BANDIT QUEEN
Milloinkohan mä olen kirjoittanut viimeksi julkisesti. Anyways, kirjoitan nyt sillä haluan uskoa että jotain salaa kiinnostaakin mun elämä, vaikka on tullut opittua että maailma on karu ja kylmä ja vain harvoja kiinnostaa toiset ilman taka-ajatuksia.
Paljon on tapahtunut, olen mittaillut aika paljon itseäni ja kaikkea mihin pystyn.
Katsonut kuinka paljon pystyn juomaan tequilaa (paljon), pystynkö olemaan viisi päivää mehupaastolla juoden ihan kamalia hippimehuja ja syömättä mitään (pystyin), etsinyt rajoja hiljaisuudella ja huutamisella. Käytiin yksi päivä tyttöjen kanssa metsäretkellä, vähän kuin vaeltamassa eräällä vuorelle. Ihan hupaisa reissu, yksi katosi vähäksi aikaa ja mentiin ihan paniikkiin, toiselta meni nilkka, allekirjoittanut luuli hetken kuolevansa kun oli pakko kiipeillä ja mennä ihan typeriä reittejä ja sammaleet oli liukkaita ja pudotukset "suuria". Hannaa nauratti, kaupunkilaiset metsässä vaikka Sarinahan on ihan landelta ja olen mäkin nyt pienen ikäni huudieni metsissä rymynnyt. Autolle oli kiva päästä takaisin ja tupakkaa oli kiva polttaa asfalttikuningattarena.
Astangajoogastakin olen innostunut ihan hirveästi, se oman kropan kuunteleminen keskittyneessä tilassa on huumaavaa. Kaiken lisäksi olen oppinut ajamaan (suunnilleen) vihdoinkin autoa, kortti irronnee parin viikon päästä, pitäisi vain oppia pysymään ihan rehdisti omalla kaistalla ha. Helpottavaa tietää että sitten voin ajaa milloin haluan itsekseni Parikkaan, se merkitsee mulle paljon. Olen myös jäänyt koukkuun Facebookiin, ollut elämäni ekaa kertaa soundclashissa Redrumissa ja joutunut polttamaan taakse jääviä siltoja rehellisyyteni takia, which was hard and is still.
Isänpäivä oli haikea, huomenna tulee puoli vuotta täyteen isin poistumisesta. Se mikä pelottaa on muistojen elossa pitämisen vaikeus, varsinkin silloin kun on kiire ja kaikkea paskantärkeää tapahtuu ympärillä.
Perjantaina Johanna pisti allekirjoittaneen ja Siirin antamaan kouluarvosanat tämänhetkiselle elämälle, annoin aika alakanttiin menevän numeron vaikka loppujen lopuksi mulla ei ole mitään hätää. Asioilla on tapana järjestyä ja on kaikkia pieniä juttuja mistä olen iloinen.
Esim:
- Karo tulee kummipoikani kanssa Suomeen toukokuussa
- sain ostettua vihdoin suolaliuosta lävistykselleni
- Hanhenpoika
- ihanat ja hyvät ihmiset, ystävät
- hyvä musiikki, uudet ehjät kuulokkeet
- tulevaisuuden mahdollisuudet, pieni asiallinen toivo unelmaduunipaikasta (väliaikaisesta)
- magneettikuvauksen tulokset olivat hyvät
- mulla on puhtaat lakanat ja fyysisesti tosi hyvä olla
- en ole turvautunut feministirokkiin vaikka mä vähän pelkäsin sitä
- Gilmoren tytöt
Syksyllä on tapana masentaa, väsyttää ja saada itsetunnon tosi alas. Onneksi kohta tulee talvi toivottavasti, se antaa aina pientä toivoa kuten levyt joihin huomaa palaavansa joka syksy ja talvi. Mua ärsyttää se että en osaa enää mitään korttipelejä, mutta oonpa sentään esiintynyt Matti "hommailija" Vanhaselle.
Paljon on tapahtunut, olen mittaillut aika paljon itseäni ja kaikkea mihin pystyn.
Katsonut kuinka paljon pystyn juomaan tequilaa (paljon), pystynkö olemaan viisi päivää mehupaastolla juoden ihan kamalia hippimehuja ja syömättä mitään (pystyin), etsinyt rajoja hiljaisuudella ja huutamisella. Käytiin yksi päivä tyttöjen kanssa metsäretkellä, vähän kuin vaeltamassa eräällä vuorelle. Ihan hupaisa reissu, yksi katosi vähäksi aikaa ja mentiin ihan paniikkiin, toiselta meni nilkka, allekirjoittanut luuli hetken kuolevansa kun oli pakko kiipeillä ja mennä ihan typeriä reittejä ja sammaleet oli liukkaita ja pudotukset "suuria". Hannaa nauratti, kaupunkilaiset metsässä vaikka Sarinahan on ihan landelta ja olen mäkin nyt pienen ikäni huudieni metsissä rymynnyt. Autolle oli kiva päästä takaisin ja tupakkaa oli kiva polttaa asfalttikuningattarena.
Astangajoogastakin olen innostunut ihan hirveästi, se oman kropan kuunteleminen keskittyneessä tilassa on huumaavaa. Kaiken lisäksi olen oppinut ajamaan (suunnilleen) vihdoinkin autoa, kortti irronnee parin viikon päästä, pitäisi vain oppia pysymään ihan rehdisti omalla kaistalla ha. Helpottavaa tietää että sitten voin ajaa milloin haluan itsekseni Parikkaan, se merkitsee mulle paljon. Olen myös jäänyt koukkuun Facebookiin, ollut elämäni ekaa kertaa soundclashissa Redrumissa ja joutunut polttamaan taakse jääviä siltoja rehellisyyteni takia, which was hard and is still.
Isänpäivä oli haikea, huomenna tulee puoli vuotta täyteen isin poistumisesta. Se mikä pelottaa on muistojen elossa pitämisen vaikeus, varsinkin silloin kun on kiire ja kaikkea paskantärkeää tapahtuu ympärillä.
Perjantaina Johanna pisti allekirjoittaneen ja Siirin antamaan kouluarvosanat tämänhetkiselle elämälle, annoin aika alakanttiin menevän numeron vaikka loppujen lopuksi mulla ei ole mitään hätää. Asioilla on tapana järjestyä ja on kaikkia pieniä juttuja mistä olen iloinen.
Esim:
- Karo tulee kummipoikani kanssa Suomeen toukokuussa
- sain ostettua vihdoin suolaliuosta lävistykselleni
- Hanhenpoika
- ihanat ja hyvät ihmiset, ystävät
- hyvä musiikki, uudet ehjät kuulokkeet
- tulevaisuuden mahdollisuudet, pieni asiallinen toivo unelmaduunipaikasta (väliaikaisesta)
- magneettikuvauksen tulokset olivat hyvät
- mulla on puhtaat lakanat ja fyysisesti tosi hyvä olla
- en ole turvautunut feministirokkiin vaikka mä vähän pelkäsin sitä
- Gilmoren tytöt
Syksyllä on tapana masentaa, väsyttää ja saada itsetunnon tosi alas. Onneksi kohta tulee talvi toivottavasti, se antaa aina pientä toivoa kuten levyt joihin huomaa palaavansa joka syksy ja talvi. Mua ärsyttää se että en osaa enää mitään korttipelejä, mutta oonpa sentään esiintynyt Matti "hommailija" Vanhaselle.