Seuraavaksi sitten
Ihan ensiksi lupaan täyttää ja julkaista vuosikertomuspäivityksen tänä viikonloppuna. Fact.
Sitten: jotenkin tuntuu, että on ollut tässä viimeisen kuukauden aikana monta (vähintään kolme) yhteyttä, kun on pitänyt kirjoittaa tänne, mutta en sitten kuitenkaan ole saanut aikaiseksi. Ainoastaan yhden niistä kerroista muistan, ja se oli, kun (lyhyesti ilmaistuna) veljeni oli viime vuonna onnettomuudessa ja sen seurauksena oli terveystutkimuksia, joiden sivutuotteena löytyi juttu, joka tuli hoitaa leikkauksella. Leikkauksen piti - vakavuudesta huolimatta - olla rutiinihomma, ja se menikin hyvin, mutta seuraavana päivänä nousi kova kuume, joka ei laskenut kolmeen päivään. Kaikki isovanhempani ovat kuolleet ja kolmesta kummista kaksi, mutta yhtä lukuunottamatta kaikki olivat jo vähintään eläkeläisiä, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku tärkeä ihminen on ollut sairaalassa tällä tavoin... tai, no, tavallaan on ollut lievemmin kyllä, mutta nuorempana olin vielä nykyistä enemmän sen tyyppinen, että minulla oli vahva oletus, että asiat pysyvät sellaisina kuin ne ovat "aina olleet", joten en muista oikeasti pelänneeni* niissä tilanteissa mitään, koska... no, varmaankin koska en (alitajuisesti) antanut itselleni lupaa ajatella asiaa sen enempää, vaan otin oletettuna asioiden muuttumattomuuden. Niin. Vaikka olenkin ikääntynyt ja kolotukset ja puuskutukset ovat lisääntyneet, en edelleenkään halua ajatella, että asiat voisivat muuttua tai siis loppua. Siksipä tässäkin viimekuisessa tapahtumassa olin puoliksi hyvin huolestunut, mutta puoliksi olin huolestunut siitä, etten tunne tai halua tuntea asioita (ennen kuin on pakko). Tästä selityksestä nyt varmaankin puuttuu se pointti, joka aiemmin piti kirjoittaa, mutta jotenkin se liittyi tuohon tuntemiseen ja ei-tuntemiseen. Minä vain tykkään eleskellä ja ihmiset ympärilläni vanhenevat korkeintaan kaksi vuotta vuosikymmenessä.
(ja siis veljeni kuume laski kolmen päivän jälkeen ja hän on ollut nyt kotona jo viikon vai kaksi)
* = kuten kaikki ihmiset pelkään toki monia asioita ja tilanteita, mutta olen sitä mieltä, että pelkääminen on aina haitallista ja estävää ja siksi olisi paras, jos ei koskaan pelkäisi mitään (tässä kohtaa on huomattava, että pelkääminen ja pelästyminen eivät ole sama asia)
Mutta joo, ensi kerralla jotain hauskempaa eli vuosikertomus 2020 (lol).
"Miksen saisi olla keijukainen? Mua kielletään, mutta kaikkihan tietää, että mä leikin vain."