kolme aamua, 1/1
Nimi: Kolme aamua
Kirjoittaja: Elindar
Bändi: the GazettE
Paritus: Ruki/Kai
Ikäraja: K-7
Tyylilaji: draama, romantiikka, fluff
Huom: en omista henkilöitä
tehty alunperin Lafissa olevaan kolmiohaasteeseen.
Oli olemassa aamuja, joita Ruki inhosi ja sitten aamuja, joita hän rakasti.
Sinä aamuna hänestä tuntui, että oli vasta hetki sitten ehtinyt sulkea silmänsä nukkumaan mennessään, kun herätyskellon vaativa ja rasittava piippaus jo tunkeutui hänen tajuntaansa. Torkkua ehdittiin painaa ainakin kolmesti ennen kuin solisti sai viimein kiskottua itsensä kiroillen ylös sängystä. Ja silloin hän oli jo auttamattomasti myöhässä.
Minuutit juoksivat ohi aivan liian nopeasti, ja kaikella tuntui olevan jotain häntä vastaan sinä aamuna; suihkulla, vedenkeittimellä, metroaikatauluilla sekä heidän managerillaan, joka soitti varttia vaille kymmenen haukkuen Rukin pystyyn hänen ainaisten myöhästymistensä takia. Oli erittäin lähellä, ettei kännykkä lentänyt ikkunasta läpi puhelun loputtua.
Jokapäiväinen aamutupakkakin jäi väliin kaiken kiireen ja sähellyksen takia, mikä vain onnistui lisäämään solistin ärtymystä ja kirosanojen määrää. Viimein hän kuitenkin pääsi lähtemään, mutta vain pari korttelia käveltyään huomasi unohtaneensa lompakkonsa kotiin ja joutui palaamaan puolijuoksua takaisin. Viimeistään siinä vaiheessa Ruki oli varma, ettei hänen olisi pitänyt nousta sängystä laisinkaan. Sellaisia aamuja hän inhosi.
Perjantaiaamuna Ruki huomasi tuijottelevansa makuuhuoneensa kattoa jo puoli tuntia ennen kellonsoittoa. Hän jaksoi maata paikoillaan tasan kolme minuuttia ennen kuin nousi.
Se aamu oli kaikin tavoin eilisen vastakohta. Solistilla ei ollut kiire minnekään; hän tuhlasi lämmintä vettä suihkussa yli parikymmentä minuuttia, joi kolme suurta kupillista teetä, luki aamun lehden läpi melkein kokonaan ja poltti yhden tupakan sijasta kaksi.
Sinä aamuna puhelin ei soinut, vaikka nyt solisti aivan odotti sitä. Luettuaan sarjakuvat loppuun hän yritti soittaa Kaille. Turhaan.
Ikkunan takaa näkyi tylsä, tavallinen ja harmaa aamu. Ruki keitti neljännen kupillisen teetä ja piirteli hajamielisesti sanomalehden nurkkaan. Kun noin varttitunnin päästä koko sivu oli viimeistä neliösenttiä myöten täynnä epämääräisiä, kuulakärkikynällä piirrettyjä kuvioita, hän soitti rumpalille uudestaan. Ei vieläkään vastausta.
Sinä aamuna kellon viisarit tuntuivat matelevan eteenpäin, ja turhautuneisuus sekoittui ikävään. Sellaisiakin aamuja Ruki inhosi.
Lauantaina solistin herätti rauhoittava ja niin kodikas astioiden kilinä, joka kuului keittiöstä. Pian hänen nenäänsä leijaili vastakeitetyn kahvin tuoksu. Vaikka Ruki ei muuten voinutkaan sietää kahvia, sen tuoksu aamulla oli yksi parhaimmista asioista, joita hän tiesi.
Solisti käänsi kylkeä ja ajatteli nukkuvansa vielä hetken. Mutta joku toinen oli toista mieltä. Makuuhuoneen ovi kuului aukeavan, ja pian Ruki tunsi, kuinka paino laskeutui sängylle hänen viereensä. Hän kuuli Kain naurahduksen korvansa juuressa, tunsi käsien kiertyvän ympärilleen ja pehmeiden huulten laskeutuvan poskelleen.
“Herätys, unineko. Tein sinulle aamiaista.”
Solisti naurahti myöskin ja kääntyi niin, että saattoi katsoa toista.
“Ei sinun olisi tarvinnut.”
“Tiedän, mutta minä halusin.” Rumpalin hymy tuntui valaisevan koko makuuhuoneen.
“Laitan teeveden tulemaan ihan kohta. Nouse sitten, kun jaksat”, hän sanoi ja painoi vielä nopean suukon toisen nenänpäähän ennen kuin nousi ja lähti takaisin keittiöön.
Ruki kääntyi selälleen ja venytteli hiukan. Hän kuuli, miten Kai hyräili itsekseen keittiössä, ja hymy levisi hänen kasvoilleen. Sellaisia aamuja hän rakasti.
Kirjoittaja: Elindar
Bändi: the GazettE
Paritus: Ruki/Kai
Ikäraja: K-7
Tyylilaji: draama, romantiikka, fluff
Huom: en omista henkilöitä
tehty alunperin Lafissa olevaan kolmiohaasteeseen.
Oli olemassa aamuja, joita Ruki inhosi ja sitten aamuja, joita hän rakasti.
Sinä aamuna hänestä tuntui, että oli vasta hetki sitten ehtinyt sulkea silmänsä nukkumaan mennessään, kun herätyskellon vaativa ja rasittava piippaus jo tunkeutui hänen tajuntaansa. Torkkua ehdittiin painaa ainakin kolmesti ennen kuin solisti sai viimein kiskottua itsensä kiroillen ylös sängystä. Ja silloin hän oli jo auttamattomasti myöhässä.
Minuutit juoksivat ohi aivan liian nopeasti, ja kaikella tuntui olevan jotain häntä vastaan sinä aamuna; suihkulla, vedenkeittimellä, metroaikatauluilla sekä heidän managerillaan, joka soitti varttia vaille kymmenen haukkuen Rukin pystyyn hänen ainaisten myöhästymistensä takia. Oli erittäin lähellä, ettei kännykkä lentänyt ikkunasta läpi puhelun loputtua.
Jokapäiväinen aamutupakkakin jäi väliin kaiken kiireen ja sähellyksen takia, mikä vain onnistui lisäämään solistin ärtymystä ja kirosanojen määrää. Viimein hän kuitenkin pääsi lähtemään, mutta vain pari korttelia käveltyään huomasi unohtaneensa lompakkonsa kotiin ja joutui palaamaan puolijuoksua takaisin. Viimeistään siinä vaiheessa Ruki oli varma, ettei hänen olisi pitänyt nousta sängystä laisinkaan. Sellaisia aamuja hän inhosi.
Perjantaiaamuna Ruki huomasi tuijottelevansa makuuhuoneensa kattoa jo puoli tuntia ennen kellonsoittoa. Hän jaksoi maata paikoillaan tasan kolme minuuttia ennen kuin nousi.
Se aamu oli kaikin tavoin eilisen vastakohta. Solistilla ei ollut kiire minnekään; hän tuhlasi lämmintä vettä suihkussa yli parikymmentä minuuttia, joi kolme suurta kupillista teetä, luki aamun lehden läpi melkein kokonaan ja poltti yhden tupakan sijasta kaksi.
Sinä aamuna puhelin ei soinut, vaikka nyt solisti aivan odotti sitä. Luettuaan sarjakuvat loppuun hän yritti soittaa Kaille. Turhaan.
Ikkunan takaa näkyi tylsä, tavallinen ja harmaa aamu. Ruki keitti neljännen kupillisen teetä ja piirteli hajamielisesti sanomalehden nurkkaan. Kun noin varttitunnin päästä koko sivu oli viimeistä neliösenttiä myöten täynnä epämääräisiä, kuulakärkikynällä piirrettyjä kuvioita, hän soitti rumpalille uudestaan. Ei vieläkään vastausta.
Sinä aamuna kellon viisarit tuntuivat matelevan eteenpäin, ja turhautuneisuus sekoittui ikävään. Sellaisiakin aamuja Ruki inhosi.
Lauantaina solistin herätti rauhoittava ja niin kodikas astioiden kilinä, joka kuului keittiöstä. Pian hänen nenäänsä leijaili vastakeitetyn kahvin tuoksu. Vaikka Ruki ei muuten voinutkaan sietää kahvia, sen tuoksu aamulla oli yksi parhaimmista asioista, joita hän tiesi.
Solisti käänsi kylkeä ja ajatteli nukkuvansa vielä hetken. Mutta joku toinen oli toista mieltä. Makuuhuoneen ovi kuului aukeavan, ja pian Ruki tunsi, kuinka paino laskeutui sängylle hänen viereensä. Hän kuuli Kain naurahduksen korvansa juuressa, tunsi käsien kiertyvän ympärilleen ja pehmeiden huulten laskeutuvan poskelleen.
“Herätys, unineko. Tein sinulle aamiaista.”
Solisti naurahti myöskin ja kääntyi niin, että saattoi katsoa toista.
“Ei sinun olisi tarvinnut.”
“Tiedän, mutta minä halusin.” Rumpalin hymy tuntui valaisevan koko makuuhuoneen.
“Laitan teeveden tulemaan ihan kohta. Nouse sitten, kun jaksat”, hän sanoi ja painoi vielä nopean suukon toisen nenänpäähän ennen kuin nousi ja lähti takaisin keittiöön.
Ruki kääntyi selälleen ja venytteli hiukan. Hän kuuli, miten Kai hyräili itsekseen keittiössä, ja hymy levisi hänen kasvoilleen. Sellaisia aamuja hän rakasti.