Kaamosfiiliksiä
Siitä tulee hyvä fiilis, jos soittaa pianoa olohuoneessa ja kuulee oven läpi, miten kämppiksen kaverit ihastelee soittoa keskenänsä ja pohtii, uskaltaisko pyytää multa pianotunteja. Ihania. On ollut jotakuinkin kurjahko olo viime päivät, enkä jaksa muuta kuin syödä, nukkua ja vääntää välillä pakollisia esseitä koulua varten. Joka ainoa pieni piristysruiske on äärimmäisen tervetullut.
Itseasiassa odotan suorastaan hävettävän paljon, että pääsen ensi viikolla parinsadan kilometrin päähän töihin lepäämään. Maisemanvaihdoksesta on konkreettista apua stressin karkottamiseen. Sitä ehkä assosioi tiettyjä tuttuja näkymiä niin vahvasti työtaakkaan, että pelkästään opiskelupaikkakunnalta poistuminen keventää saman tien oloa.
Viime perjantaina osallistuin Tampere-talolla mielenosoitukseen, joka oli muuten huiman hieno, mutta jossa muutamalta anarkistilta karkas mopo vähän käsistä. Seurasi Aineellista Vahinkoa (TM), mistä taas Aamu- ja iltapäivälehdet sai kunnon kiksit. Kaksi päivää jaksoin seurata, miten ihmiset somessa ja valtamediassa osoitti paheksuntaa ja jälkiviisasteli. Sitten alkoi vituttaa, enkä oo vähään aikaan Facebookissa käynytkään. Ja ymmärrän taas vähän paremmin sitä, miten tän yhteiskunnan voimasuhteet pelaa.
Sikäli harmillista, että yhtä isänmaallista fiilistä mulla ei oo itsenäisyyspäivänä koskaan vielä ollut, ja nyt sekin tunne meni pilalle. Mutta kyllä tää tästä. Ens viikolla pääsee sentään töihin.
Itseasiassa odotan suorastaan hävettävän paljon, että pääsen ensi viikolla parinsadan kilometrin päähän töihin lepäämään. Maisemanvaihdoksesta on konkreettista apua stressin karkottamiseen. Sitä ehkä assosioi tiettyjä tuttuja näkymiä niin vahvasti työtaakkaan, että pelkästään opiskelupaikkakunnalta poistuminen keventää saman tien oloa.
Viime perjantaina osallistuin Tampere-talolla mielenosoitukseen, joka oli muuten huiman hieno, mutta jossa muutamalta anarkistilta karkas mopo vähän käsistä. Seurasi Aineellista Vahinkoa (TM), mistä taas Aamu- ja iltapäivälehdet sai kunnon kiksit. Kaksi päivää jaksoin seurata, miten ihmiset somessa ja valtamediassa osoitti paheksuntaa ja jälkiviisasteli. Sitten alkoi vituttaa, enkä oo vähään aikaan Facebookissa käynytkään. Ja ymmärrän taas vähän paremmin sitä, miten tän yhteiskunnan voimasuhteet pelaa.
Sikäli harmillista, että yhtä isänmaallista fiilistä mulla ei oo itsenäisyyspäivänä koskaan vielä ollut, ja nyt sekin tunne meni pilalle. Mutta kyllä tää tästä. Ens viikolla pääsee sentään töihin.