May 23, 2009 22:36
Joopa joo. Kesätöistä ei ole tietoakaan ja minua kyllästyttää pahanpäiväisesti. Olin sentään tänään ahkera, kävin harjoittelemassa ja laitoin työhakemuksia peräti kaksi kappaletta, toivottavasti edes jompikumpi tärppäisi. Elättelin toivetta, että pääsisin Vammalan jousileirille, mutta se olikin aika tyyris. 400 euroa yhdestä viikosta! Jos olisin rikkaampi, sekin onnistuisi. Ehkä pitäisi vain opetella elämään yli varojensa. (Tai vaihtoehtoisesti tekemään töitä, jos sellaisia edes jostain saisi.)
Mitäpä tänne voisi kuulua? En oikein tiedä. Joinakin hetkinä todellakin pännii. Kuten tänään. Tajusin nimittäin sellaisen asian, että ensi keväänä on pakko hakea ja päästä Akatemialle. Sitten alankin olemaan jo ehkä vähän liian vanha pyrkimään peruskoulutuksen kautta. Samapa tuo, samalla vaivalla voin sitten hakea ulkomaille opiskelemaan. Pientä alakuloa vaihteeksi havaittavissa, mutta alan pärjäämään itseni terapeuttina, vaikka se onkin hidasta. Ongelma taitaa olla se, etten saanut vuoteen tehdä sellaista, mistä oikeasti pitäisin valtavasti ja tulisin onnelliseksi. Siihen lisäksi sitten vielä sellainen kuin tunne elämänhallinnan menettämisestä pistää psyykeen osittain ehkä koetukselle. Tai en tiedä. Kesällä on aikaa miettiä, lomailla ja lukea pariin tenttiin. Tai siis yhteen tenttiin ja pääsykokeeseen. (Hölmön hommaa, mutta minkäs teet..) Tänä kesänä on hyvät mahdollisuudet kunnon rusketukseen, ehkä jopa lihaksia saadaan kasvatettua. Kun menetetään tunne muun elämän hallinnasta niin aletaan kontrolloida kroppaa. Yllättävää, etten ole alkanut vielä anorektikoksi. Sehän johtuu usein siitä, että ei tunne hallitsevansa omaa elämäänsä.
Joo, oli mulla jotain järkevääkin asiaa, mutten enää muista mitä. Odotellaan kutsua Japanin suurlähetystöön haastatteluun. Ne lähettää ilmeisesti joka vuosi ryhmän eurooppalaisnuoria viikoksi Japaniin tutustumaan maahan. Olis aika kivaa.
Ps. Taisi olla huonoin merkintä ikinä.