Usvainen pää

Oct 30, 2016 22:00

Viikonloppu oli huomattavasti rentouttavampi kuin edellinen. Sain myös pestyä pyykit ja vaihdettua lakanat aivan liian pitkästä aikaa.

Eilen päätin kokonaisen vuorokauden laiskoteltuani aika ex tempore lähteä viettämään lauantai-iltaa tovereiden kanssa. Matkasin toiselle puolelle Tamperetta erään kaverin poikaystävän vanhempien kämpille. Niiden kellarista löytyi elokuvasali ihka-aitoine teatteripenkkeineen, jotka oli kuulemma pelastettu jonkun aikaa sitten suljetun leffateatterin purkamisen tieltä. Katseltiin siellä Bergmania ja Kubrikia 50-luvulta, eikä koskaan oo ollut yhtä kulttuurielitistinen olo. Mutta erityisesti Bergmanin Kesäyön hymyilyä (1955) oli katsomisen arvoinen ja dramaattisuudessaan erittäin huvittava raina.

Ohjelmassa oli elokuvien lisäksi pizzaa, saunontaa ja koulutuspoliittista keskustelua, ja kahden maissa aamuyöstä kotiin palatessa oli jo hemmetin hyvä fiilis.

Tänään aamupäivästä kiersin Hervantajärven maastoja äidin ja isän kanssa, jonka jälkeen syötiin vegaanista bobotietä ja salaatteja ja juotiin lasilliset valkoviiniä. Iltapäivällä kävin sitten palaveeraamassa yhden hallituskaverin ja kolmen teatterityön opiskelijan kanssa keskiviikon tempauksesta, ja sekin oli ihanan hauskaa ja rentoa ja sain hyvää teetä.

Sitten kokeilin Skyrimin uutta versiota, joka oli kyllä nätti, mutta jäin kaipaamaan modejani ja Nordimaagi-hahmoani, johon oon upottanut aivan liian monta sataa tuntia.

Ehkä parempi näin. Eipähän tuu tuhlattua aikaa pelin uudelleenläpikahlaamiseen.

leffat, peliä, sosiaalista

Previous post Next post
Up