Naiivius
Mä olen työni puolesta skeptinen ja pessimistinen. Enkä muutenkaan ole se maailman valoisin tai mukavin tyyppi. Enkä kovinkaan naiivi monissa asioissa. Mutta oikeastaan haluaisin olla, koska naiiviudessa on monia hyviä puolia. Se on hyvin helppo tapa suhtautua ihmisiin, jos tahtoo uskoa kunniaan. Se on hyvin helppo tapa suhtautua maailmaan, jos tahtoo uskoa toisen hyvyyteen. (Ja tosi fiksu valinta kumpaan vaan jos tahtoo turpiinsa)
Oman paranemisprosessini kannalta aion olla oikeasti naiivi, koska se kuuluu lapsuuteen ja katsoisin, että isointa damagea mun psyykkeelle teki juuri se kun naiivius alkoi karisemaan hallitsemattomasti. Sanoisin, että mun arpinen sieluni tarvitsee aika ison annoksen naiivia lapsenuskoa ja lapsekkaita ajatuksia maailmasta, jos aion jollakin tavalla muuttaa tilaani normaalimpaan päin.
Ainoa todellinen naiivius, mitä mussa on jäljellä on varmasti ihmisten rakastaminen aika ehdoitta. Myös niiden, jotka on työntänyt mut pois. Siitä aion pitää kiinni, koska omasta mielestäni se on ehkä paras (myönteisin) piirre persoonassani. Kenenkään ei tarvitse sitä arvuutella, että rakastanko vai en. Rakastanhan minä. Paljon. Monia. Ehdoitta.
Aion suhtautua ideoihini siitä miten esim. saan onnellisen lapsuuden 31-vuotiaana samalla tavalla. Ehdoitta. Naiivisti. Aion uskoa, että nämä ideat toimivat. En ehkä pysty kokonaisvaltaisesti ajattelemaan ihmisistä ja asioista hyvää koskaan, mutta yritän tehdä sitä vähän enemmän. Ehkä se siitä.
Oman paranemisprosessini kannalta aion olla oikeasti naiivi, koska se kuuluu lapsuuteen ja katsoisin, että isointa damagea mun psyykkeelle teki juuri se kun naiivius alkoi karisemaan hallitsemattomasti. Sanoisin, että mun arpinen sieluni tarvitsee aika ison annoksen naiivia lapsenuskoa ja lapsekkaita ajatuksia maailmasta, jos aion jollakin tavalla muuttaa tilaani normaalimpaan päin.
Ainoa todellinen naiivius, mitä mussa on jäljellä on varmasti ihmisten rakastaminen aika ehdoitta. Myös niiden, jotka on työntänyt mut pois. Siitä aion pitää kiinni, koska omasta mielestäni se on ehkä paras (myönteisin) piirre persoonassani. Kenenkään ei tarvitse sitä arvuutella, että rakastanko vai en. Rakastanhan minä. Paljon. Monia. Ehdoitta.
Aion suhtautua ideoihini siitä miten esim. saan onnellisen lapsuuden 31-vuotiaana samalla tavalla. Ehdoitta. Naiivisti. Aion uskoa, että nämä ideat toimivat. En ehkä pysty kokonaisvaltaisesti ajattelemaan ihmisistä ja asioista hyvää koskaan, mutta yritän tehdä sitä vähän enemmän. Ehkä se siitä.