Anan tuparit.
Jostain syystä oon pitänyt itseä väliin hirveän yksinäisenä, jopa jonkin sortin muukalaisena. Sahlbergin loistava romaani käsittelee kuitenkin paljon yksinäisempää ihmistä niin hyvin ja havainnollisesti, että innostuin ihan selailemaan netistä itse kirjailijan elämäkertatietoja, kunnes Ana ja Maria soittivat melkein vuoronperään. Puoli kahdeksan aikoihin oltiin Rastilassa synttäritupareilla. Edellä mainittujen lisäksi paikalla oli esimerkiksi Markus, Slava, Petteri, Antto ja Vilma. Ammuttiin apteekin ruiskuilla samaria suihin, syötiin vartaisiin seivästettyjä herkkuja, pelleiltiin ihanvitunhomokoiran kanssa ja puhuttiiin ummet lammet töistä, kouluista, tulevaisuuden suunnitelmista, epätoivoisista viritelmistä, pornosta, panoista, pippeleistä ja siitä miks kukaan ei rakasta Slavaa.
Itäkeskuksessa yks maailman pienimmistä ja sympaattisimmista vinosilmäsiperialaisista yritti haastaa riitaa noin kuudelle eri porukalle, löi yhtä tuntematonta hopparijätkää ilman vakavia seurauksia olkapäähän, valitti siitä miks Helsingissä on niin paljon rasisteja (yhtään ei tavattu) sekä puolusti kunniallisuuttaan sanomalla ettei oo joutunut kahteen kuukauteen kunnon tappeluun, vaikka on vähän tällanen, että on pienestä asti joutunut selviämään nyrkeillään. Lauloi mielettömän kovat karaoket nimellä Bruce Lee. Markus taas on saanut päähänsä, että se haluaa vaikuttaa Kill Billin Billiltä. Näytti esiintymisliikkeiltään Morrisseylta, tarkensin että neidiltä. Ana nyt oli joka mielessä illan kuningas: vanha deekukin pyyti nimmaria ja puhelinnumeron Ville Valo, Johnny Deppiltä. Minä lauloin karmealla epävireellä tehistä ja neljää ruusua. Iltapalan jälkeen Anan olohuoneeseen nukkumaan.
Oikeesti vielä aamullakin oli tosi mukavaa: tupakoitiin, juotiin krapulaoluet, juteltiin ja syötiin ennen kuin istuttiin nöyrinä metrossa, josta minä erosin ekalle luennolle.
Itäkeskuksessa yks maailman pienimmistä ja sympaattisimmista vinosilmäsiperialaisista yritti haastaa riitaa noin kuudelle eri porukalle, löi yhtä tuntematonta hopparijätkää ilman vakavia seurauksia olkapäähän, valitti siitä miks Helsingissä on niin paljon rasisteja (yhtään ei tavattu) sekä puolusti kunniallisuuttaan sanomalla ettei oo joutunut kahteen kuukauteen kunnon tappeluun, vaikka on vähän tällanen, että on pienestä asti joutunut selviämään nyrkeillään. Lauloi mielettömän kovat karaoket nimellä Bruce Lee. Markus taas on saanut päähänsä, että se haluaa vaikuttaa Kill Billin Billiltä. Näytti esiintymisliikkeiltään Morrisseylta, tarkensin että neidiltä. Ana nyt oli joka mielessä illan kuningas: vanha deekukin pyyti nimmaria ja puhelinnumeron Ville Valo, Johnny Deppiltä. Minä lauloin karmealla epävireellä tehistä ja neljää ruusua. Iltapalan jälkeen Anan olohuoneeseen nukkumaan.
Oikeesti vielä aamullakin oli tosi mukavaa: tupakoitiin, juotiin krapulaoluet, juteltiin ja syötiin ennen kuin istuttiin nöyrinä metrossa, josta minä erosin ekalle luennolle.