaattisuus, ja muut jotka eivät nyt muistu mieleeni.... Kaikki sopivat täydellisesti minuun. Kun saisin ne lekurit uskomaan vielä ja tutkimaan asian? Ehkä oikea diagnoosikin löytyisi? Elämä adhd aikuisen, tai lapsen kanssa ei tule olemaan kenellekään helppoa. Mutta vaatisi rakkaiden ymmärryksen ja täyden tuen. Jos vain rakas vaimoni olisi nyt tukenani, uskoisin, että voisimme selvitä tästäkin? Mutta rakkaani on päättänyt ettei pidä yhteyttä minuun? Maanantain jälkeen en hänestä ole kuullut mitään! Ehkä häntä on kielletty pitämästä yhteyttä minuun? En voi tietää? En koska hän ei vastaa viesteihini tai soittoihini! Kumpa vain saisimme puhuttua kasvotusten edes kerran vielä.... Tietäisin miten tästä eteenpäin jatkan? Haluaako vaimoni yrittää yhdessä? Vai loppuuko kaikki näin? Mahdollisimman paskasti? Haluaisin yrittää selvittää ongelmat ja yrittää yhdessä! Jotta rakkaani näkisi että voin muuttua. Tiedostan ongelmani. En voi koskaan syödä rauhoittavia lääkkeitä tai unilääkkeitä. Koska käytän niitä väärin, popsin niitä kuin popkornia kunnes pääni on täysin sekaisin. Ja sen jälkeen en osaa käyttäytyä, olen aivan liian impulsiivinen ja arvaamaton. Sama juttu alkoholin suhteen, en pysty kontrolloimaan käyttäytymistäni. Vaimoni on ainoa henkilö joka saa minut edes yrittämään pysyä kaikesta pahasta erossa. Pahojen lääkkeiden reseptit tuhosin juuri. Ja kun rakkaani on lähelläni en halua edes juoda alkoholia. Ja nyt en enää koske noihin helvetin unilääkkeisiin tai rauhoittaviin. Tunnustan että alkoholista en ole pysynyt erossa vaimoni lähdön jälkeen. And I feel so bad about it! :( Hän on se ainoa syy että jaksan edes herätä enää. Ajatus siitä että mulla olisi edes pieni mahdollisuus jatkaa yhdessä. Pieni toivo yhteisestä tulevaisuudesta. Pieni toivo että voisin katsella rakkaimpani nukkuvan kun en itse saa unta. Pieni toivo että saan herätä rakastamani naisen vierestä vielä kerran tai vielä vanhana mummona. Muuta en elämältäni toivo enkä halua. I found the reason to change who I used to be. And the reason is you! I'm not a perfect person. I wish I didn't do those things to you. But I continue learning. About me and you! And I can't wait to see tomorrow with you! En tiedä lukeeko rakas vaimoni koskaan tätä. Mutta ehkä joku ymmärtää tuskani? Ja pelkoni koko helvetin tilanteesta? Ehkä mä saan mahdollisuuden, ehkä en? Arvet ja muistot jäävät ikuisuudeksi muistuttamaan siitä että olin joskus onnellinen ja toivon että mulla on edelleenkin maailman tärkein ja rakastetuin ihminen lähelläni! And that's all folks!