Alan Rickman menehtyi syöpään 69-vuotiaana, kuten David Bowie vain vähän häntä aiemmin tänä vuonna.
Olen ollut Rickmanin fani 14-13-vuotiaasta lähtien. Oikeastaan enemmänkin kuin fanitin Rickmania, olin aika pakkomielteinen ja koko yläasteen ajan palavasti ihastunut häneen. Luin Harry Potter kirjatkin lähinnä siksi, että kuulin fanisivustolta Rickmanin tulevan näyttelemään elokuvissa. Samoin englantia opin vasta, kun motivaationa oli ymmärtää mitä Rickmanin fanisivulla Rickmanistassa sanottiin. Suunnittelin vakavasti meneväni kaukoihastukseni kanssa naimisiin vaikka Rickmanilla oli jo kumppani, ja meillä 40-vuotta ikäeroa.
Nuoruuden eli lukion jälkeen en enää ollut niin kova fani, mutta noteerasin yleensä aina Rickmanin leffat jos ne tulivat teatterilevitykseen. Varsinaisesti paremmin ”unohdin” Rickmanin vasta 20-vuotiaana, kun tapasin Juhan, ja rakastuin tällä kertaa molemminpuolisesti.
Alan Rickmanin kuolema oli siis minulle henkilökohtaisesti surullinen asia, ja samalla jonkinlainen herätys: aika menee eteenpäin, kaikki muuttuu ja jää taakse.
Toivottavasti taivas on olemassa ja Alan on yhdessä siellä kaikkien muiden edesmenneiden ystävien seurassa. ♥