(no subject)

Apr 21, 2005 20:15

Tänään keskustelin kolmen äidin kanssa (noin tunnin jokaisen kanssa) ja olin ensimmäistä kertaa puheenjohtajana neuvottelussa. Olipa ihana tulla kotiin ja olla ihan hiljaa. Petri on työreissussa ja tulee vasta myöhään illalla.
Ollaan alustavasti suunniteltu, että tultaisiin helatorstain tienoilla Helsinkiin, jos saadaan kyyti siskolta.
Ai niin, meidän isä on tavannut yhden paaviehdokkaista lentokoneessa. Muistaakseni sen portugalilaisen (oliko siellä sellainen..?). Harmi, ettei sitä valittu.
Onpa mukava kun kevät tulee! Vaikka nyt onkin satanut räntää. Menojalka alkaa vipattaa ja tekisi mieli päästä istuskelemaan terasseille ja hengaamaan kaupungille. Ajattelin kesäkuun loman aikana myös lukea muutamaan filosofian tenttiin. Ihana oli viime kesänänkin ensin nukkua pitkään, pakata sitten viltti ja vähän evästä mukaan ja mennä rantaan lukemaan.
Previous post Next post
Up