(no subject)

Oct 05, 2009 21:36

Ulkona on ihana syysmyrsky ja ihan hirmuisen kylmä! Oliko viime vuonna tähän aikaan jo näin kylmä? Oulussa on kuulemma jo maa ihan valkoinen, ei varmasti pysyvästi, mutta kuitenkin. Jopa minä, joka pärjään yleensä lähes koko talven ilman välihousuja, toivoin tänään, että olisin laittanut sukkahousut farkkujen alle. Ehkä lämmin kesä ja valtavat määrät pihlajanmarjoja oikeasti ennustavat sitä, että on tulossa kylmä talvi. Olisi jo aikakin.

Elämä on asettunut aika mukavasti taas mukaville raiteille, väsyttää välillä ja liikaa on tekemistä, mutta jonkunlainen innostus tekemiseen on kuitenkin säilynyt. Nyt vielä kun on selvinnyt syksyn flunssasta, niin olokin alkaa olla jo mainio, vielä kun saa itsensä jumppasaliin uudestaan, niin olo paranee varmaan vielä nykyisestäkin. Miehelläkin alkoi koulutus tänään, joten eletään nyt sit täyspäiväistä opiskelijaelämää, mitä nyt välillä pitää mun käydä töissä istumassa. Kaksi päivää viikossa kuitenkin menee varsin mukavasti, vaikkakin joka kerta ennen töitä pitää valittaa ainakin viiden tunnin ajan, että miksi sitä nyt taas pitää töihin mennä. Siellä ei kuitenkaan yleisesti ottaen enää ärsytä, vaikka jotkut päivät venyvät kamalan pitkiksi.

Viikonloput meillä on buukattu taas yli kuukaudeksi eteenpäin, mikä on toisaalta kamalan stressaavaa ja toisaalta hirmu ihanaa. Onpahan paljon reissuja edessä, joita odottaa! Mukavaa, kun pääsee näkemään kauempanakin asuvia ihmisiä ja toisaalta myös näitä lähellä asuvia, joita ei liian usein näe. Ens viikonloppuna lähdetään serkkupojan ja tytsyjen kanssa keikalle, seuraavana sisko tulee kyläilemään, sitten autoillaan Ouluun katsomaan Waspia, lähdetään mahdollisesti Tampereelle tupareihin ja Savonlinnaan kavereiden keikalle. Ja sitten onkin jo marraskuun puoliväli. Huh. No, eipähän voi ainakaan valittaa, etteikö olisi tekemistä.

Kouluhommissa voisi kohta ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa muodostelemaan esseitä. Ryhmätöiden tekemisessä ovat menneet nämä pari viikkoa ja varmaan vielä seuraavatkin viikot menevät niissä merkeissä. Tuntuu, että koko tämä syksy on pelkkää ryhmätyötä, esseetä ja portfoliota, mulla ei itse asiassa taida olla kuin yksi pakollinen tentti tämän syksyn aikana. Sen lisäksi toki voisi suorittaa ainakin tuon yhden ruotsin syventävien tentin, niin saisi kerrytettyä sekä opintopisteitä että ruotsin syventäviä. Mun maisterintutkinto on tällä menolla paisumassa 120 op:n sijaan vähintään 180 op:n kokoiseksi ja jos teen nuo ruotsin syventävätkin, niin siinä ollaan sitten 240 op:n kohdalla. Parhaassa tapauksessa mulla olis siis kandi + maisteri yhteensä 372 op, ups! Voin kuvitella, miten riemuissaan mun ohjaajat tästä on! No katsotaan, voihan olla, että noiden ruotsin syventävien tekeminen ei onnistu, mutta työn saamisen kannalta se olis kyllä aika tärkeää.

Tänään ei tarvitse enää tehdä mitään, äsken join maailman parasta syysteetä, mikä on myös mun herkkujoulutee ja kaapissa odottaa myös uus pussi Yötaivasta. Vois yrittää mennä aikaisin nukkumaan, niin jaksaisi huomennakin taas pakertaa. Luvassa olis kolmisen tuntia hypäreitä ennen jumppaa, laatuaikaa kirjaston lukusalissa siis! Vielä kun malttaisi odottaa viikonloppua, suoriutua kaikista tehtävistä, käydä töissä, jumpata ja levätä, rapsutella Aslania ja viettää mukavia hetkiä Miehen kanssa, niin eiköhän tästäkin viikosta ihan hyvä tule!

koulu, syksy

Previous post Next post
Up