Saymaa
Kuoronjohdon opiskelijana Ranskassa
Kun sain vahvistuksen viime kesäkuussa siitä, että minut oli hyväksytty vaihto-opiskelijaksi Nicole Cortin kuoronjohdon luokalle, meinasin revetä riemusta. Kolmen vuoden kirkkomusiikin kandiopintojen jälkeen ajatus kuoronjohdon opiskeluun syventymisestä tuntui enemmän kuin tervetulleelta.
Vietin varhaisen lapsuuteni Taiwanilla: jo pienestä pitäen olen elänyt useamman kulttuurin välissä, ja olen ollut hyvin tietoinen siitä, että Suomen ulkopuolella on paljon muutakin kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa. Lukiossa harkitsin vaihtoon lähtemistä, mutta en sitten kuitenkaan uskaltanutkaan, koska en tiennyt, miten soittoharrastukseni olisi käynyt.
Maana ja kulttuurina Ranska on aina viehättänyt minua. Luin ranskaa lukiossa kolme vuotta, mutta tuntuu, että ei niin lyhyessä ajassa kieltä pystynyt oppimaan kunnolla. Lisäksi olen aina pitänyt ranskalaisesta musiikista ja sen sointimaailmasta. Kun tapasin kuoronjohtaja Nicole Cortin Suomessa keväällä 2010, aloin toden teolla haaveilla vaihtovuoden viettämisestä Ranskassa.
Tämä on ollut minulle juuri oikea aika lähteä vaihtoon. On tehnyt hyvää päästä näkemään, miten asiat toimivat - tai eivät toimi - muualla kuin Suomessa. Kuluneen vuoden aikana olen oppinut paljon niin musiikista, kuin myös elämästä ja itsestäni.
Lyon
Lyon on Ranskan kolmanneksi suurin, noin Helsingin kokoinen kaupunki itä-Ranskassa. Kaksi jokea, Rhône ja Rhônesta haarautuva Saône, virtaavat läpi kaupungin. Niiden varsia koristavat kauniit, vanhat värikkäät talot. Fourvièren kukkulalla on Lyonin kuuluisimmat nähtävyydet, antiikin aikana rakennettu amfiteatteri "Théatres Gallo-Romains" ja kukkulalla olevan basilika "Notre dame de Fourvière". Basilikan vieressä kannattaa käydä ihailemassa upeaa näkymää koko kaupungin yli. Näkemisen arvoinen on myös Parc de la Tête d'Or, suuri puisto, jossa on mm. ilmainen eläintarha ja kasvitieteellinen puutarha. Siellä on mukava viettää helteinen iltapäivä vaikkapa piknikillä.
Lyon on tunnettu ruoasta. Paikallisia erikoisuuksia voi maistella paikallisissa "Bouchon Lyonnais" -ravintoloissa. Rohkeammalle herkuttelijalle ruokalistalta löytyy mm. sisäelinmakkaraa (andouillette) tai vaikkapa sisälmyksiä (tripes). Oma suosikkini Lyonin herkuista on Quenelles de brochet - hetken googlailtuani parhaimmaksi käännökseksi löysin "haukipullat". Nam!
Ravintoloiden lisäksi kannattaa käydä markkinoilla shoppailemassa tuoreita vihanneksia, hedelmiä, juustoja, lihaa... ja hyvään hintaan! Lähikaupoista saa hyviä viinejä edullisesti, ja boulangereista saa myös kätevästi ostettua tuoretta leipää, ihanista houkuttelevista leivoksista puhumattakaan.
Kuin ihmeen kautta sain asunnon 1er arrondissementilla kaupungintalon (Hôtel de Ville) vierestä. Kämppikseni on konservatorion vanhan musiikin osastolta valmistunut antiikkiharpisti, ja talo, jossa asumme on ikivanha. Asunnon katto on korkea, olohuone avara ja valoisa, ja lattiat punaista tiiltä. Ikkunat ovat isot - ja valitettavasti myös kovin ohuet. Vanha talo kaikessa viehättävyydessään onkin tuonut omat haasteensa jokapäiväiseen elämään: vesi on lämmitettävä itse ennen käyttöä (ei siis kannata ottaa liian pitkää suihkua tai lämmin vesi loppuu), hella ja patteri toimivat kaasulla eivätkä sähköllä ja langaton internet on kovin hidas... Lisäksi asunnon lähistöllä liikkuu ihmeellisiä hiippareita. Eipähän käy elämä tylsäksi!
Ihmiset
Helsingissä saa olla aika rauhassa koko ajan, ihmiset eivät juuri kiinnitä toisiinsa huomiota. Kukaan ei oikeastaan tunnu välittävän juurikaan siitä, mitä teet. Lyoniin tullessani ahdistuin aluksi siitä, miten tuttavallisia ihmiset olivat. Kaduilla ei pysty kävelemään ilman, että ihmiset ottavat kontaktia, ja kaupoissakin palvellaan niin perusteellisesti, että kerran kenkäkaupassakin myyjä halusi välttämättä sovittaa kengän jalkaani. Myöhemmin tajusin, että kyse on erinomaisesta asiakaspalvelusta, jota harvemmin saa Suomessa. Ranskalaiset ovat aidosti kohteliaita ja avuliaita: Suomessa joululomalla käydessäni järkytyin muistaessani, miten tylyjä ja kylmiä ihmiset osasivatkaan olla.
Ranskalaisten kanssa kommunikoiminen on haastavaa. Suuri osa ranskalaisista ei osaa kunnolla englantia, mutta heillä on vaikeuksia ymmärtää myös ulkomaalaisen puhumaa ranskaa. Alkuvuodesta en meinannut saada mistään mitään tolkkua: ranskalaiset puhuvat niin nopeasti, ja muutenkaan kielitaitoni ei ollut vahvalla pohjalla, keskustelu on vilkasta ja puheenaiheet vaihtuvat nopeaan tahtiin. Väitän myös, että ranskalaiset ovat suomalaisia nopeampia reagoidessaan toistensa sanomisiin. Jos olet liian kauan hiljaa, ranskalainen luulee väistämättä, että et ymmärtänyt, tai että jokin on hullusti.
Ranskalaisten huumorintaju on myös välillä outoa, esimerkiksi toisten kustannuksella vitsaillaan aroistakin asioista. Omituisista vitseistä ei pidä kuitenkaan loukkaantua. Ranskalaiset ovat suorasukaisia eivätkä pelkää näyttää tunteitaan: he saattavat tulistua nopeasti ja sanoa suoraan yllättäviä törkeyksiä - mutta lipsahdukset ja pikku kinastelut unohtuvat käden käänteessä. Kun oppii sen, että ärähtelyistä tai pikku ilkeilystä ei kannata loukkaantua, tuntuukin aika helpottavalta. Soitto- tai laulutunneillakin saatat kuulla asioita, mitä oma opettajasi Suomessa ei luultavasti vain ole kehdannut sanoa aivan niin suorasukaisesti.
Lyonin konservatorio
Ranskassa on kaksi valtiollista konservatoriota (Conservatoire National Supérieur), Pariisissa ja Lyonissa.
Lyonin konservatorio on Sibelius-Akatemiaa paljon pienempi koulu, oppilaita on n.500. Koulu on rakennuksena todella kaunis: sisäpihalla on suihkulähde ja kukka-asetelmia. Takapihalla myöskin penkkejä, joilla voi istua.
Jos mielii harjoitella, avaimen saa infopisteestä omaa lounaskorttia vastaan. Jos on täyttä, luokasta saatetaan häätää kahden tunnin harjoittelun jälkeen, mutta muussa tapauksessa harjoittelua saa jatkaa niin pitkään kuin itse haluaa. Soitinryhmille on myös mietitty omat järjestelynsä: esimerkiksi puhaltajilla on omat luokkansa, ja parhaat flyygeliluokat ovat varattu ensisijaisesti pianisteille.
Ranska vs. Saksa
Monet ihmettelivät valintaani lähteä opiskelemaan kuoronjohtoa Ranskaan. Onhan Suomi itsessään jo kuoronjohtomaana aivan huippu, ja jos jonnekin päin Eurooppaa pitää mennä, niin Saksaan tietenkin.
Arvostan saksalaisia ja saksalaista kulttuuria - vaihtarikollegani on Stuttgartista ja aloitin vihdoin saksan opiskelun tänne päästyäni - mutta kaikki musiikinopetuksemme on muutenkin saksalaisvaikutteista Suomessa. Lauluohjelmistoa tehtäessä pitää tuntea mielettömät määrät saksalaisia liedejä, ja toki suuri osa tärkeistä länsimaisen taidemusiikin säveltäjistä ovat saksalaisia tai saksankielisiä. Lisäksi saksalainen mentaliteetti on myös sellainen, mihin uskon suomalaisen olevan helpompaa sopeutua - paatosta musiikissa, ja vakavuutta ja luotettavuutta arjessa.
Pianonsoiton parissa taas Suomessa tehdään ja tunnetaan paljon ranskalaista ohjelmistoa, mutta ranskalaista laulumusiikkia tunnetaan aika vähän. En toisaalta ihmettele - pelkästään kielen ja diktionsa puolesta ranskalainen laulumusiikki on meille haastavaa. Ranskalaisilla on niin erilainen tapa puhua kuin meillä! Jos vokaalivärejä on vaikea korjata autenttisen kuuloiseksi italialaisessa tai saksalaisessa ohjelmistossa, niin onnea matkaan vaan ranskan kanssa... Ranskalaisen laulumusiikin säveltäjille kun teksti ja sen värit ovat kaikki kaikessa.
Girl power!!!
Myös toinen asia, minkä olen pistänyt merkille Ranskassa opiskellessani on se, että täällä naiset ovat paljon vahvempia ja autoritäärisempiä kuin Suomessa. Heitä myös arvostetaan ja ihaillaan enemmän. Kolmesta kuoronjohdon opettajastani kaksi ovat naisia, ja he tekevät upeaa työtä Lyonin seudulla kuorojen parissa.
Nicole Corti, pääopettajani, on alunperin aloittanut uransa orkesterinjohtajana, ja myöhemmin siirtynyt kuoronjohtoon. Tällä hetkellä hän opettaa Lyonissa, ja johtaa mm. perustamaansa ammattikuoroa Choeur Britteniä ja usein kuoronjohtoluokankin käytössä olevaa Choeur Atelieria. Opettajana ja pedagogina Nicole on lyömätön, hän on äärimmäisen vaativa, kunnianhimoinen ja autoritäärinen. Persoonana Nicole on valovoimainen ja kertakaikkiaan hurmaava, ja muusikkona hän on aivan ylivoimainen. Hän voi käyttää vaikka kuinka paljon aikaa yksityiskohtiin. Vuoden aikana olemme kuoronjohdon tunneilla puhuneet paljon kehon ja mielen yhteydestä musiikkiin.
Kuoronjohdon opintoihini kuuluu kuuluu yksityistunteja Nicolen sekä kahden assistentin kanssa, sekä ammattikuoro Choeur Atelierin ja koulun vokaaliyhtyeen Ensemble Vocalin johtamista. Olemme päässeet myös työskentelemään Lyonin oopperan lapsikuoron kanssa. Lisäksi meillä on ollut paljon mestarikursseja.
Toistaiseksi mieleenpainuvin mestarikurssi oli orkesterinjohtaja Claire Levacherin kanssa. Opiskelimme Messiaenin Sept Haikai -sarjasta 5 osaa. Tammikuussa ensin perehdyimme teoksen filosofiseen puoleen yhdessä Messiaenia tutkineen Robert Pascalin johdolla, mikä tietysti omalla kohdallani tarkoitti käytännössä Messiaenin tekstien lukemista ja suomentamista. Claire Levacherin kanssa harjoitimme orkesteria osissa (viulistit, perkussionistit ja puhaltajat erikseen jne.), ja maaliskuussa kursimme esityksen kokoon tiiviillä aikataululla. Sept Haikai -sarja on kokonaisuus, jota harvemmin esitetään, ja oli hieno kokemus saada olla toteuttamassa sitä ranskalaisten ohjauksessa.
Laulaminen
Ranskassa ääni-ihanne on oman luonnollisen, heleänä soivan äänen löytämistä. Ääni soi ehkä "pienempänä", mutta myöskin terveempänä - ei painettuna, ei tummennettuna. Ihmiset eivät kilpaile siitä, kenellä on isoin ääni - toisin kuin Suomessa - mikä on minusta terve asenne varsinkin opiskelijoiden keskuudessa. Ranskaan tultuani en voinut kuin ihastella tapaa, millä luokkamme käytössä olevan ammattikuoron Choeur Atelierin sopraanot lauloivat - puhtaasti, kauniisti soivalla ja hyvin tuetulla äänellä, mutta eivät painaen tai pihisten.
Ammattikuoro on kuoro, joka koostuu ammattilaulajista, ja joille maksetaan rahaa harjoituksista ja konserteista. Luonnollisesti Suomessa tällaista kuoroa voidaan ylläpitää vain projektimuotoisena, koska rahaa ei ole.
Oma ammattikuorokulttuurimme eroaa hieman tästä. Itse aloitin vuonna 2009 Helsingin kamarikuorossa (HKK), Suomen ainoassa ammattikuorossa, ja vuotta myöhemmin Akatemian kuoronjohtoluokkalaisten harjoituskuorona toimivassa Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtyeessä. Näiden kuorojen koelauluissa tärkeinä kriteereinä pidetään hyvää laulutekniikkaa ja solfataitoa - joskin ainakin omalla kohdallani uskon, että hallittua äänenkäyttöä tärkeämpänä pidetään hyvää sävelkorvaa, solfataitoa ja nopeaa omaksumiskykyä. Esimerkiksi HKK kantaesittää paljon nykymusiikkia, ja koska projektit toteutetaan tiiviillä aikatauluilla, ei harjoituksissa ole aikaa opettaa ihmisiä laulamaan oikeita nuotteja. Näin ollen laulajilta vaaditaan nopeaa omaksumiskykyä.
Kuoroissa paljon laulaneena tiedän, että "yhteisen saundin" hakemiseen kuuluu toisten laulajien äänenväriin ja äänenkäyttöön mukautuminen. Klassiseen lauluun orientoituneena on tuntunut kuitenkin inhottavalta, että haluttu saundi usein vaatii sitä, että laulaa vähemmän kropalla ja enemmän kurkunpäällä. On ollut vaikeaa tehdä kompromisseja oman laulamisen kanssa sen sijaan, että maassamme olisi enemmän kuoronjohtajia, jotka etsisivät luonnollisena ja täyteläisempänä soivaa saundia. On myös selvää, että jos saundi-ihanteemme eivät muutu, parhaimmat laulajamme eivät koskaan halua laulaa kuoroissamme.
Useiden kuoronjohtajien kanssa työskennelleenä olen kuitenkin huomannut, että monet kuoronjohtajat eivät pidä itseään laulajina, eikä laulajuutta vaadita kuoronjohtajilta, mikä on sinänsä ristiriitaista, koska kuoromusiikki on ennen kaikkea laulumusiikkia. Monelle kuorolaulua harrastavalle kuoronjohtaja saattaa olla ainut laulunopettaja.
Ranskassa kuoronjohto-opiskelijoita rohkaistaan työskentelemään nimenomaan klassisen äänenmuodostuksen parissa. Kuoronjohtajille pakollisia kursseja ovat jokaviikkoiset laulutunnit, sekä laulajille ohjattu kehonhuolto. Vuoden aikana myös kuoronjohtajien laulua arvioidaan niin yksinlaulunäytteen kuin yhtyelaulunäytteen muodossa.
Lopuksi
Suosittelen jokaiselle lämpimästi vaihtoon lähtemistä. Maahanmuuttajan elämä ei ole helppoa: ulkomailla asuminen todella kasvattaa ja antaa uusia näkökulmia asioihin. Esimerkiksi asioiden hoitaminen vieraalla kielellä vieraassa maassa vaatii itseluottamusta ja rohkeutta. Lisäksi ennen tätä vuotta en ole esimerkiksi ymmärtänyt arvostaa sitä, miten hyvin asiat toimivat Suomessa: ranskalaisten organisointitaidot kun ovat aivan katastrofaaliset - mikään ei mene koskaan niin kuin on alunperin suunniteltu.
Koulut loppuvat täällä kesäkuun lopussa, vielä on jäljellä konsertteja, tenttejä ja pari mestarikurssia. Olen jo kotiutunut hyvin, kielitaito on jo hyvällä mallilla ja vapaa-ajalla näen kavereitani. Niin ihanaa kuin Ranskassa opiskeleminen onkin, olen iloinen siitä, että saan palata Suomeen. Kun tulen takaisin, en ole enää se sama ihminen, joka Suomesta viime syksynä lähti!
Kun sain vahvistuksen viime kesäkuussa siitä, että minut oli hyväksytty vaihto-opiskelijaksi Nicole Cortin kuoronjohdon luokalle, meinasin revetä riemusta. Kolmen vuoden kirkkomusiikin kandiopintojen jälkeen ajatus kuoronjohdon opiskeluun syventymisestä tuntui enemmän kuin tervetulleelta.
Vietin varhaisen lapsuuteni Taiwanilla: jo pienestä pitäen olen elänyt useamman kulttuurin välissä, ja olen ollut hyvin tietoinen siitä, että Suomen ulkopuolella on paljon muutakin kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa. Lukiossa harkitsin vaihtoon lähtemistä, mutta en sitten kuitenkaan uskaltanutkaan, koska en tiennyt, miten soittoharrastukseni olisi käynyt.
Maana ja kulttuurina Ranska on aina viehättänyt minua. Luin ranskaa lukiossa kolme vuotta, mutta tuntuu, että ei niin lyhyessä ajassa kieltä pystynyt oppimaan kunnolla. Lisäksi olen aina pitänyt ranskalaisesta musiikista ja sen sointimaailmasta. Kun tapasin kuoronjohtaja Nicole Cortin Suomessa keväällä 2010, aloin toden teolla haaveilla vaihtovuoden viettämisestä Ranskassa.
Tämä on ollut minulle juuri oikea aika lähteä vaihtoon. On tehnyt hyvää päästä näkemään, miten asiat toimivat - tai eivät toimi - muualla kuin Suomessa. Kuluneen vuoden aikana olen oppinut paljon niin musiikista, kuin myös elämästä ja itsestäni.
Lyon
Lyon on Ranskan kolmanneksi suurin, noin Helsingin kokoinen kaupunki itä-Ranskassa. Kaksi jokea, Rhône ja Rhônesta haarautuva Saône, virtaavat läpi kaupungin. Niiden varsia koristavat kauniit, vanhat värikkäät talot. Fourvièren kukkulalla on Lyonin kuuluisimmat nähtävyydet, antiikin aikana rakennettu amfiteatteri "Théatres Gallo-Romains" ja kukkulalla olevan basilika "Notre dame de Fourvière". Basilikan vieressä kannattaa käydä ihailemassa upeaa näkymää koko kaupungin yli. Näkemisen arvoinen on myös Parc de la Tête d'Or, suuri puisto, jossa on mm. ilmainen eläintarha ja kasvitieteellinen puutarha. Siellä on mukava viettää helteinen iltapäivä vaikkapa piknikillä.
Lyon on tunnettu ruoasta. Paikallisia erikoisuuksia voi maistella paikallisissa "Bouchon Lyonnais" -ravintoloissa. Rohkeammalle herkuttelijalle ruokalistalta löytyy mm. sisäelinmakkaraa (andouillette) tai vaikkapa sisälmyksiä (tripes). Oma suosikkini Lyonin herkuista on Quenelles de brochet - hetken googlailtuani parhaimmaksi käännökseksi löysin "haukipullat". Nam!
Ravintoloiden lisäksi kannattaa käydä markkinoilla shoppailemassa tuoreita vihanneksia, hedelmiä, juustoja, lihaa... ja hyvään hintaan! Lähikaupoista saa hyviä viinejä edullisesti, ja boulangereista saa myös kätevästi ostettua tuoretta leipää, ihanista houkuttelevista leivoksista puhumattakaan.
Kuin ihmeen kautta sain asunnon 1er arrondissementilla kaupungintalon (Hôtel de Ville) vierestä. Kämppikseni on konservatorion vanhan musiikin osastolta valmistunut antiikkiharpisti, ja talo, jossa asumme on ikivanha. Asunnon katto on korkea, olohuone avara ja valoisa, ja lattiat punaista tiiltä. Ikkunat ovat isot - ja valitettavasti myös kovin ohuet. Vanha talo kaikessa viehättävyydessään onkin tuonut omat haasteensa jokapäiväiseen elämään: vesi on lämmitettävä itse ennen käyttöä (ei siis kannata ottaa liian pitkää suihkua tai lämmin vesi loppuu), hella ja patteri toimivat kaasulla eivätkä sähköllä ja langaton internet on kovin hidas... Lisäksi asunnon lähistöllä liikkuu ihmeellisiä hiippareita. Eipähän käy elämä tylsäksi!
Ihmiset
Helsingissä saa olla aika rauhassa koko ajan, ihmiset eivät juuri kiinnitä toisiinsa huomiota. Kukaan ei oikeastaan tunnu välittävän juurikaan siitä, mitä teet. Lyoniin tullessani ahdistuin aluksi siitä, miten tuttavallisia ihmiset olivat. Kaduilla ei pysty kävelemään ilman, että ihmiset ottavat kontaktia, ja kaupoissakin palvellaan niin perusteellisesti, että kerran kenkäkaupassakin myyjä halusi välttämättä sovittaa kengän jalkaani. Myöhemmin tajusin, että kyse on erinomaisesta asiakaspalvelusta, jota harvemmin saa Suomessa. Ranskalaiset ovat aidosti kohteliaita ja avuliaita: Suomessa joululomalla käydessäni järkytyin muistaessani, miten tylyjä ja kylmiä ihmiset osasivatkaan olla.
Ranskalaisten kanssa kommunikoiminen on haastavaa. Suuri osa ranskalaisista ei osaa kunnolla englantia, mutta heillä on vaikeuksia ymmärtää myös ulkomaalaisen puhumaa ranskaa. Alkuvuodesta en meinannut saada mistään mitään tolkkua: ranskalaiset puhuvat niin nopeasti, ja muutenkaan kielitaitoni ei ollut vahvalla pohjalla, keskustelu on vilkasta ja puheenaiheet vaihtuvat nopeaan tahtiin. Väitän myös, että ranskalaiset ovat suomalaisia nopeampia reagoidessaan toistensa sanomisiin. Jos olet liian kauan hiljaa, ranskalainen luulee väistämättä, että et ymmärtänyt, tai että jokin on hullusti.
Ranskalaisten huumorintaju on myös välillä outoa, esimerkiksi toisten kustannuksella vitsaillaan aroistakin asioista. Omituisista vitseistä ei pidä kuitenkaan loukkaantua. Ranskalaiset ovat suorasukaisia eivätkä pelkää näyttää tunteitaan: he saattavat tulistua nopeasti ja sanoa suoraan yllättäviä törkeyksiä - mutta lipsahdukset ja pikku kinastelut unohtuvat käden käänteessä. Kun oppii sen, että ärähtelyistä tai pikku ilkeilystä ei kannata loukkaantua, tuntuukin aika helpottavalta. Soitto- tai laulutunneillakin saatat kuulla asioita, mitä oma opettajasi Suomessa ei luultavasti vain ole kehdannut sanoa aivan niin suorasukaisesti.
Lyonin konservatorio
Ranskassa on kaksi valtiollista konservatoriota (Conservatoire National Supérieur), Pariisissa ja Lyonissa.
Lyonin konservatorio on Sibelius-Akatemiaa paljon pienempi koulu, oppilaita on n.500. Koulu on rakennuksena todella kaunis: sisäpihalla on suihkulähde ja kukka-asetelmia. Takapihalla myöskin penkkejä, joilla voi istua.
Jos mielii harjoitella, avaimen saa infopisteestä omaa lounaskorttia vastaan. Jos on täyttä, luokasta saatetaan häätää kahden tunnin harjoittelun jälkeen, mutta muussa tapauksessa harjoittelua saa jatkaa niin pitkään kuin itse haluaa. Soitinryhmille on myös mietitty omat järjestelynsä: esimerkiksi puhaltajilla on omat luokkansa, ja parhaat flyygeliluokat ovat varattu ensisijaisesti pianisteille.
Ranska vs. Saksa
Monet ihmettelivät valintaani lähteä opiskelemaan kuoronjohtoa Ranskaan. Onhan Suomi itsessään jo kuoronjohtomaana aivan huippu, ja jos jonnekin päin Eurooppaa pitää mennä, niin Saksaan tietenkin.
Arvostan saksalaisia ja saksalaista kulttuuria - vaihtarikollegani on Stuttgartista ja aloitin vihdoin saksan opiskelun tänne päästyäni - mutta kaikki musiikinopetuksemme on muutenkin saksalaisvaikutteista Suomessa. Lauluohjelmistoa tehtäessä pitää tuntea mielettömät määrät saksalaisia liedejä, ja toki suuri osa tärkeistä länsimaisen taidemusiikin säveltäjistä ovat saksalaisia tai saksankielisiä. Lisäksi saksalainen mentaliteetti on myös sellainen, mihin uskon suomalaisen olevan helpompaa sopeutua - paatosta musiikissa, ja vakavuutta ja luotettavuutta arjessa.
Pianonsoiton parissa taas Suomessa tehdään ja tunnetaan paljon ranskalaista ohjelmistoa, mutta ranskalaista laulumusiikkia tunnetaan aika vähän. En toisaalta ihmettele - pelkästään kielen ja diktionsa puolesta ranskalainen laulumusiikki on meille haastavaa. Ranskalaisilla on niin erilainen tapa puhua kuin meillä! Jos vokaalivärejä on vaikea korjata autenttisen kuuloiseksi italialaisessa tai saksalaisessa ohjelmistossa, niin onnea matkaan vaan ranskan kanssa... Ranskalaisen laulumusiikin säveltäjille kun teksti ja sen värit ovat kaikki kaikessa.
Girl power!!!
Myös toinen asia, minkä olen pistänyt merkille Ranskassa opiskellessani on se, että täällä naiset ovat paljon vahvempia ja autoritäärisempiä kuin Suomessa. Heitä myös arvostetaan ja ihaillaan enemmän. Kolmesta kuoronjohdon opettajastani kaksi ovat naisia, ja he tekevät upeaa työtä Lyonin seudulla kuorojen parissa.
Nicole Corti, pääopettajani, on alunperin aloittanut uransa orkesterinjohtajana, ja myöhemmin siirtynyt kuoronjohtoon. Tällä hetkellä hän opettaa Lyonissa, ja johtaa mm. perustamaansa ammattikuoroa Choeur Britteniä ja usein kuoronjohtoluokankin käytössä olevaa Choeur Atelieria. Opettajana ja pedagogina Nicole on lyömätön, hän on äärimmäisen vaativa, kunnianhimoinen ja autoritäärinen. Persoonana Nicole on valovoimainen ja kertakaikkiaan hurmaava, ja muusikkona hän on aivan ylivoimainen. Hän voi käyttää vaikka kuinka paljon aikaa yksityiskohtiin. Vuoden aikana olemme kuoronjohdon tunneilla puhuneet paljon kehon ja mielen yhteydestä musiikkiin.
Kuoronjohdon opintoihini kuuluu kuuluu yksityistunteja Nicolen sekä kahden assistentin kanssa, sekä ammattikuoro Choeur Atelierin ja koulun vokaaliyhtyeen Ensemble Vocalin johtamista. Olemme päässeet myös työskentelemään Lyonin oopperan lapsikuoron kanssa. Lisäksi meillä on ollut paljon mestarikursseja.
Toistaiseksi mieleenpainuvin mestarikurssi oli orkesterinjohtaja Claire Levacherin kanssa. Opiskelimme Messiaenin Sept Haikai -sarjasta 5 osaa. Tammikuussa ensin perehdyimme teoksen filosofiseen puoleen yhdessä Messiaenia tutkineen Robert Pascalin johdolla, mikä tietysti omalla kohdallani tarkoitti käytännössä Messiaenin tekstien lukemista ja suomentamista. Claire Levacherin kanssa harjoitimme orkesteria osissa (viulistit, perkussionistit ja puhaltajat erikseen jne.), ja maaliskuussa kursimme esityksen kokoon tiiviillä aikataululla. Sept Haikai -sarja on kokonaisuus, jota harvemmin esitetään, ja oli hieno kokemus saada olla toteuttamassa sitä ranskalaisten ohjauksessa.
Laulaminen
Ranskassa ääni-ihanne on oman luonnollisen, heleänä soivan äänen löytämistä. Ääni soi ehkä "pienempänä", mutta myöskin terveempänä - ei painettuna, ei tummennettuna. Ihmiset eivät kilpaile siitä, kenellä on isoin ääni - toisin kuin Suomessa - mikä on minusta terve asenne varsinkin opiskelijoiden keskuudessa. Ranskaan tultuani en voinut kuin ihastella tapaa, millä luokkamme käytössä olevan ammattikuoron Choeur Atelierin sopraanot lauloivat - puhtaasti, kauniisti soivalla ja hyvin tuetulla äänellä, mutta eivät painaen tai pihisten.
Ammattikuoro on kuoro, joka koostuu ammattilaulajista, ja joille maksetaan rahaa harjoituksista ja konserteista. Luonnollisesti Suomessa tällaista kuoroa voidaan ylläpitää vain projektimuotoisena, koska rahaa ei ole.
Oma ammattikuorokulttuurimme eroaa hieman tästä. Itse aloitin vuonna 2009 Helsingin kamarikuorossa (HKK), Suomen ainoassa ammattikuorossa, ja vuotta myöhemmin Akatemian kuoronjohtoluokkalaisten harjoituskuorona toimivassa Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtyeessä. Näiden kuorojen koelauluissa tärkeinä kriteereinä pidetään hyvää laulutekniikkaa ja solfataitoa - joskin ainakin omalla kohdallani uskon, että hallittua äänenkäyttöä tärkeämpänä pidetään hyvää sävelkorvaa, solfataitoa ja nopeaa omaksumiskykyä. Esimerkiksi HKK kantaesittää paljon nykymusiikkia, ja koska projektit toteutetaan tiiviillä aikatauluilla, ei harjoituksissa ole aikaa opettaa ihmisiä laulamaan oikeita nuotteja. Näin ollen laulajilta vaaditaan nopeaa omaksumiskykyä.
Kuoroissa paljon laulaneena tiedän, että "yhteisen saundin" hakemiseen kuuluu toisten laulajien äänenväriin ja äänenkäyttöön mukautuminen. Klassiseen lauluun orientoituneena on tuntunut kuitenkin inhottavalta, että haluttu saundi usein vaatii sitä, että laulaa vähemmän kropalla ja enemmän kurkunpäällä. On ollut vaikeaa tehdä kompromisseja oman laulamisen kanssa sen sijaan, että maassamme olisi enemmän kuoronjohtajia, jotka etsisivät luonnollisena ja täyteläisempänä soivaa saundia. On myös selvää, että jos saundi-ihanteemme eivät muutu, parhaimmat laulajamme eivät koskaan halua laulaa kuoroissamme.
Useiden kuoronjohtajien kanssa työskennelleenä olen kuitenkin huomannut, että monet kuoronjohtajat eivät pidä itseään laulajina, eikä laulajuutta vaadita kuoronjohtajilta, mikä on sinänsä ristiriitaista, koska kuoromusiikki on ennen kaikkea laulumusiikkia. Monelle kuorolaulua harrastavalle kuoronjohtaja saattaa olla ainut laulunopettaja.
Ranskassa kuoronjohto-opiskelijoita rohkaistaan työskentelemään nimenomaan klassisen äänenmuodostuksen parissa. Kuoronjohtajille pakollisia kursseja ovat jokaviikkoiset laulutunnit, sekä laulajille ohjattu kehonhuolto. Vuoden aikana myös kuoronjohtajien laulua arvioidaan niin yksinlaulunäytteen kuin yhtyelaulunäytteen muodossa.
Lopuksi
Suosittelen jokaiselle lämpimästi vaihtoon lähtemistä. Maahanmuuttajan elämä ei ole helppoa: ulkomailla asuminen todella kasvattaa ja antaa uusia näkökulmia asioihin. Esimerkiksi asioiden hoitaminen vieraalla kielellä vieraassa maassa vaatii itseluottamusta ja rohkeutta. Lisäksi ennen tätä vuotta en ole esimerkiksi ymmärtänyt arvostaa sitä, miten hyvin asiat toimivat Suomessa: ranskalaisten organisointitaidot kun ovat aivan katastrofaaliset - mikään ei mene koskaan niin kuin on alunperin suunniteltu.
Koulut loppuvat täällä kesäkuun lopussa, vielä on jäljellä konsertteja, tenttejä ja pari mestarikurssia. Olen jo kotiutunut hyvin, kielitaito on jo hyvällä mallilla ja vapaa-ajalla näen kavereitani. Niin ihanaa kuin Ranskassa opiskeleminen onkin, olen iloinen siitä, että saan palata Suomeen. Kun tulen takaisin, en ole enää se sama ihminen, joka Suomesta viime syksynä lähti!