Tein tänään maailman parasta pizzaa

Aug 21, 2010 21:47

Maailman paras pizza

Pohja
25 g hiivaa
250 g jauhoja
1,75 dl vettä
½ tl suolaa

Täyte
0,75 dl härkäpapurouhetta
1 dl vettä
2 rkl öljyä
½ kasvisliemikuutio
7 tomaattia
1 pieni sipuli
tuoretta basilikaa
1 kesäkurpitsa
juustoraastetta
parmesaanijuustoa

+ mausteita

Laitoin härkäpapurouheen puolikkaalla kasvisliemikuutiolla maustettuun veteen (ja öljyyn, mutta sitä ei välttämättä tarvitsisi) pehmenemään muutamaksi tunniksi.

Tässä välissä tein tomaattikastikkeen, mutta fiksumpaa olisi varmaan tehdä pizzataikina, koska sitä pitää kohottaa tunti. Sekoitin hiivan ja suolan kädenlämpöiseen veteen ja siivilöin joukkoon jauhot. Kun taikinasta oli muodostunut kimmoisa pallo, jätin sen kohoamaan. Taikinan pitää kohota ainakin kaksinkertaiseksi.

Viipaloin kesäkurpitsan siivuiksi ja laitoin siivujen päälle paljon suolaa. Jätin kesäkurpitsaviipaleet n. puoleksi tunniksi itkettymään ja sen jälkeen huuhdoin viipaleiden päältä suolan pois ja kuivasin viipaleet hyvin. Maustoin viipaleet pippurilla ja aromisuolalla ja paistoin viipaleita pannulla n. kymmenen minuuttia.

Ruskistin sipulit öljyssä kattilan pohjalla. Kuutioin tomaatit ja leikkasin basilikan silpuksi. Basilikaa käytin ehkä n. kolmasosan sellasesta kaupan ruukusta. Heitin tomaatit ja basilikasilpun sipulien joukkoon ja keitin seosta niin kauan, että tomaatit olivat pehmenneet. Lisäsin härkäpapurouheseoksen, mustapippuria ja vähän suolaa tomaattikastikkeeseen.

Levitin kohonneen pizzataikinan pellille ja annoin taikinan kohota vielä hetken. Laitoin taikinan päälle tomaattikastikkeen, kesäkurpitsaviipaleet ja raastetun juuston ja parmesaanijuuston. En osaa yhtään arvioida, kuinka paljon mulla oli juustoa, koska raastoin kolme vanhaa juustonkannikkaa. Paistoin pizzaa 225 asteisessa uunissa puoli tuntia.

Hehe, keksin itse tämän koko reseptin ja aion tehdä tätä kyllä vielä uudestaan! Tämä oli mun ensimmäinen resepti, jonka olen kirjoittanut, joten en tiedä unohdinko jotain välivaiheita, mutta multa voi kysyä, jos tossa reseptissä oli jotain aukkokohtia.

Aika kallistahan tämä olisi tehdä, jos pitäisi ostaa kaikki ainekset kaupasta. Mulle tämä oli tyhjennän-kaikkea-mitä-kaapeista-löytyy-pizzaa. Ostin meinaa pelkän hiivan kaupasta. Oikeestaan mun piti ostaa kaupasta myös mozzarellaa, mutta unohdin sen ja korvasin sen sitten tolla parmesaanijuustoraasteella, vaikka ei mozzarellalla ja parmesaanilla ole mitään yhteistä.


kokkaus, pizza

Previous post Next post
Up