Dick-vitsit tulevat seuraavassa postauksessa. Eli sunnuntain ensimmäinen elokuva oli Philip K. Dickin kirjaan "Hämärän Vartija" perustuva elokuva "
Scanner Darkly". En ole koskaan ihmeemmin pitänyt Dickistä ja niinpä pohdin ennen elokuvan alkua, pitäisikö luovuttaa suosiolla ja pyytää vieressä istuvaa tönäisemään hereille, jos alan kuorsata. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt tehdä niin. Elokuva on varmaankin uskollisin Dick-sovitus, mikä minun tapauksessani ei ole hyvä asia. Olihan siinä muutamia hyviä kohtia, mutta ne hukkuivat valtavaan tylsyyden mereen. Tosin lopun lainaus paljasti, miksi Dick on niin suosittu. Hänen tekstinsä on nerokasta. Sille ei vain saa tehdä mitään, mikä hukkaa alkutekstin, kuten esimerkiksi dramatisoida tai kääntää.
Toinen elokuva oli sitten huomattavasti parempi. Mutta se olikin lämminhenkinen komedia dysfunktionaalisesta perheestä, joka lähtee toteuttamaan perheen pikkutytön unelmaa osallistumisesta "
Little Miss Sunshine" -kauneuskilpailuihin. Indie-elokuvista on tullut genre. Siihen kuuluu, että päähenkilöt ovat luusereita ja tapahtumapaikat rähjäisen arkisia, joita kuvataan realistisesti. Little Miss Sunshine noudattaa lajityypin konventioita ja siksi sitä ehkä kuvataan "mustaksi komediaksi". Perusvireeltään se kuitenkin on myönteinen. Ja mikä tärkeintä, hauska. Vaikka elokuvasta voi löytää syvyyttä monesta kohtaa, terävin yhteiskunnallinen kommentti tulee vasta
aivan elokuvan lopussa. Halutessaan voi vertaila eri maiden ikärajasuosituksia kyseisen elokuvan
IMDB-sivulla.