V*tun teinit
Yököttää-ää-ääh. Enimmäkseen tosin siksi, että elimistössä pyörii niin käsittämätön määrä räkää. -__- Perjantaina olin mökkihöpertyä, mutta lopulta Sanna ja Janne selvisivät Old Dogiin ja Olgan Mikko liittyi seuraan hieman myöhemmin. Viimeksi mainitun kanssa jatkettiin vielä Amarilloon (joku random äijä maksoi miut sisään kun olin niin söpö :P) juoruamaan kaimastaan. Oli ihan mukavata, mutta kotiin päästyäni joku avasi kyynelkanavat. Eilinen päivä meni itkeskellessä, kunnes olin niin käsittämättömän nolo ja säälittävä, että soitin Tampereelle.
Selvisin kuiteskin Jaana V.:n tupareihin, joissa yllättäen odottikin ihan tuttua porukkaa. Ja hyviä vaihtokauppoja lastenjuomien suhteen. :D Illan emännän ja toisen puolen jengistä lähtiessä kattomaan Liekkiä toinen jatkoi miun luokse ja siitä sitten pienen Palaveri vs. Jokela -pallottelun jälkeen Pikku-Mikkoon. Olin taas maailman sosiaalisin ihminen järjestäessäni seurueellemme istumatilaa, ja jotenkin päädyttiin siihen, että lupasin ottaa hymykuopilla varustetun nättipoikasivarin luokseni yöksi, se kun oli joutunut olemaan jo useamman viikon ilman naista ja myönsi pyrkimyksensä vallan avoimesti. Olenko ehkä helppo tai jotain? Voi huoh. Meillä oli jo syntymässä ihan hyvä diili siitä, ettei tarvitse vaihtaa puhelinnumeroita tai nähdä enää koskaan uudestaan, mutta kahden aikaan flunssaisuus vei voiton vastuuttomasta humalatilasta, ja hymykuoppapojan ilmeisestä pantavuudesta huolimatta järkeilin jäljelläolevilla aivosoluillani haluavani ehkä nukkua pitkään ja rauhassa tänä aamuna. Karkasin sitten ihan yksikseni kotiin muiden jäädessä miettimään seuraavaa etappia.
Nyt haluttaisi vaan nähdä ja puhua, jos kehtaan ruveta tökkimään sietokyvyn rajoja.
Selvisin kuiteskin Jaana V.:n tupareihin, joissa yllättäen odottikin ihan tuttua porukkaa. Ja hyviä vaihtokauppoja lastenjuomien suhteen. :D Illan emännän ja toisen puolen jengistä lähtiessä kattomaan Liekkiä toinen jatkoi miun luokse ja siitä sitten pienen Palaveri vs. Jokela -pallottelun jälkeen Pikku-Mikkoon. Olin taas maailman sosiaalisin ihminen järjestäessäni seurueellemme istumatilaa, ja jotenkin päädyttiin siihen, että lupasin ottaa hymykuopilla varustetun nättipoikasivarin luokseni yöksi, se kun oli joutunut olemaan jo useamman viikon ilman naista ja myönsi pyrkimyksensä vallan avoimesti. Olenko ehkä helppo tai jotain? Voi huoh. Meillä oli jo syntymässä ihan hyvä diili siitä, ettei tarvitse vaihtaa puhelinnumeroita tai nähdä enää koskaan uudestaan, mutta kahden aikaan flunssaisuus vei voiton vastuuttomasta humalatilasta, ja hymykuoppapojan ilmeisestä pantavuudesta huolimatta järkeilin jäljelläolevilla aivosoluillani haluavani ehkä nukkua pitkään ja rauhassa tänä aamuna. Karkasin sitten ihan yksikseni kotiin muiden jäädessä miettimään seuraavaa etappia.
Nyt haluttaisi vaan nähdä ja puhua, jos kehtaan ruveta tökkimään sietokyvyn rajoja.