magic circle?
Kaikki paikat särkevät, aivosolut tuntuvat olevan yhtä epämääräistä mössöä ja olo on muutenkin ehkä hieman heikko. Liian vähän unta ja liikaa läppärin kanniskelua, pähkäilyä ja ehkä alkoholiakin (peer pressure, emmä muuten). Mutta voi pojat, oli se kyllä sen arvoista.
Juna humisee siis Tampereelta kohti Poria parhaillaan. Hassua että aina Poriin palatessa päädyn istumaan kasvot lähtösuuntaan, kun taas Porista lähtiessä istun kasvot menosuuntaan. Alitajunta koittaa viestittää minulle jotain jonka tiedän jo: Pori ei ole minun paikkani. Ei ole koskaan ollut, enkä usko että tulee koskaan olemaankaan. Tällä hetkellä Taikaringin (Breaking the Magic Circle -pelitutkimusseminaari) muistot ovat kuitenkin niin tuoreita että on helppo sietää ajatusta Poriin palaamisesta. Olo on jopa optimistinen. Toivottavasti tämä optimismi ei häviä sillä sekunnilla kun lasken jalkani Porin kamaralle, kuten yleensä. Uskomatonta kyllä miten yksi pieni kaupunki voi vaikuttaa ihmisiin niin.
Yhtä kaikki, Taikarinki oli kyllä ehkä yksi elämäni hienoimpia kokemuksia. En siis tarkoita että seminaari olisi ollut jokin tajunnanräjäyttävä kokemus jonka ansiosta koin valaistumisen ja tulevaisuus näkyy silmieni edessä selkeänä ja kirkkaana. Enemmänkin seminaari vahvisti minulla jo olevia näkemyksiä, ja uskoani siitä, että todella haluan tutkijaksi, ja että minusta on tutkijaksi. Viimeinen taisi itseasiassa olla seminaarin tärkein anti minulle. Aloin vihdoin kehittää jonkinlaista itsetuntoa osaamiseni suhteen. Tuntui todella hienolta kun ihmiset tulivat kysymään että miksi ihmeessä minä en esitellyt laitoksemme paperia, vaikka olisin varmasti tehnyt sen huomattavasti paremmin kuin Jaakko ja Petri (toisaalta tuntui hieman inhottavaltakin että yleisen mielipiteen mukaan minä olisin hoitanut asiat paremmin kun ihminen joka ohjaisi graduani jos jäisin Poriin...).
Uskomatonta. Ohitimme juuri Harjavallan aseman, ja puolet optimismistani hävisi sen myötä. Taidan lopettaa kirjoittamisen tällä erää tähän, tuntuu että on turha yrittää nyhtää Taikaringin aiheuttamaa optimismia esiin tällä hetkellä. Kulttuurishokki. Pitää taas totuttautua Poriin että pystyy kirjoittamaan siellä jotain positiiviseksi luokiteltavaa. Huoh. Larsin sanoin: "Please, get out of Pori." And I will. It's only a matter of time.
Juna humisee siis Tampereelta kohti Poria parhaillaan. Hassua että aina Poriin palatessa päädyn istumaan kasvot lähtösuuntaan, kun taas Porista lähtiessä istun kasvot menosuuntaan. Alitajunta koittaa viestittää minulle jotain jonka tiedän jo: Pori ei ole minun paikkani. Ei ole koskaan ollut, enkä usko että tulee koskaan olemaankaan. Tällä hetkellä Taikaringin (Breaking the Magic Circle -pelitutkimusseminaari) muistot ovat kuitenkin niin tuoreita että on helppo sietää ajatusta Poriin palaamisesta. Olo on jopa optimistinen. Toivottavasti tämä optimismi ei häviä sillä sekunnilla kun lasken jalkani Porin kamaralle, kuten yleensä. Uskomatonta kyllä miten yksi pieni kaupunki voi vaikuttaa ihmisiin niin.
Yhtä kaikki, Taikarinki oli kyllä ehkä yksi elämäni hienoimpia kokemuksia. En siis tarkoita että seminaari olisi ollut jokin tajunnanräjäyttävä kokemus jonka ansiosta koin valaistumisen ja tulevaisuus näkyy silmieni edessä selkeänä ja kirkkaana. Enemmänkin seminaari vahvisti minulla jo olevia näkemyksiä, ja uskoani siitä, että todella haluan tutkijaksi, ja että minusta on tutkijaksi. Viimeinen taisi itseasiassa olla seminaarin tärkein anti minulle. Aloin vihdoin kehittää jonkinlaista itsetuntoa osaamiseni suhteen. Tuntui todella hienolta kun ihmiset tulivat kysymään että miksi ihmeessä minä en esitellyt laitoksemme paperia, vaikka olisin varmasti tehnyt sen huomattavasti paremmin kuin Jaakko ja Petri (toisaalta tuntui hieman inhottavaltakin että yleisen mielipiteen mukaan minä olisin hoitanut asiat paremmin kun ihminen joka ohjaisi graduani jos jäisin Poriin...).
Uskomatonta. Ohitimme juuri Harjavallan aseman, ja puolet optimismistani hävisi sen myötä. Taidan lopettaa kirjoittamisen tällä erää tähän, tuntuu että on turha yrittää nyhtää Taikaringin aiheuttamaa optimismia esiin tällä hetkellä. Kulttuurishokki. Pitää taas totuttautua Poriin että pystyy kirjoittamaan siellä jotain positiiviseksi luokiteltavaa. Huoh. Larsin sanoin: "Please, get out of Pori." And I will. It's only a matter of time.