Tätä perinteistä.
Yritin ottaa tänään Liisaan kontaktia, tuloksetta. Se vain totesi
viestissään että: " Ei hirveästi tee mieli vastata mihinkään
tuollaiseen. Miksi mun pitäisi sanoa mitään, jos sä olet jo kauan
sitten päättänyt mitä ajattelet? " Lähetin viestin takaisin ja totesin
että olisi hyvä jos tietäisi mitä se ajattelee asioista, mutta
ilmeisesti tälle henkilölle on liian vaikeaa sanoa mitään suoraan. Ehkä
siinä se ero mun ja Liisan välillä onkin. Mä en juuri koskaan jättäydy
hiljaiseksi, jos syytä olisi jotain sanoa. Liisa vain ottaa kaiken
paskan niskaan muitta mutkitta. Sitten kun sitä pyytää kertomaan miltä
siitä tuntuu ja mitä se ajattelee niin se menee lukkoon. Kovin vaikea
on tollaisen ihmisen kanssa kommunikoida. Periaatteessa ymmärrän Teroa
siinä suhteessa että on vaikea elää ihmisen kanssa joka ei koskaan puhu
siitä miltä tuntuu. Sitten se mököttää kunnes joku menee lohduttamaan
sitä. Ennen mäkin tein noin, mutta totesin että jos tahdon että mua
ymmärretään niin on pakko avata suunsa. Kunpa Liisakin joskus sen
ymmärtäisi. Mä olen päättänyt asian olla ja toivon ettei mun ja Liisan
lapsista tule serkkuja. Kovin ikävä tilanne olisi silloin.
Mä en nimittäin tahdo että mun lapseni joutuu kokemaan sen saman paskan
kuin mä olen kokenut. Onneksi kuitenkin minä ja Mika ollaan väleissä
vaikken Katjaa ja Petriä tunnekaan. Sille ei vain voi mitään enkä edes
usko että 18 vuoden jälkeen pystyisin enää edes puhumaan niille. Shit
happens. Harmi että tästä kärsimme me kaikki.
Olen tänään siivoillut ja laitoin vaatekaapin taas uuteen uskoon ja
sitten tein vaalikoneenkin huomista varten ja katsoin Salkkarit. Iltaan
ei nappaa mennä. Lotta ja Turo ei lähtenyt leffaan. On ollut ehkä
elämäni vammasin loma koskaan. Olen vain istunut ja kiukutellut
rahattomuuttani ja sitä että koko loma mennyt vain ollessa. Olisi ollut
kiva mennä vaikka Tampereelle tai Poriin mutta turha sinne rahattomana
on mennä.
Eilen yöllä suunnittelin ensi vuoden kalenteria iskälle ja äitille
joululahjaksi ja että laittaisin siihen jokaiseen kuukauteen liittyen
jonkun kivan kuvan ja vaikka aforismin tai jonkun. Koitan saada siitä
persoonallisen. Saa nähdä jääkö se vain yritykseksi. Likoille ajattelin
piirtää jotkut Nalle Puh aiheiset taulut ja ostaa kehykset niihin.
Täytyy nyt katsoa jos saisi itse väkerrettyä lisää joululahjoja. Tiedän
että Mikon, Eevan ja Lotan lahjoihin joudun laittamaan rahaa joten
koitan siis nipistää jostain tekemällä itse joitakin lahjoja.
Olisi kiva tehdä porukalla jotain (siis ihan omalla kaveriporukalla) vuokrata vaikka leffan tai mennä syömään jonnekkin tai ihan mitä vaan. Päässä olisi ideoita muttei kenellekään koskaan ole aikaa tai halua.
Aina on sovittu jotain muuta tms. Turhauttavaa.
viestissään että: " Ei hirveästi tee mieli vastata mihinkään
tuollaiseen. Miksi mun pitäisi sanoa mitään, jos sä olet jo kauan
sitten päättänyt mitä ajattelet? " Lähetin viestin takaisin ja totesin
että olisi hyvä jos tietäisi mitä se ajattelee asioista, mutta
ilmeisesti tälle henkilölle on liian vaikeaa sanoa mitään suoraan. Ehkä
siinä se ero mun ja Liisan välillä onkin. Mä en juuri koskaan jättäydy
hiljaiseksi, jos syytä olisi jotain sanoa. Liisa vain ottaa kaiken
paskan niskaan muitta mutkitta. Sitten kun sitä pyytää kertomaan miltä
siitä tuntuu ja mitä se ajattelee niin se menee lukkoon. Kovin vaikea
on tollaisen ihmisen kanssa kommunikoida. Periaatteessa ymmärrän Teroa
siinä suhteessa että on vaikea elää ihmisen kanssa joka ei koskaan puhu
siitä miltä tuntuu. Sitten se mököttää kunnes joku menee lohduttamaan
sitä. Ennen mäkin tein noin, mutta totesin että jos tahdon että mua
ymmärretään niin on pakko avata suunsa. Kunpa Liisakin joskus sen
ymmärtäisi. Mä olen päättänyt asian olla ja toivon ettei mun ja Liisan
lapsista tule serkkuja. Kovin ikävä tilanne olisi silloin.
Mä en nimittäin tahdo että mun lapseni joutuu kokemaan sen saman paskan
kuin mä olen kokenut. Onneksi kuitenkin minä ja Mika ollaan väleissä
vaikken Katjaa ja Petriä tunnekaan. Sille ei vain voi mitään enkä edes
usko että 18 vuoden jälkeen pystyisin enää edes puhumaan niille. Shit
happens. Harmi että tästä kärsimme me kaikki.
Olen tänään siivoillut ja laitoin vaatekaapin taas uuteen uskoon ja
sitten tein vaalikoneenkin huomista varten ja katsoin Salkkarit. Iltaan
ei nappaa mennä. Lotta ja Turo ei lähtenyt leffaan. On ollut ehkä
elämäni vammasin loma koskaan. Olen vain istunut ja kiukutellut
rahattomuuttani ja sitä että koko loma mennyt vain ollessa. Olisi ollut
kiva mennä vaikka Tampereelle tai Poriin mutta turha sinne rahattomana
on mennä.
Eilen yöllä suunnittelin ensi vuoden kalenteria iskälle ja äitille
joululahjaksi ja että laittaisin siihen jokaiseen kuukauteen liittyen
jonkun kivan kuvan ja vaikka aforismin tai jonkun. Koitan saada siitä
persoonallisen. Saa nähdä jääkö se vain yritykseksi. Likoille ajattelin
piirtää jotkut Nalle Puh aiheiset taulut ja ostaa kehykset niihin.
Täytyy nyt katsoa jos saisi itse väkerrettyä lisää joululahjoja. Tiedän
että Mikon, Eevan ja Lotan lahjoihin joudun laittamaan rahaa joten
koitan siis nipistää jostain tekemällä itse joitakin lahjoja.
Olisi kiva tehdä porukalla jotain (siis ihan omalla kaveriporukalla) vuokrata vaikka leffan tai mennä syömään jonnekkin tai ihan mitä vaan. Päässä olisi ideoita muttei kenellekään koskaan ole aikaa tai halua.
Aina on sovittu jotain muuta tms. Turhauttavaa.