Nyt pari kuukautta oon miettinyt, että pitäisikö mun hakeutua johonkin terapiaan. En vain saa aikaiseksi tai oikeampi syy on, että en uskalla. Pelkään, ettei minua oteta tosissaan, enkä saa minkäänlaista tukea, joka sitten vain pahentaisi tätä oloa. Kai se on jonkinlainen ikäkriisi tai sellainen. Ja asiat tuntuvat paisuvan pääni sisällä ihan hillittömiksi, että on välillä vaikea mennä töihin. En saa oikein purettuakaan niitä kun ei ole tarpeeksi ystäviä/kavereita joille niistä kertoa ja keskustella. Eikä halua huolestuttaa liikaa poikaystävää, joka alkaa sitten pelkäämään, että alan itsetuhoiseksi ja siksi käyttäytyy vähän vainoharhaisesti. Ja kun eihän minulla toisaalta ole mitään hätää, omaan hyvän perheen ja ihanan poikaystävän. Hirveimpiä ahdistushetkiä syntyy kun ajattelen kuinka yksin olen, mikä minussa on vikana kun en vain kelpaa ja kukaan ei halua tutustua minuun ystävänä, mitä tapahtuu jos en pääsekään ensi vuonna opiskelemaan, ei kai minun pidä raataa selkä vääränä toistakin vuotta ja tehdä jotain sellaista josta ei ole minulle kuin rahallista hyötyä? On tietysti vielä asioita joita en halua kertoa edes tässä, on vain niin tyhjä olo.
Reply
Leave a comment