Röllin kirje partiolaisille
Rölli, tuo pieni rakas terrieri, pakotti minut kirjaamaan tämän avunpyynnön ja tilannekatsauksen kaikille partiolaisille. Toivon että kuvan laitto onnistui.
Hyvä partionystävä!
Kirjoitan nyt täältä kotoani, sängyn alla nukkuen. On nimittäin tapahtunut Suuri Vääryys!
Ainahan minua on täällä kiusattu, leikattu kynsiä ja harjattukin joskus (hyi kamala!) ja ajoittain nuo jopa nykivät kaikki hyvinkasvaneet karvat pois, sanovat vielä että kauneuden eteen on kärsittävä. Kärsisivät sitten itsekin, mokomat!
Aina on kuitenkin palkkioksi saatu, jos ei heti, niin ainakin vähän myöhemmin, kunnon metsälenkki, olen saanut jopa juosta maastossa irti. Talvisin mamma vie minut jäälle juoksemaan, ja saan juosta Röllinmökille asti ihan itse. Siellä minä sitten istun odottamaan mammaa, kun kahdella jalalla pääsee niin paljon hitaammin. Ja täytyyhän minun tarkastaa oma mökkinikin. Etteivät nuo partiolaiset sitä kovin rääkkää ja pitele huonosti.
Joskus, kun mamma ja isi pitävät pienille partiolaisille, sudenpennuiksi niitä sanovat vaikka ihmisiähän nuo näyttävät olevan, kokouksia, minä pääsen mukaan. Voin pelata partiolaisten kanssa vaikka tuntikausia jalkapallollani, se on ihan mukavaa. Joskus jopa tuo Kuka-kuka ottaa minut mukaan omiin kokouksiinsa, siellä on vähän isompia lapsia, eivät melua niin kamalasti. Sitä paitsi silloin ehdin käväistä takassakin, mitä mamma ei salli ollenkaan.
Aina silloin tällöin, kun mamma ja isi, ja joskus kuka-kuka ja iita-nantsikin, lähtevät kokonaiseksi viikonlopuksi johonkin pois kotoa, minä pääsen mukaan. Aina se on jossain metsässä, ja sitten minä saan juosta irti kokonaisen viikonlopun, ja jahdata pieniä ihmisiä, se on hirvittävän mukavaa. Ja yöksi minä pääsen isin lämpimään makuupussiin nukkumaan. Tai Kuka-kukan, mutta pussiin kuitenkin.
Nyt on kuitenkin niin, että tuo Iita on ottanut itselleen koiran. Tuollaisen mustan, ison petokoiran. Se on kyllä minun elävä vinkuleluni. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että siihen kiinnitetään enemmän huomiota. Voitteko kuvitella, se on saanut jopa oman makuupussinsa! Siinä se retkillä nukkuu tyytyväisenä, kun taas minä, joka olen rotukoira ja terrieri ja kaikkea, varmasti isompikin kuin tuo pentu, joudun vain nukkumaan ihmisen pussissa!
Pennulle se on kyllä kivaa, mutta entäs minä? Egoni tässä kärsii, jos joku!
Ja vielä yksi juttu. Ne on nuo partiolaiset vähän outoja, ne pitävät sellaista huivia kaulassaan, vähän kuin panta meillä koirilla. Koko ajan kun ovat Röllinmökillä tai niillä retkillään.
Ja arvatkaas vain mitä ne ovat keksineet?! Tuo Kuka-kuka, kun tuli sunnuntaina jostain praatista, tai semmoisesta, sillä oli kokonainen pukukin päällään, se keksi heittää huivinsa MINUN kaulaani! Voinette varmaan kuvitella, kuinka järkyttynyt olin!
Iitu laittoi oman huivinsa tuon pentukoiran kaulaan, ja se virnisteli leveästi ja heilutti häntää. Kehtasi vielä pitää mokomasta rätistä! Siitä hyvästä minun piti purra sitä korvaan niin että mamma laittoi isin ja mamman huoneeseen häpeämään.
Ja vielä sellainen, että nuo puhuvat jostain haikista. En ole ihan varma mikä se on, mutta kivalta se kuulostaa, ja ne aikovat vain ottaa pentukoiran mukaan! Minä olen maskotti, eikä pentukoira ollenkaan!
Voitte siis kuvitella, kuinka olen kärsinyt vääryyttä täällä!
Jos siis lippukuntasi (siinä on kai useampiakin partiolaisia) tai laumasi kaipaa maskottia, ota toki yhteyttä.
Toivoo, epätoivoinen Rölli-terrieri
PS. Laitan tähän loppuun vielä kuvan itsestäni se järkyttävä rätti kaulassani, jotta saatte oikean kuvan rääkkäyksestäni ja alennustilastani.
Epäloogisuuksista syytetään Rölliä, mitäs kirjoittaa moista soopaa *ilkimys*
Hyvä partionystävä!
Kirjoitan nyt täältä kotoani, sängyn alla nukkuen. On nimittäin tapahtunut Suuri Vääryys!
Ainahan minua on täällä kiusattu, leikattu kynsiä ja harjattukin joskus (hyi kamala!) ja ajoittain nuo jopa nykivät kaikki hyvinkasvaneet karvat pois, sanovat vielä että kauneuden eteen on kärsittävä. Kärsisivät sitten itsekin, mokomat!
Aina on kuitenkin palkkioksi saatu, jos ei heti, niin ainakin vähän myöhemmin, kunnon metsälenkki, olen saanut jopa juosta maastossa irti. Talvisin mamma vie minut jäälle juoksemaan, ja saan juosta Röllinmökille asti ihan itse. Siellä minä sitten istun odottamaan mammaa, kun kahdella jalalla pääsee niin paljon hitaammin. Ja täytyyhän minun tarkastaa oma mökkinikin. Etteivät nuo partiolaiset sitä kovin rääkkää ja pitele huonosti.
Joskus, kun mamma ja isi pitävät pienille partiolaisille, sudenpennuiksi niitä sanovat vaikka ihmisiähän nuo näyttävät olevan, kokouksia, minä pääsen mukaan. Voin pelata partiolaisten kanssa vaikka tuntikausia jalkapallollani, se on ihan mukavaa. Joskus jopa tuo Kuka-kuka ottaa minut mukaan omiin kokouksiinsa, siellä on vähän isompia lapsia, eivät melua niin kamalasti. Sitä paitsi silloin ehdin käväistä takassakin, mitä mamma ei salli ollenkaan.
Aina silloin tällöin, kun mamma ja isi, ja joskus kuka-kuka ja iita-nantsikin, lähtevät kokonaiseksi viikonlopuksi johonkin pois kotoa, minä pääsen mukaan. Aina se on jossain metsässä, ja sitten minä saan juosta irti kokonaisen viikonlopun, ja jahdata pieniä ihmisiä, se on hirvittävän mukavaa. Ja yöksi minä pääsen isin lämpimään makuupussiin nukkumaan. Tai Kuka-kukan, mutta pussiin kuitenkin.
Nyt on kuitenkin niin, että tuo Iita on ottanut itselleen koiran. Tuollaisen mustan, ison petokoiran. Se on kyllä minun elävä vinkuleluni. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että siihen kiinnitetään enemmän huomiota. Voitteko kuvitella, se on saanut jopa oman makuupussinsa! Siinä se retkillä nukkuu tyytyväisenä, kun taas minä, joka olen rotukoira ja terrieri ja kaikkea, varmasti isompikin kuin tuo pentu, joudun vain nukkumaan ihmisen pussissa!
Pennulle se on kyllä kivaa, mutta entäs minä? Egoni tässä kärsii, jos joku!
Ja vielä yksi juttu. Ne on nuo partiolaiset vähän outoja, ne pitävät sellaista huivia kaulassaan, vähän kuin panta meillä koirilla. Koko ajan kun ovat Röllinmökillä tai niillä retkillään.
Ja arvatkaas vain mitä ne ovat keksineet?! Tuo Kuka-kuka, kun tuli sunnuntaina jostain praatista, tai semmoisesta, sillä oli kokonainen pukukin päällään, se keksi heittää huivinsa MINUN kaulaani! Voinette varmaan kuvitella, kuinka järkyttynyt olin!
Iitu laittoi oman huivinsa tuon pentukoiran kaulaan, ja se virnisteli leveästi ja heilutti häntää. Kehtasi vielä pitää mokomasta rätistä! Siitä hyvästä minun piti purra sitä korvaan niin että mamma laittoi isin ja mamman huoneeseen häpeämään.
Ja vielä sellainen, että nuo puhuvat jostain haikista. En ole ihan varma mikä se on, mutta kivalta se kuulostaa, ja ne aikovat vain ottaa pentukoiran mukaan! Minä olen maskotti, eikä pentukoira ollenkaan!
Voitte siis kuvitella, kuinka olen kärsinyt vääryyttä täällä!
Jos siis lippukuntasi (siinä on kai useampiakin partiolaisia) tai laumasi kaipaa maskottia, ota toki yhteyttä.
Toivoo, epätoivoinen Rölli-terrieri
PS. Laitan tähän loppuun vielä kuvan itsestäni se järkyttävä rätti kaulassani, jotta saatte oikean kuvan rääkkäyksestäni ja alennustilastani.
Epäloogisuuksista syytetään Rölliä, mitäs kirjoittaa moista soopaa *ilkimys*