PLD
Enpä muista milloin viimeksi olisi ollut peldistä ja milloin viimeksi olisi iskenyt tällä voimalla, mutta tämähän on pitkälti vain merkki intensiivisestä pelistä. Ja vähempää ei voisi kyllä sanoa, sen verran intensiivistä draamailua että vähemmästäkin.
Itse pelin olin ajatellut olevan enemmän juonittelupainotteista mutta itse juonittelu (vaikkakin kohtuullisen onnistunutta, not super but within margins) vei ehkä viidesosan pelin ajasta. Loppu meni eeppiseen draamalaamailuun joka oli kahdesti päättyä skandaaliin mutta lopuksi hahmo päätyi toimimaan oman ja valtakunnan paremmaksi eikä hajottanut pakkaa täysin :D (en nyt tiedä olisiko hajonnut, mutta ei ainakaan helpottanut mitään) mutta oman mielenterveyden hinnalla. Humor be melancholy.
Pelin jälkeen aftereille saunomaan ja hengaamaan, mikä oli kyllä voittosiirto, vaikkakin kotiin pääsin vasta kolmen aikaan ja adrenaliini-vireänä sitten kirjoitin siltä istumalta vielä debriefin. Nukkumaan lopulta neljän aikaan.
Nyt on sitten koko päivän ollut massiivinen peldis eikä oikein mistään meinaa tulla mitään. Toivon mukaan helpottaa huomiseksi kun pitäisi mennä töihin. Harkinnassa oli että olisin vasaroinut xenoja äärimmäisellä ennakkoluulolla Spess Mehreeninä, mutta sitten mulle viskattiin Sarah Brightmania ja accidentally enjoying beauty and sitting transfixed. Mut ehkä tää on ihan hyvä.
Isossa ja pitkälti sosiaalisessa pelissä tiedostin taas introvertin puoleni ja sen miten raskasta on puhua isojen ryhmien kanssa. Pelin puolenvälin aikana aloin tuntea sosiaalista väsymystä. Tämän sivutuotteena tosin pelin päänäyttämöksi tuli eeppinen draamalaamailu ja superangstailu ihmissuhteista. Mut eniveis, tuossa olisi jotain jota voisi työstää, mutta pitäisi myös tiedostaa että tarvitsee hetken lepoa keskusteltuaan isomman joukon kanssa ja oltuaan koko pelin kuitenkin käytännössä paikassa jossa ei voi eristäytyä kuin vessaan tarvittaessa. Tässä on yksi asia joka teki aikoinaan intin mahdottomaksi paikaksi, sosiaalisen levon puute. Ja tämä on yksi asia mistä nautin paljon kävellessäni töihin aamuisin. Autiot polut aamuhämärässä, ainoastaan musiikki seurana.
Introverttius tekee myös, epäilen, ihmissuhdepelaamisista intensiivisempiä. Kun on isompi yksityisyyden vyöhyke, kosketus on isompi juttu. Se ei meinaa että ei saisi koskea tai että käsittäisin sen jotenkin hassusti, ymmärrän konteksteja kyllä riittävän hyvin. Mutta, miten sen nyt sanoisi, olen huonompi kosketusaloitteessa. Tämä pätee myös larppien ulkopuolella. Tämä on harmillista maailmassa jossa miehen odotetaan ottavan aloitetta asioissa. Ja kun on osa minua joka on ehkä vaikein kehittää. Larppaus on tehnyt hyvää tälle, mutta olen edelleen sitä mitä olen.
Ensi viikolla olisi sitten tiedossa yllätyksenä ilmennyt Lovecraft-saagan kahdestoista osa johon päädyin peruutuspelaajana. Ulkopelinä pitäisi varustautua raskaasti talven varalta. Taitaa viimeistään torstaina kutsua 'Leka.
Itse pelin olin ajatellut olevan enemmän juonittelupainotteista mutta itse juonittelu (vaikkakin kohtuullisen onnistunutta, not super but within margins) vei ehkä viidesosan pelin ajasta. Loppu meni eeppiseen draamalaamailuun joka oli kahdesti päättyä skandaaliin mutta lopuksi hahmo päätyi toimimaan oman ja valtakunnan paremmaksi eikä hajottanut pakkaa täysin :D (en nyt tiedä olisiko hajonnut, mutta ei ainakaan helpottanut mitään) mutta oman mielenterveyden hinnalla. Humor be melancholy.
Pelin jälkeen aftereille saunomaan ja hengaamaan, mikä oli kyllä voittosiirto, vaikkakin kotiin pääsin vasta kolmen aikaan ja adrenaliini-vireänä sitten kirjoitin siltä istumalta vielä debriefin. Nukkumaan lopulta neljän aikaan.
Nyt on sitten koko päivän ollut massiivinen peldis eikä oikein mistään meinaa tulla mitään. Toivon mukaan helpottaa huomiseksi kun pitäisi mennä töihin. Harkinnassa oli että olisin vasaroinut xenoja äärimmäisellä ennakkoluulolla Spess Mehreeninä, mutta sitten mulle viskattiin Sarah Brightmania ja accidentally enjoying beauty and sitting transfixed. Mut ehkä tää on ihan hyvä.
Isossa ja pitkälti sosiaalisessa pelissä tiedostin taas introvertin puoleni ja sen miten raskasta on puhua isojen ryhmien kanssa. Pelin puolenvälin aikana aloin tuntea sosiaalista väsymystä. Tämän sivutuotteena tosin pelin päänäyttämöksi tuli eeppinen draamalaamailu ja superangstailu ihmissuhteista. Mut eniveis, tuossa olisi jotain jota voisi työstää, mutta pitäisi myös tiedostaa että tarvitsee hetken lepoa keskusteltuaan isomman joukon kanssa ja oltuaan koko pelin kuitenkin käytännössä paikassa jossa ei voi eristäytyä kuin vessaan tarvittaessa. Tässä on yksi asia joka teki aikoinaan intin mahdottomaksi paikaksi, sosiaalisen levon puute. Ja tämä on yksi asia mistä nautin paljon kävellessäni töihin aamuisin. Autiot polut aamuhämärässä, ainoastaan musiikki seurana.
Introverttius tekee myös, epäilen, ihmissuhdepelaamisista intensiivisempiä. Kun on isompi yksityisyyden vyöhyke, kosketus on isompi juttu. Se ei meinaa että ei saisi koskea tai että käsittäisin sen jotenkin hassusti, ymmärrän konteksteja kyllä riittävän hyvin. Mutta, miten sen nyt sanoisi, olen huonompi kosketusaloitteessa. Tämä pätee myös larppien ulkopuolella. Tämä on harmillista maailmassa jossa miehen odotetaan ottavan aloitetta asioissa. Ja kun on osa minua joka on ehkä vaikein kehittää. Larppaus on tehnyt hyvää tälle, mutta olen edelleen sitä mitä olen.
Ensi viikolla olisi sitten tiedossa yllätyksenä ilmennyt Lovecraft-saagan kahdestoista osa johon päädyin peruutuspelaajana. Ulkopelinä pitäisi varustautua raskaasti talven varalta. Taitaa viimeistään torstaina kutsua 'Leka.