Feb 21, 2010 20:00
"Huh huh, olipahan viikonloppu!" Finnish Metal Expo onnistui yli odotusten; flyerit menivät kaikki, ja promootio-teaserit loppuivat lauantaina ennen kello kuutta; tosin niitä säännösteltiin jo perjantaina. Lisäksi lukuisat ihmiset tulivat ständille kuuntelemaan tulevaa albumia, ja palaute oli todella hyvää. Hello Kitty -kitara-arvonta oli selkeä vetonaula, ja jaksoin loppuun asti heittää yleisön kanssa läppää ja mainostaa meitä ahkerasti. Bonnier Amigon alalafka, Supernova saatiin vihdoin kertoa julkaisijaksi, kun nimetkin ovat jo papereissa. Kaiken kaikkiaan siis hyvä fiilis! Mea ja Jone olivat asianmukaisesti asustautuneina/aseistautuneina ("vaaraton") jakelemassa alueella tehokkaasti flyereita ja levyjä. Ehkäpä jäimme ihmisten mieliin - hyvässä tai pahassa.
Viikko alkaa jälleen, onneksi ehdin ladata tänään akkuja kun kokkailimme Jonen kanssa ja makoilimme melko pitkälti vain sängyssä koko päivän töllöttimen ja toistemme ääressä. Huomenna töitä ja tiistaina bänditreenit, pitäisi jaksaa muotoilla lehdistötiedote julkaistavasta levystä vielä tänään.