käsikirjoitus: kohtaukset 11-20
11. INT. TUOMAKSEN OLOHUONE - HETKEÄ MYÖHEMMIN
Lattialla lojuu valokuva-albumeja ja cd-koteloita hajallaan. Manuela ja Tuomas istuvat lattialla niiden keskellä. Musiikki soi taustalla.
MANUELA
Onpa jännä, miten sun sisko on niin erinäköinen kuin sä.
TUOMAS
Joo, me ollaan aina oltu tosi erinäköisiä. (huvittuneena) Se oli kaiken lisäksi aina ennen murrosikää mua pidempikin, vaikka on mua vuoden nuorempi...
Tuomas katsahtaa Manuelaan.
TUOMAS
Anna käsi.
Tuomas nostaa itse oikean kätensä ilmaan. Manuela asettaa vasemman kätensä Tuomaksen kämmentä vasten ja he mittailevat sormiaan hetken.
TUOMAS (hymyillen)
Vähänkö meille tulis linnunluisia lapsia.
Manuela katsahtaa Tuomakseen hymyillen, yrittäen kuitenkin peittää hätkähdyksensä ja salaa tuntemansa mielihyvän Tuomaksen yllättävästä kommentista.
TUOMAS (jatkaa)
Mul on kuitenkin mieheksi tosi kapeat nilkat ja ranteet, varmaan yhtä kapeat kuin sullakin. (Tuomas havainnollistaa ranteensa paksuuden peukalo-etusormi-otteella.)
12. EXT. KERROSTALON EDUSTA / EXT. TALON KATTO - YÖ (SYKSY)
MANUELAN ÄÄNI:
Tuomas rakasti korkeisiin paikkoihin kiipeämistä.
Kuvataan tavallista kaupunkilaista kerrostaloa. Kuva nousee seinää pitkin ylös. Manuela ja Tuomas istuvat talon katolla. Yllä avautuva tähtitaivas yllyttää henkeviin keskustelunaiheisiin.
TUOMAS
Mä oon aina tehnyt mitä on milloinkin tehnyt mieli. Oon kyllä todella kiitollinen, että saan tehdä jotain mitä rakastan niin paljon kuin fudista. Mä en tiedä maailmassa mitään parempaa. Toivottavasti saan tehdä sitä niin kauan kun pystyn.
Tuomas katsoo Manuelaa, ja jatkaa sitten ajatuksissaan:
TUOMAS
Katoille kiipeily on kyl toinen asia, johon en ikinä kyllästy. Kiipesin kerran ala-asteellakin kesken koulupäivän koulun katolle ja reksi joutu soittaa meille kotiin. (Tuomas naurahtaa.)
Iskä vaan naureskeli mun hölmöilylle, vaikka se vähän koettikin mua muodollisesti ojentaa. Mut äiti oli kauhuissaan ja tosi vihainen. Kyl mä ymmärrän, se oli niin huolissaan ja se oli sen tapa huolehtia. Niinku äidit tekee... (Tuomas tuijottaa kaukaisuuteen.)
Äiti oli sellainen, huolehti musta paljon.
Mä oon miettinyt mitä vapaus on. Tiedäks mikä oli oudointa äidin kuolemassa?
Tuomas tuijottaa edelleen kaukaisuuteen. Manuela vilkaisee Tuomakseen.
TUOMAS (jatkaa)
Kun äiti kuoli - olin tietenkin tosi surullinen ja murtunut - mut se tarkoitti myös sitä, että yhtäkkiä mulla ei ollut enää ketään, josta huolehtia - jolle pitää sellaista fasadia yllä, että menee hyvin ja pärjään elämässä. Tuli outo vapaudenkokemus...
Siitä, että oon vaan itelleni vastuussa. Meen ja teen mitä huvittaa. Ja jos mua siinä sattuu, se ei kosketa eikä satuta ketään toista...
Manuela katsoo Tuomasta.
TUOMAS (jatkaa)
...koska mä tiedän, että esimerkiks iskäkin selviäis kyllä vaikka mulle mitä tapahtuis. Siitä mun ei tarvi huolehtia.
Tuomas ja Manuela katsovat toisiaan. Tuomas hymyilee jatkaessaan monologiaan.
TUOMAS
Tiedäks mitä muuta rakastan?
Tuomaksen takin hihaan on ommeltu kangasmerkkejä matkoilta eri mantereilla. Tuomas hipaisee puolihuolimattomasti hihaansa ja Manuela arvaa.
MANUELA (hymyillen)
Matkustamista? Kenties.
13. EXT. JALKAPALLOKENTTÄ / INT. VOIMISTELUSALI (SARJA OTOKSIA) - PÄIVÄ
Jalkapallopeli käynnissä. Tuomas loukkaa polvensa taistellessaan pallosta toisen pelaajan kanssa ja jää makaamaan nurmikolle irvistäen. Huoltohenkilökunta juoksee kentälle.
TUOMAKSEN ÄÄNI:
Siinä sitten paukahti oikean jalan eturistisiteet ja vähintään sen seitsemän kuukautta sairastupaa. Mä en voinut jäädä paikalleni makaamaan. Tää oli tilaisuus irtiottoon, josta olin kauan haaveillut.
Tuomas tekee tasapainoharjoitteita keinovalaistussa voimistelusalissa polvi siteissä.
Ensin piti keskittyä polven parantamiseen ja heti, kun se kesti vähänkään kovempia askeleita, otin jalat alle. Tammikuussa olin Riossa.
14. EXT. KATU / SARJA OTOKSIA (KEVÄT 2007)
Eletään talvisen puhelun jälkeistä aikaa. Tuomas on lähtenyt matkoilleen. On iltapäivä. Manuela kävelee yksin kaupungin katuja. Tuomaksen entisen asuintalon edessä hän pysähtyy ja katsoo ikkunaa, joka on pimeänä.
MANUELAN ÄÄNI: (M:n seistessä kadulla ylös tähyillen)
Tuomaksen lähdön jälkeen kävin aina silloin tällöin vilkaisemassa hänen asuntonsa ikkunaa nähdäkseni, oliko sinne jo muuttanut uusi asukas, ilmestyisikö kuudennen kerroksen ikkunaan uudet verhot tai jotain muuta silmin havaittavaa, en tiedä tarkalleen mitä.
On ilta. Manuela seisoo taas kadulla ikkunaa tähystellen.
MANUELA JATKAA:
Joskus kävin keskellä päivää, useimmiten ilta oli jo ehtinyt hämärtyä.
15. INT. MANUELAN KOTI - ILTA (KEVÄT)
Manuela saapuu nuutuneen näköisenä kotiin, ripustaa takin naulakkoon ja riisuu kengät. Kämppäkaveri istuu keittiössä ja katsoo väsynyttä Manuelaa.
KÄMPPÄKAVERI
Eiks sun jo kannattais unohtaa se potkupallosankari?
Manuela hymyilee kämppäkaverille vaisusti, muttei vastaa kysymykseen, vaan jatkaa suoraan huoneeseensa.
16. EXT. TUOMAKSEN KOTITALO - PÄIVÄ (LOPPUKEVÄT)
Manuela seisoo taas kadulla. Puiden oksissa rupeaa olemaan lehtiä. Ikkunassa on uudet verhot.
MANUELA ÄÄNI:
Yhtenä päivänä ikkunaan oli ilmestynyt uudet verhot. Tuomaksesta taas ei kuulunut kesäänkään mennessä mitään.
Sitten tuli Aki.
17. EXT. KAHVILAN TERASSI - AURINKOINEN KESÄPÄIVÄ
Manuela istuu kahvilan terassilla kämppäkaverinsa kanssa. Kämppis lähtee edeltä.
KÄMPPÄKAVERI
Sori, mun täytyy nyt juosta. En tajunnut kuinka paljon kello on, ja pitäis ehtiä siihen työhaastatteluunkin!
MANUELA
Joo, ei mitään. Nähdään illalla. Moikka!
Manuela ja kämppis halaavat kiireisesti.
KÄMPPÄKAVERI (edelleen kiireisesti)
Nähdään! Moikka!
Manuela jää pöytään istumaan ja kaivelee laukkuaan, kun häntä lähestyy tuntematon nuori mies (AKI). Tilannetta kuvataan kauempaa, puheesta ei saa selvää, mutta Manuela vaikuttaa imarrellulta ja vastaanottavaiselta.
18. EXT. JÄÄTELÖKIOSKI - KESÄPÄIVÄ
Kuvataan etäältä, kun Manuela ja Aki ovat jäätelöostoksilla. Aki sanoo Manuelalle jotakin, johon Manuela naurahtaa iloisesti takaisin.
19. INT. MANUELAN KOTI - PÄIVÄ
Manuela saapuu kotiin puuhakkaan iloisena. Lattialla lojuu postiluukusta pudonnut kirjekuori. Manuela nostaa kuoren lattialta ja repii sen auki.
Kirjekuoressa on kuva: ruskettunut Tuomas seisoo kaiteeseen nojaten korkealla kukkulalla Napolin yllä, onnellinen hymy kasvoillaan. Taustalla avautuu näkymä vaaleanpunaisesta auringonlaskusta hetkellä, jolloin kaupungin katuvalot syttyvät.
Manuela kääntää valokuvan, jonka toiselle puolelle on kirjoitettu käsin: ”Always remember Tome-boy.”
Manuela kiinnittää kuvan eteisen peilin karmiin kiinni.
20. EXT. PUISTO - AURINKOINEN KESÄPÄIVÄ
Aki ja Manuela makaavat nurmikolla. Manuela lukee kirjaa Akin syliin nojaten. Viereistä hiekkatietä pitkin kulkee ihmisiä. Tietä pitkin astelee pian myös Tuomas aurinkolasit päässä. Manuela ei ensin tunnista Tuomasta. Hieman lähempänä Tuomas nostaa aurinkolasit nenältään ja katsoo nurmikolla loikoilevaa kaksikkoa tarkemmin. Tässä vaiheessa Manuelakin tunnistaa vastaantulijan.
MANUELA (nousten Akin sylistä käsivarsiensa varaan)
Moi!
TUOMAS (kävellen lähemmäs)
Moi!
Manuela nousee nyt seisomaan, mutta säilyttää vielä etäisyyden Tuomakseen.
MANUELA (iloisesti ja innoissaan)
Mut... Mitä sä täällä teet? Mä luulin, että sä seikkailet viel jossain kaukana maailmalla.
TUOMAS
Joo. Niinhän mä oon ollukin... Tulin tässä välissä tänne neuvottelemaan tulevan kauden pelisopimuksesta. (Tuomas viittaa kohti hiekkatien päässä häämöttävää stadionrakennusta)
Yhtäkkiä Manuela tajuaa etäisyyden itsensä ja Tuomaksen välillä. Manuela tarkastelee Tuomasta hetken kuin ei uskoisi tämän oikeasti seisovan hänen edessään, levittää sitten käsivartensa halaukseen ja astuu askelen Tuomasta lähemmäksi.
Myös Tuomas astuu lähemmäksi, ja vastaa kutsuun voimakkaalla halauksella.
Aki seuraa vierestä iloista jälleennäkemistä.
Kun Manuela ja Tuomas irtautuvat lämpimästä halauksestaan, Manuela tuntuu muistavan, että Akikin on heidän seurassaan.
MANUELA
Ai niin, tässä on Aki.
Aki nousee nurmikolta ja astelee lähemmäksi. Tuomas ja Aki kättelevät.
TUOMAS
Moi. Tuomas.
AKI
Moi. Aki.
TUOMAS (hymyillen Akille ja Manuelalle)
Oli kiva törmätä, mut nyt. (naputtaa oikealla kädellä vasenta rannettaan) Täytyy jatkaa matkaa. Jäisin mielelläni juttelee. Mut. Iso pomo ei tykkäis. (hymyilee anteeksipyytävästi)
MANUELA
Joo, ei. Totta kai. Törmäillään hei!
TUOMAS (heilauttaen kättään hyvästiksi)
Joo, moi!
Tuomas jatkaa matkaansa hiekkatietä pitkin. Manuela ja Aki istuvat alas nurmikolle.