Tavallisesti luen kirjoja mennessäni nukkumaan ja pääsen ehkä sivun tai kaksi eteenpäin. Peruuttaminenkaan ei ole harvinaista, kun aukeama ei näytä yhtään tutulta ja sitten pitää pakittaa ja nukahdan ennen kuin tavoitan aloituskohdan.
Nyt oon viettänyt koko päivän toipilaana sängyssä ja luin kirjan Kosteikkoja.
Ajattelin:
Omituista eriterankistelua. Jos kirjan takakannessa luvataan, että nyt puhutaan ääneen sellaisista, mitä ei uskalleta edes ajatella, niin ei kai voi muuta odottaa. Loputtomasti emätineritteillä, räällä ja verellä fiilistelyä, ja kaikessa tuntuu taustalla tietty itsetarkoituksellisuus ja tabujen etsiskely.
Oli siinä sellaisiakin osia, mistä tykkäsin: se, miten tiedonpalaset päähenkilön avioeroperheestä ja itsetuhoisesta äidistä tulivat pienten toteamusten kautta. Hygieniakritiikki ja päähenkilön julkisiin tiloihin rakentamat epähygienia-ansat. Päähuomion ollessa kuitenkin rupien syömisellä ja muulla TOSI RANKALLA KAMALLA, niin ei tämä kirja kokonaisuutena hirveästi napannut.
==
Haluan kirjoittaa tänne aiheista
- ystävät
- viime viikkojen sosiaalisuus & ajankäyttö
- liikkuminen & keho
mutta en ole oikein löytänyt aikaa.