Huippuyliopistot haisee.
Yliopistojen lukukausimaksuja puolustavat näyttävät saavan epäilyttävän paljon palstatilaa Aamulehdessä. Tänään pääkirjoitussivun Alakerta-palstalla tamperelainen tutkija epäilee, että tätä menoa Suomi on yliopistojen Albania. On varmaankin totta, että suomalaiset yliopistot ovat enemmän tai vähemmän eristyksissä johtavista yliopistoista, ja että Suomeen tulee liian vähän ulkomaalaisia opiskelijoita ja opettajia, mutta en oikein usko, että lukukausimaksujen käyttöönotto muuttaisi tilannetta ratkaisevasti paremmaksi. Lisäksi tämä esimerkki pöyristyttää mua:
"Helmikuun puolivälissä George Washingtonin yliopistosta tuli Yhdysvaltain ja luultavasti maailman kallein, kun se korotti vuosittaisen lukukausimaksunsa yli 50 000 dollariin (...) Lukukausimaksut kertovat kuitenkin vain osatotuuden. Esimerkiksi George Washingtonin yliopiston opiskelijoista alle puolet maksaa täyden maksun. Lukukausimaksun korottaminen lisää mahdollisuuksia jakaa nimellisesti entistä useampia ja suurempia stipendejä niille opiskelijoille, jotka yliopisto haluaa. Lukukausimaksun korottaminen tuottaakin yllättävän win-win-tilanteen, jossa sekä yliopisto että opiskelijoiden enemmistö näyttävät voittavan. Haluttuja opiskelijoita voidaan kannustaa valitsemaan juuri tämä yliopisto yhä suuremmilla stipendeillä, yliopisto puolestaan kerää lisää rahaa niiltä opiskelijoilta, joita se ei ensisijaisesti halua. Lukukausimaksun korottaminen tuottaa siis sekä funktionaalista etua että korottaa imagoa. Tällä tavoin luodaan huippuyliopisto."
Tähänkö Suomessakin pitäisi tähdätä? Jollakin tavalla tuo sotii mun ajattelutapojani vastaan: haluttujen opiskelijoiden kannustaminen stipendeillä, ja ei-haluttujen rahastaminen yliopiston imagon kustannuksella. Pitäisikö muka Suomessakin mennä siihen, että köyhän perheen lapsen on menestyäkseen tehtävä puolet enemmän töitä kuin varakkaan perheen lapsen? Haluammeko me, että varaton opiskelija on stressaantunut kehäraakki jo lukion jälkeen, kun yliopistoon päästäkseen pitää olla menestyjä, jotta saa opiskeluun tarvittavat stipendit? Toivottavasti emme.
"Ainoastaan lahjakkuuksia puoleensa vetävä yhteiskunta voi menestyä (...) jatkossa menestyksen edellytyksenä on kuitenkin kyky onnistua kamppailussa kansainvälisillä lahjakkuusmarkkinoilla."
Lahjakkuus. Yksilö. Menestys. Kamppailu. Kilpailu. Markkinat. Onko yhteiskunnan menestys yhtä kuin sen lahjakkaat yksilöt? Entä ne, jotka syystä tai toisesta eivät ole lahjakkaita, tai eivät halua kamppailla, eivät välitä menestyksestä? Emme kai tarvitse lisää kilpailua?
Minä ainakin haluan lisää rauhaa, solidaarisuutta ja tasa-arvoista asemaa kaikille ihmisille tuloihin tai kotitaustaan katsomatta. Mutta epäilen, ettei minunlaisiani haluta kuunnella.
"Helmikuun puolivälissä George Washingtonin yliopistosta tuli Yhdysvaltain ja luultavasti maailman kallein, kun se korotti vuosittaisen lukukausimaksunsa yli 50 000 dollariin (...) Lukukausimaksut kertovat kuitenkin vain osatotuuden. Esimerkiksi George Washingtonin yliopiston opiskelijoista alle puolet maksaa täyden maksun. Lukukausimaksun korottaminen lisää mahdollisuuksia jakaa nimellisesti entistä useampia ja suurempia stipendejä niille opiskelijoille, jotka yliopisto haluaa. Lukukausimaksun korottaminen tuottaakin yllättävän win-win-tilanteen, jossa sekä yliopisto että opiskelijoiden enemmistö näyttävät voittavan. Haluttuja opiskelijoita voidaan kannustaa valitsemaan juuri tämä yliopisto yhä suuremmilla stipendeillä, yliopisto puolestaan kerää lisää rahaa niiltä opiskelijoilta, joita se ei ensisijaisesti halua. Lukukausimaksun korottaminen tuottaa siis sekä funktionaalista etua että korottaa imagoa. Tällä tavoin luodaan huippuyliopisto."
Tähänkö Suomessakin pitäisi tähdätä? Jollakin tavalla tuo sotii mun ajattelutapojani vastaan: haluttujen opiskelijoiden kannustaminen stipendeillä, ja ei-haluttujen rahastaminen yliopiston imagon kustannuksella. Pitäisikö muka Suomessakin mennä siihen, että köyhän perheen lapsen on menestyäkseen tehtävä puolet enemmän töitä kuin varakkaan perheen lapsen? Haluammeko me, että varaton opiskelija on stressaantunut kehäraakki jo lukion jälkeen, kun yliopistoon päästäkseen pitää olla menestyjä, jotta saa opiskeluun tarvittavat stipendit? Toivottavasti emme.
"Ainoastaan lahjakkuuksia puoleensa vetävä yhteiskunta voi menestyä (...) jatkossa menestyksen edellytyksenä on kuitenkin kyky onnistua kamppailussa kansainvälisillä lahjakkuusmarkkinoilla."
Lahjakkuus. Yksilö. Menestys. Kamppailu. Kilpailu. Markkinat. Onko yhteiskunnan menestys yhtä kuin sen lahjakkaat yksilöt? Entä ne, jotka syystä tai toisesta eivät ole lahjakkaita, tai eivät halua kamppailla, eivät välitä menestyksestä? Emme kai tarvitse lisää kilpailua?
Minä ainakin haluan lisää rauhaa, solidaarisuutta ja tasa-arvoista asemaa kaikille ihmisille tuloihin tai kotitaustaan katsomatta. Mutta epäilen, ettei minunlaisiani haluta kuunnella.