Miksi?

Sep 17, 2010 22:27

A.E. heitti kysymyksen kirjassaan, että sitä koskevassa haastattelussa, että miksi oli the question ja varmaan on edelleenkin. Itse huomaan nyt kysyväni tätä samaa kysymystä hieman eri muodoissa eri paikoissa eri tavoin.
Itse en niinkään mieti miksi vaan motivaatiota kysymyksen ja vastauksen takana. Siistä; miksi ihmiset tekevät asioita? Miksi ihmiset toimivat kuten toimivat erinäisissä tilanteissa?
Esimerkkinä olkoon vaikka ilta-ajo tänään. Mikä sai minut loppupäässä ottaa auto useamman kilometrin kierrokselle? Tiesin etukäteen ettei se selventäisi ajatuksiani, se ei tarjoaisi uusia kokemuksia eikä auttaisi sillä hetkellä henkistä ahdistustani. Tämä ajelu ei edes ollut kovinkaan mukava kokemus. Miksi siis lähdin, vaikka tiesin tämän kaiken etukäteen?
Lähdin siksi, etten tarvinnut syytä tehdä mitään. Tein sen koska pystyin. Monet kerrat olen tehnyt asioita ilman syytä ja vain siksi, että olen voinut. Se on niitä "en tarvitse syytä" hetkiä.

Psykologisesti olen huomannut motivaatioita löytyvän periaatteessa kahdesta puolesta, joista toinen lähes auttamattomasti johtaa toiseen; oman itsensä takia ja toisten takia. Usein tehdään jotain toisten takia koska siitä saa jotain hyödykettä itse, joko materiaalista tai henkistä. Tämä on niin perusasioita ettei toista.
Kuitenkin olen huomannut viime aikoina tekeväni asoita vain koska pystyn, ja vain koska... noh, olen kynnelle kykenevä ja saan siitä iloa jos toiset saavat iloa. Voin alkaa väittelemään kuinka jokainen asia johtaa omaan mielihyvään ja kuinka se on joko epäolennaista tai ei johda omaan mielihyvään. Loppupäässä vain uskon että olennaisinta on motivaatiossa on kuinka paljon siitä on puhdasta auttamisen halua, ja kuinka paljon osa on oman edun tavoittelua.
En henk. koht. usko hyvään ja pahaan äärimmäisinä reunoina, mutta uskon harmaan sävyihin. Aina jossain teossa on jotain vaalea tai tummaa. Sosiaaliset kirjoittamattomat lait ovat hyvä mittapuu jos pitäisi sanoa hyvästä tai pahasta. Pikemminkin perustan ajatusmaailmaa lain ja väärin tekemisen kannalta, sillä ne toimivat ihmisiin.

Motivaatio. Syteen tai saveen. Asioilla on tapa sutvaantua. On vaikea määritellä motivaatiota joissain asioissa joilla ei ole järjenperäistä syytä. Sitten kun ihminene tekee asian jota ennen ei suostunut tekemään, niin silloin on motivaatio. Silloin on muutos joko arvomaailmassa taikka vain yksinkertaisesti siksi että ärsyttää muita, täten tuoden iloa itselleen. Sellainen toiminta on jokseenkin säälittävää suoraan sanottuna, se on pikkumaista. Tunteellinen motivaatio on asia jota en pysyt nyt käsittelemään. Se vaatii tiettyä balanssia mitä en omista mielessäni tällä hetkellä.

Ehkä suurin osa teoista, ja niiden motivaatioiden syyt, ovat täysin tunnetasoisia. Logiikan ulkopuolella.
Previous post Next post
Up