Kirjoitan salaisuuksia, tunteita ja haaveita.
Yritän kirjoittaa kirjakielellä, sillä viimeisten kolmen vuoden aikana olen tajunnut,
etten tahdo unohtaa rikasta kieltämme.
Kirjoitan ajatuksia, sanoja ja tarinoita.
Minusta, elämästäni ja rakkauksista.
Kirjoitan usein, kirjoitan harvoin, kirjoitan kun siltä tuntuu ja
silloin kun elämä tuo uusia tuulia vanhojen tilalle.
Olen Katrina, 24 vuotias naisenalku. Ystävät kutsuvat Katriksi tai Rinaksi, perhe Katrinaksi, uusille ihmisille olen yleensä Kat, mutta sinä saat päättää valitsetko jonkin edellä mainituista vai keksitkö uuden. Tottelen melkein mitä nimeä tahansa.
Vietin kolme vuotta elämästäni ulkomailla, Espanjassa, Italiassa ja Kanadassa, vuoden jokaisessa maassa.
Nyt minulla on kolme eri perhettä neljännen lisäksi, ja viisi lasta omien nollan tilalla.
Kolme vuotta sitten osasin suomen lisäksi vain englantia ja auttavasti ruotsia, nyt minulta saa vastaukset myös ranskaksi, italiaksi ja espanjaksi. Olen ystävällinen, avulias, rehellinen ja joskus ehkä boheemikin persoona. Ihmiset sanovat että omistan hyvän huumorintajun ja avoimuuden.
jetaimecanada on minun tarinani 100% suomeksi.
Kysymällä pääsee varmasti mukaan, mutta ethän lisää minua kommentoimatta (ja suotavaa olisi antaa minun lisätä sinut ensin).