Prometheuskesä summa summarum
Originally published at Piippu ja Velho. You can comment here or there.
Kesän Prometheus-leirit ovat päättyneet ja loppujuhlia vietettiin viime sunnuntaina ympäri Suomea. Nyt kun on hetken tauko ennen syysleirien alkamista, lienee hyvä hetki pohtia omaa Protukesää, sen merkitystä itselle ja miettiä myös, mitä ensimmäinen oma leiri sai aikaan minussa itsessäni. Kaikkineenhan työskentely leirin eteen alkoi jo vuoden alkupuolella, kun osallistuin ensimmäiseen koulutukseen Räyskälässä ja maaliskuussa toiseen osioon Voiman talolla. Pääsiäisen tienoilla tiesimme jo tiimimme ja osa meistä tapasikin kotonani tutustumisen ja alustavien suunnitelmien teon merkeissä. Toukokuun alkupuolella oli tiimikoulutus ja vajaa kuukausi siitä, niin Kontiolahden Kiviniemen Protu alkoi, heti päivä koulujen loppumisen jälkeen. Vaikka olen ollut paljon leireillä ja ollut alusta pitäen suunnittelemassa niitä, yllätti työmäärä jossain suhteessa. Ehkäpä aika on kullannut muistot ja ikävä suunnitteluvaihe on jäänyt hämärämmäksi mielessäni kuin varsinaiset leirit. Joskaan en voi kutsua Protuleirin suunnittelua ikäväksi asiaksi.
Olen oppinut leirielämään riparien muodossa, joten nyt kun ei suunniteltu oppitunteja vaan keskusteluita ja toiminnallisempia tapoja käsitellä asioita, oli minullakin jotain uutta edessä. Olen ilmeisesti luonteeltani enemmän luentomaisempi kuin toiminnallinen, mutta sehän ei yllätä ketään. Viimeisten kahden ja puolen vuoden ajan olen ollut hoitosuhteessa psykologin kanssa ja vaikka olen aiemminkin ollut analyyttinen ja itseni melko hyvin tunteva yksilö, olen kuitenkin oppinut itsestäni vielä paljon lisää ja ennen kaikkea niitä positiivisia asioita. Tai pikemminkin olen oppinut ajattelemaan luonteenpiirteitäni, ajattelutapaani ja itseäni kokonaisuutena positiivisemmassa valossa kuin ennen. Tämän takia noin puolitoista vuotta sitten tuntui oikealta ajalta lähteä Seta-vieraaksi kiertämään Protuleireillä ja viime syksynä alkoi tuntua oikealta ajalta katsoa, vieläkö minusta on leirielämään ja kanssakäymiseen 15-16 -vuotiaiden kanssa. Ja olihan minusta. Tunnelma tiimin ja leiriläisten suhteen oli niin hyvä, että poikkeuksellisesti jo ensimmäisenä kokonaisena leiripäivänä uskalsin löysätä ja hullutella. Parasta minun mielestäni on tietenkin se, että saatoin hullutella leiriläisten läsnäollessa menettämättä kuitenkaan ohjaajan auktoriteettiani. Keskusteluiden vetäjänä väitän olevani kohtalaisen hyvä, sillä lähes aiheesta kuin aiheesta keksin kysymyksiä leiriläisille ja hiljaisten ryhmien varalta olen aina perehtynyt aiheisiini sen verran, että pääkopastani löytyy eriteltyinä sekä faktatietoa - mikäli sellaista on - että omia mielipiteitä, joita ainakin toivottavasti osaan käyttää sopivassa suhteessa. Protun keskeinen ajatus kun on Utelias Pohdinta, niin pyrin tuomaan oman mielipiteeni esille siten, että se ei ole ainoa oikea mielipide ja että minut saa aina haastaa keskustelemaan ja ajattelemaan asiaa uusista näkökulmista. Jo ohjaajakoulutuksissa sain palautetta positiivisena asiana siitä, että minulla tuntuu olevan mielipide jokaiseen asiaan. Näin pitkälti onkin, mutta juuri siksi pelkään koko ajan sitä että julistaisin omaa mielipidettäni liiaksi. Toisaalta asian tiedostaminen tekee sen helpommin tunnistettavaksi ja siten osaan varoa. Vaan ei mitään niin hyvää etteikö olisi jotakin huonoakin. Leiriläisten suhteen olen melko etäinen ja tottumuksen voimasta kaipaan leiritiimissä selkeää hierarkiaa, jonka olen oppinut rippileireiltä. Myöskään Protun läheisyyskulttuuri ei saa minua suoranaisesti lämpiämään, mutta muutosta on huomattavissa jo kolmen koulutuksen ja yhden leirin jälkeen.
Jotkut lukijat varmastikin tietävät, että Protuleireillä ja koulutuksissa iltaisin mahaudutaan kuuntelemaan iltasatua ja iltaohjelmaan voi kuulua hierontarinkiä ja leirin lopulla halikuja tai autonpesu, millä nimellä kukin sen tuntee. Ne, jotka eivät tiedä mitä mahautuminen on, niin yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa sitä, että käydään lattialle patjoille makaamaan siten, että oma pää on toisen vatsalla ja omalla vatsalla jonkun kolmannen pää. Jos siltä tuntuu ja toiselle sopii, on silittäminen täysin sallittua iltasadun aikana. Jo pelkästään fyysisten ongelmieni kanssa jätän mahautumisen väliin aina, mutta syytä on myös muualla. En koskaan lapsena oppinut, että fyysinen kosketus voisi olla ok tai hyvä asia. En ole saanut mistään mallia - ainakaan positiivista - siihen, miten suhtautua fyysiseen läheisyyteen ja kosketukseen. Sanotaan että suomalaisilla on huomattavasti muista kansoja ja kulttuureita suurempi henkilökohtainen alue, jolle toisen ei ole lupa tulla ellei toisin ole sovittu/ilmoitettu. Minusta tuntuu, että minulla tuo alue on tavallista isompi ja mikäli en itse tee aloitetta tai selkeästi anna lupaa toiselle tulla rajan sisäpuolelle, ahdistun hyvin pahasti ja saatan käyttäytyä sen mukaisesti eli suollan suustani niin mustaa ja kieroa huumoria, ironiaa ja sarkasmia, että useimmat ymmärtävät ainakin jollain tasolla tulleensa liian lähelle. Tai sitten sanon sen suoraan, riippuen hieman siitä kuka ja millainen persoona on rikkonut yksityisyyteni rajoja. Jopa parhaat ystäväni tietävät kysyä minulta aina tavatessamme, että saako minua halata. On päiviä, jolloin sanon ei ja päiviä jolloin sanon kyllä. Tänä kesänä vastaus on ollut huomattavasti useammin kyllä, joten olen edistynyt asian suhteen, mutta työtä on vielä. Yksi Protun parhaita puolia onkin, että saan olla juuri sellainen kuin olen - erilainen, outo, ulkopuolinen ja halutessani saan jättää hierontaringit, mahautumiset ja halauskierrokset väliin. Ja näin teenkin. Tiimini tietenkin tiesi tämän ja osasi suhtautua siihen asianmukaisesti, samoin kuin leiriläisille kerrottiin miksi minä en moisiin osallistu. Pääsin kuitenkin yllättämään ainakin tiimiläiset ja ehkä leiriläisetkin sillä, että todistusten jaon yhteydessä halasin jokaista leiriläistä. Tämä oli siinä mielessä helppoa, että leiriläisemme oli kaikki tyttöjä eikä tarvinnut arvailla mikä olisi ollut jätkien suhtautuminen asiaan. Kun sitten minut korutettiin, koska olin uusi ohjaaja, halasin myös kaikki tiimiläiset läpi enkä usko että he sitäkään varsinaisesti osasivat odottaa. Hienointa tässä kuitenkin on se, että tuo halauskierros ei ahdistanut.
Nyt kun takanani on yksi Protuleiri ja melkoinen määrä rippileirejä, kannatan ehdottomasti ennemmin Protua kuin riparia. En kiistä etteikö ripari olisi kohtalainen vaihtoehto ja uskossa olevalle nuorelle oikea vaihtoehto, mutta koska uskovia nuoria on käsitykseni mukaan melkoinen vähemmistö (mutua, ei faktaa), pitäisi Prometheus-leirien saada enemmän näkyvyyttä kouluissa myös uskontotunneilla käyvien oppilaiden keskuudessa. Protun Utelias Pohdinta -ajattelu, keskustelumuotoiset asioiden käsittelyt niin nuorten elämään kuuluvista kuin yhteiskunnallisistakin asioista, toiminnalliset tavat käsitellä aiheita ja oppitunnittomuus tekevät protusta lähtökohdiltaan sellaisen aikuistumisleirin, jollaisia mielestäni kaivattaisiin enemmän. Määrät ovat kuitenkin riippuvaisia siitä, miten hyvin tiedottaminen ympäri Suomen onnistuu ja miten saamme rikottua perinteen siitä, että vain riparin käynti ja konfirmaatio olisivat juhlistamisen arvoisia. Väittäisin keskivertonuoren saavan irti paljon enemmän Protun tavoista käsitellä asioita, kuin riparien ulkoläksyistä ja oppitunneista, joilla opetellaan oman kirkon tapaa katsoa asioita ja vaihtoehtoiset ajatusmallit jäävät hyvin vähälle. Tai näin ainakin oli silloin kun itse olin riparitoiminnassa mukana. Lienenkin siis Sokrateen tavoin nuorison turmelija, kun olen sitä mieltä että jokaisen tulisi ajatella itse asioita ja muodostaa itse oma maailmankatsomuksensa siten, että saisi tietoa mahdollisimman monista erilaisista tavoista ajatella.
Lyhyesti vielä tämän kesän Seta-vierailuistani Prometheus-leireillä. Kävin yhteensä neljällä leirillä, jotka kaikki olivat täällä Janakkalassa, Leppäkosken Voiman talolla. Vierailuihini alkaa syntyä jo omanlaisensa rutiini, jota tietenkin aina muokkaa leiriläisten etukäteen tekemät, anonyymit kysymykset sekä tilanteessa syntyvä keskustelu. Osa leireistä on sellaisia, että keskustelua syntyy helposti ja paljon, toisilla taas on hiljaisempaa, jolloin vierailuni on luentomaisempi. Täysin hiljaista leiriä ei kuitenkaan ole tullut vielä vastaan vaan aina joku leiriläinen on uskaltanut sanoa jotakin. Paketti koostuu Seta-tietoudesta, seksuaali- ja sukupuolivähemmistötermien avaamisesta, hieman vähemmistöjen oikeuksien historiaa ja sitten leiriläisten kysymyksiin vastaamista. Aloitan varsinaisen vierailuosuuden aina musiikilla, jonka toivon hieman rikkovan jäätä ja virittävän aiheen tunnelmaan. Omasta mielestäni kaikki vierailut menivät hyvin ja ainakin suora palaute on ollut positiivista. Tässä Sinulle tehtävä: Jos olet ollut Protuleirillä kesällä 2010 tai 2011 joko leiriläisenä tahi tiimiläisenä (miksei kokkinakin) ja olen ollut leirilläsi Seta-vieraana ja muistiisi on jäänyt jokin kuva minusta, niin anna palautetta tämän postauksen kommenttina. Tai jos et halua antaa sitä julkisena, lähetä sähköpostitse. Vierailijana haluan kehittyä, sillä uskon että aina on jotain missä voisi parantaa, sillä en aio lopettaa Seta-vierailuja vaikka suunnitelmissa onkin vielä hieman aktivoitua protuna.
//Edit: sähköpostiosoite on santeri.palin[at]gmail.com