Nam nam!

May 18, 2007 15:49

Teinpäs herkullista ruisleipää, ihan itse. Jaan kanssanne tämän ohjeen, ei ole kovin vaikea, mutta toki aikaavievä:

Hapanjuurileipä

Maitohappokäyminen saa aikaan leivän kohoamisen, sillä siinä syntyy hiilidioksidia ja etanolia. Hapanjuurileivät ovat terveyden kannalta suositeltavampia kuin hiivalla nostatetut. Ruisleivän tavoin voi myös vehnästä valmistaa hapanjuurileipää.

Ruisjuuri

3 rkl ruisjauhoja
3 rkl haaleaa vettä

Sekoita ainekset puuroksi ja aseta kevyesti (ei ilmatiiviisti) suljettuun lasi- tai muovipurkkiin. Anna seistä kaksi vuorokautta lämpimässä paikassa.

Kolmantena päivänä juureen lisätään:
2 rkl ruisjauhoja
2 rkl vettä
Sekoita jauhot ja vesi huolellisesti juureen ja anna seistä vuorokausi lämpimässä.

Neljäntenä päivänä juuresta voi tehdä hapanleipätaikinan. Säilytä juurta suljetussa purkissa jääkaapissa.

Hapanruisleipä
(tein itse puolikkaan taikinan, siitä tuli kaksi isoa reikäleipää)

noin 1 l kädenlämpöistä vettä
yhteensä noin 2 l ruisjauhoja
2 rkl hapanjuurta
½ rkl merisuolaa
½ jauhettua kuminaa
(20 g hiivaa)

Sekoita vesi, 1/3 jauhoista ja hapanjuuri ilmavaksi velliksi. Peitä kulho liinalla ja anna seistä lämpimässä paikassa noin 12-36 tuntia (mun taikina happamoitui 12 tunnissa) aina välillä sekoittaen jottei seos kuohu yli. Kun happamuus on sopiva - mansikan hapan - lisää hieman merisuolaa ja jauhoja niin paljon, että taikinahärkin eli kauha pysyy puuromaisessa seoksessa pystyssä.

Anna alkutaikinan seistä lämpimässä pyyhkeen alla noin puoli vuorokautta, lisää kumina ja jauhoja ja alusta taikina. Jos alkutaikina ei ole noussut kunnolla, taikinaan täytyy lisätä hieman veteen liotettua hiivaa.

Ota 1 dl taikinaa talteen seuraavaa leivontakertaa varten ja sekoita siihen niin paljon ruisjauhoja, että siitä tulee kova taikinanpala. Säilytä kylmässä.

Anna taikinan seistä alustuksen jälkeen liinan alla lämpimässä kunnes se on kohonnut kaksinkertaiseksi. Perinteen mukaisesti voit tehdä myös ristin taikinan päälle: kun risti on hävinnyt, taikina on valmis leivottavaksi.

Jos leivot reikäleipiä, paista niitä 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Limput vaativat 1½-2 tuntia kypsyäkseen.
Previous post Next post
Up