Feb 12, 2009 11:04
Bllablaaa. Tuli nyt sitten maksettua 176 euroa IBO:lle, että saan mennä ruksimaan papereita taas toukokuussa. En ole ihan varma, kuinka hyvä idea tämä oli. Uusinpa silti englannin, koska se meni mielestäni tasoni alle, mokasin Paper 1:sen. Jos kirjoitan vähän paremman P1:sen ja samantasoisen P2:n, niin saan sen seiskan. Kivaaa. Pääsen taas lukemaan Romeon ja Julian (oisko 7. kerta), 1984:n (4. kerta) ja The Great Gatsbyn ja Sulan. Ehkäpä Sula pääsisi nyt myös "mahdollisten pohjateosten listalle", viime vuonna se ei todellakaan siellä ollut.
Mulla on jokseenkin tylsää. En tajua kotiäitejä, kuinka ne JAKSAA olla VUOSIKAUSIA samojen kakaroiden kanssa samassa talossa. Okei, ne on niiden omat muksut, mutta silti. Lapset on aina valittamassa, vaatimassa, ruikuttamassa, haluamassa jotain. Ainakin nää nykyajan lapset, toivon etten itse ollut samanlainen... Mutta hei, mä vein vahdittavani eilen metsään, läheltä nouseen lähtevä fasaani melkein säikäytti A:n hengiltä, löydettiin metsäkauriin paskaa ja hienoja pieniä kiviä. Ja Hallelujah, vaikein asiakkaani A sanoi kivistä "Tää on kivaa." Jippii. Tänä iltana sitten taas pikku-L:n luokse, se on helpompaa. Symppaan sen äitiä ja lapsi on niin leikkisä. Sen kanssa ei koskaan tarvitse miettiä mitä leikittäisiin, vaan pitää vaan katsoa että mä leikin tylsillä hahmoilla - eli My Little Pony-isällä, nukketalon isoisällä, Barbie-prinssillä ja pehmolelu-veljellä. Kiva huomata, että en ole ainut yh-lapsi joka on kehittänyt miehistä tällaisen tylsyyskaavaan.
Eilen ärsytti taas saksan tunnilla. Piti puhua aiheesta "juhlien järjestäminen" - tulee pari kaveria käymään, miten valmistat pienet pippalot. Ensin pojat haukkuivat naisten tavan - käydään listan kanssa kaupassa, pestään kädet, tehdään ainakin 2:n lajin ruoka, käydään suihkussa, pistetään dödöä ja hajuvettä, föönätään tukka, meikataan, lakataan kynnet, pistetään hienot vaatteet. Ihan vain valaisevaksi tiedoksi, että mä pesisin HYVÄLLÄ SÄKÄLLÄ hampaat, ehkä vaihdan paidan ja tungen sohvan alle isoimmat kirjahyllystä irronneet pölypiskit. (Samalla tunnilla huomasin myös, etten tunne yhtään saksankielistä siivoussanastoa, ylläri!) Mutta kun pojat olivat nauraneet tälle stereonaisten tavalle, he kuvasivat omaa iltaansa - ja tekivät ihan samat asiat (besides make up and nails) - ja tämä oli tietenkin hyvä ja vakava asia, ja antoi herroista hyvän kuvan. Ihan vitun varmasti, eihän kukaan mies järjestä äijäiltaansa vaan hakemalla tölkkiolutta 12-packin ja vitusti salamipitsaa. Ei, he menevät kauppaan ja ostavat kraavilohta ja vihanneksia! Mutta kun nainen tekee tämän, ja mahdollisesti oikeasti, nainen on turhanpäiväinen, arogantti ja pinnallinen.
Siivous. Täällä pitäisi siivota. Mutta eeeehkä ensin katson hieman Queer as Folkia. Olen etsinyt amerikkalaisen version ekaa tuotantokautta ympäri maailmaa, ja kun nyt oltiin Simonin kanssa Wienin ainoassa mainittavan kokoisessa dvd-kaupassa, niin eiköhän Simon ollut sattumalta pysähtynyt vehtaamaan viiksiään ihan QaF:n viereen ^____^ ~~~ Jee. Eli nytpä minulla on se. Merliniä ei dvd-kaupasta löytynyt.
Simon tykkäsi Breakfast on Plutosta, mutta Simonin mielestä Sweeney Toddissa oli huonoa musiikkia. Mä en musiikista tiedä, mutta mä tykkäsin ainakin Sweeney Toddin sanoituksista, ja monet jäivät päähän soimaan. Sanokoon joku, joka tietää musiikista.
Tarvitsen "oikean" työn. Hausfraukaan ei ole oikeatyö, vaikken keksi mitään rankempaa. Pitäisi sitten varmaan vaan mennä leikkaamaan vihanneksia liukuhihnalle. Aivo sanoo, ettei ole mun tasoista. Mutta mikä on mun tasoista, mulla on vääristynyt kuva tasosta. Ehkä keväällä etsin paikallisen tvt:n kautta jotain kakkaduunia. Kakkaduuni, that is.
queer as folk,
naiset vs. miehet,
ib,
sukupuolierot,
siivous,
babysitting,
kirjat,
saksankurssi,
elokuvat,
miehet,
uusintakoe,
naiset,
työt,
kotiäidit,
lapset