Jul 24, 2008 23:26
Huomenna taas Espooseen, menemme Oton ystävien häihin. :) Tallilla puolestaan olisi heinätöitä tiedossa taas viikonloppuna tai maanantaina, saa nähdä ehdinkö mukaan vai joutuvatko selviämään ilman minua.
En aikonut vielä huudella julkisesti, mutta en ole voinut olla kertomatta ihmisille joten voinhan minä siitä tännekin kirjoittaa... Olen lueskellut mm. Helena Telkänrannan Matka kissan mieleen -kirjaa, ja tulin lopulta siihen tulokseen, ettei minun kannata yrittää viedä Flamsua Turkuun. Onhan se ollut taka-alalla mielessä koko ajan, että se turhaan stressaisi uudesta kodista ja kanista ja matkustamisesta, olen vain yrittänyt uskotella itselleni että kannattaa yrittää. Pelkään kuitenkin, että em. seikkojen lisäksi välit Tikiin saattaisivat kärsiä, säälihän sitä olisi siskoksia erottaa etenkin kun niillä on jo ikää. Pentu luultavasti tottuisi kaniin ja matkustaminenkin on helpompaa kun nuorena jo totuttelee. Siispä teimme vihdoin ratkaisevan päätöksen hankkia se haaveiltu pyhä birma. ^-^ Minulla on jonkin verran säästöjä - niin että vielä jää osa pahan päivän varalle - ja Otto auttaa kesätyöpalkoillaan. Sovimme, että maksan enemmän joten minusta tulee "virallinen" omistaja... Se oikeutti minut myös päättämään kissan rodusta; Otto olisi mieluummin halunnut ragdollin ja olin jo sellaista ihan vakavissani harkitsemassa, kunnes kasvattajaa etsiessäni mietin, että kun birmasta olen jo pari vuotta haaveillut, niin hitto vie minä sen birman hankin! :D Lähetin siis sähköpostia yhdelle kasvattajalle, nyt odottelen vastausta. (No sain siis "vastauksen", että vastaa minulle loppuviikosta kun nyt oli kiireitä.) En osaa päättää, ollako hermostunut vai vaipua onnellisiin haaveiluihin, joten teen kumpaakin vuorotellen. :D
Jos olisin vähän aikaisemmin päättänyt, olisin älynnyt olla tuhlaamatta "ylimääräisiä" rahojani poneihin... olen nyt heinäkuussa ostellut poneja enemmän kuin koskaan näin lyhyessä ajassa, riehaannuin vähän tuon ponimiitin jälkeen. -.-' Noh, wantlist on lyhentynyt ihan hyvin kyllä, lähinnä harmittaa kun ostin vahingossa yhden väärän ponin ja nyt niitä on kaksi. No, pidän toisen vaihtarina tai myyn myöhemmin, mutta harmittaa periaatteesta. Ja postikulut menetin tietysti.
Kustomeitakaan kukaan ei ole tilannut, vaikka olen yrittänyt mainostaa Paratiisikartanolla, deviantARTissa sekä kotisivuillani. No, viimeksi mainituilla ei varmaan kukaan edes käy, eli ei ihme... Onhan se tietty ymmärrettävää, että ei kiinnosta maksaa paria kymppiä jostain maalatusta muovilelusta, mutta tekisi taas niin mieli kustomoida, ja se pari kymppiäkin tulisi tarpeeseen. Täytyisi varmaan liittyä MLP Arenalle, mutta koko foorumin sekainen ulkoasu häiritsee enkä minä tuota keräilyäkään niin aktiivisesti harrasta. Lisäksi en taida saada Electronillani PayPalia, eli se ulkomailta ostelusta/myymisestä. Iskän tiliä voisin tarpeen tullen hyödyntää, mutta ei kovin usein viitsisi vaivata. Ääh.