The lyf so short, the craft so longe to lerne, / Th'assay so sharp, so hard the conquerynge
Huvittaisi _tehdä_ kaikenlaista. Haluaisin saada kirjoja luettua, hyviä elokuvia katsottua, kirjoitettua jotain, ehkä vähän piirtää, haluaisin saada kunnon rytmin lihasharjoituksiin (no oon kyllä jatkanut jo 2 vk, se on mun ennätys, salee!), haluaisi jopa kokkailla jotain uutta ja käydä ulkona ja tavata ihmisiä ja LUKEA KIELIÄ. Tämä kielijuttu vaivaa päätä nyt vähän tavallista enemmän mun saksa-heräämisen vuoksi. Lisäksi törmättiin kadulla johonkin Martinin serkkuun, ja ne puhuivat ruotsia keskenään. Tajuan _tietenkin_ kaiken, mutta jotenkin... en saisi puhuttua sitä! Siis ruotsia, maailman helpointa kieltä. Todella ärsyttävää. Olen pikkuisen tyytyväinen kun nyt luen Jean-Paul Sartren Les mains salesia, ja tajuan siitä melkein kaiken. Se on kyllä näytelmä, ja siksi helposti seurattavaa (=dialogia), mutta olen silti yllättynyt, että voin lukea ranskankielisen teoksen ilman sanakirjaa. Ja se venäjäkin on jäänyt nyt täysin! Murmär. En tiedä, miten saan tämän kielten harjoittelemisen tungettua mun Brumin aikaiseen aikatauluun, mutta pakkopakkopakko. En siedä itseäni muuten.
Enkä ole lukenut suomeksikaan pitkään aikaan mitään; viimeksi Leena Lehtolaisen Rivon satakielen. Oli laadultaan ihan paska kirja, siis .... kuvailutasoa. Juoni oli sen verran mielenkiintoinen että kantoi kannesta kanteen, ja tämän vuoksi varmaankin Kallio-sarja on suosittu. Aurinko paistoi kauniisti taivaalta. Marja tunsi olonsa iloiseksi. Hän jatkoi juoksemista ja näki koiran ulkoiluttajan. Oli kaunis päivä. Ja Lehtolainen on Suomen myydyimpiä kirjailijoita! Luin joskus Ensimmäisen murhani, mutta en muista että se olisi ollut erityisen huono. Ehkä mun taso on vain noussut, Leenan taas ei... Lehtolainen julkaisi ekan kirjansa 12-vuotiaana - siis !!! Jos sen kirjoitustaidot ovat nyt tuollaisia, niin millaisia ne olivat kaksitoistavuotiaana? Ei millään pahalla, mutta mitä ihmeen paskaa te siellä luette? Lehtolainen kun on oletettavasti parhaasta päästä.
Mutta toisaalta olen niin tyytyväinen kun voin vain roikkua puolialasti tuolissa tai toisessa, lukea pari riviä Chauceria ja sitten vikistä jotain ja syödä soijahiutaleita ja jugurttia. Tämä siksi, että Martin istuu viereisessä tuolissa ja lukee 800-sivuista Der Nachsommeria ja hymyilee just tarpeeksi usein. Meillä on alle kuukausi aikaa.
Ehkä kokeilen tätä perusskandinaavista tapaa hoitaa ongelmia - en siis rupea alkoholistiksi vaan - hukutan itseni työhön sitten Englannissa. Sitä kyllä riittää ihan varmasti. Ainoa ongelma on saada itseni asennoitumaan siihen, että liikuntakin kävisi työstä, että sitäkin on sitten pakko tehdä. Brumin yliopistolla on kuulemma juoksurata. Voi voi. Olen sillain mielisairas, että välillä haaveilen jo luennoista ja siitä, että pääsen kirjoittamaan extended essay -tapaisia koulutöitä. Toinen voi voi.
Enkä ole lukenut suomeksikaan pitkään aikaan mitään; viimeksi Leena Lehtolaisen Rivon satakielen. Oli laadultaan ihan paska kirja, siis .... kuvailutasoa. Juoni oli sen verran mielenkiintoinen että kantoi kannesta kanteen, ja tämän vuoksi varmaankin Kallio-sarja on suosittu. Aurinko paistoi kauniisti taivaalta. Marja tunsi olonsa iloiseksi. Hän jatkoi juoksemista ja näki koiran ulkoiluttajan. Oli kaunis päivä. Ja Lehtolainen on Suomen myydyimpiä kirjailijoita! Luin joskus Ensimmäisen murhani, mutta en muista että se olisi ollut erityisen huono. Ehkä mun taso on vain noussut, Leenan taas ei... Lehtolainen julkaisi ekan kirjansa 12-vuotiaana - siis !!! Jos sen kirjoitustaidot ovat nyt tuollaisia, niin millaisia ne olivat kaksitoistavuotiaana? Ei millään pahalla, mutta mitä ihmeen paskaa te siellä luette? Lehtolainen kun on oletettavasti parhaasta päästä.
Mutta toisaalta olen niin tyytyväinen kun voin vain roikkua puolialasti tuolissa tai toisessa, lukea pari riviä Chauceria ja sitten vikistä jotain ja syödä soijahiutaleita ja jugurttia. Tämä siksi, että Martin istuu viereisessä tuolissa ja lukee 800-sivuista Der Nachsommeria ja hymyilee just tarpeeksi usein. Meillä on alle kuukausi aikaa.
Ehkä kokeilen tätä perusskandinaavista tapaa hoitaa ongelmia - en siis rupea alkoholistiksi vaan - hukutan itseni työhön sitten Englannissa. Sitä kyllä riittää ihan varmasti. Ainoa ongelma on saada itseni asennoitumaan siihen, että liikuntakin kävisi työstä, että sitäkin on sitten pakko tehdä. Brumin yliopistolla on kuulemma juoksurata. Voi voi. Olen sillain mielisairas, että välillä haaveilen jo luennoista ja siitä, että pääsen kirjoittamaan extended essay -tapaisia koulutöitä. Toinen voi voi.