Maha pullollaan juuri uunista otettua Naan-leipää ja ihanaa papusalaattia, sekä tietysti makoisaa valkoviiniä (Blanco Salento, Italia) uusista viinilaseista. Perjantai-illan ihanuutta. Tai tylsyyttä, voisi joku ajatella :)
Käytiin tänään Anoppilassa ja saatiin tuliaisia. Paikallista suklaatia, punaviiniä ja kaunis kaulakoru. Jee, lisää kaulakoruja mun kokoelmaan! Reissu oli mennyt hyvin, mutta mukava oli kuulemma palata omaan sänkyyn. Hotellin sänky oli ollut kova ja tyyny kamala. Home sweet home.
Tuleva viikonloppu on täynnä laulua ja draamaa. Eli kuoroleiri lauantaista sunnuntaihin. Onneksi tällä kertaa aloitellaan vasta puolilta päivin, joten voi ihan rauhassa siemailla viiniään... Kävin tässä päivänä eräänä tsekkaamassa
www.yle.fi/kuoroon -sivuston ja siellä näytti olevan ihan mielenkiintoisia juttuja. Kun meikäläiselle ei tuo musiikin teoria ole koskaan ollut kovin tuttua, niin kyseisellä sivustolla voi käydä lukemassa teorian alkeita ja harjoitella samalla säveltapailua ja tehdä äänenavausharjoituksia. Minusta tosi hyvä idea tuo sivusto, ja tarpeellinen tällaisille harrastelijoille.
Nyt iltasavuille. Nii-in, se tupakkalakko vähän takkuaa.