Albert Camus: Sivullinen
Muutamia mietteitä Albert Camus'n kirjoittamasta ja Kalle Salon kääntämästä teoksessa Sivullinen. Camus palkittiin kirjallisuuden Nobelilla vuonna 1947.
Kirjana Sivullinen on ihan mielenkiintoinen, vaikkakaan sen tarina itsessään ei ole kovin räväkkä taikka mielenkiintoinen. Kirjan alkuosa on oikeastaan varsin tylsää ja mitään sanomatonta kuvausta herra Meursault'n reagoinnista äitinsä kuolemaan, hautajaisista ja hautajaisia viikoista päivistä. Nämä kuitenkin ovat kirjan myöhempien tapahtumien kannalta oleellisia, sillä niin kuin aina ihminen löytää menneisyytensä tulevaisuudesta, löytää herra Meursault itsensä kuulemassa noiden muutaman päivän aikana tehtyjen tekojensa kuvauksia ranskalaisessa tuomioistuimessa.
Kirjan toinen osa on huomattavasti mieleenkiintoisempi. Se alkaa kuulusteluilla ja jatkuu kuvauksena vankeudesta ja sitten oikeudenkäynnistä päättyen aamunkoittoon teloituspäivänä. Tämän osan kuvailu on sangen mielenkiintoista ja hahmoissa on havaittavissa voimakkaampia piirteitä kuin ensimmäisessä osassa. Erityisen mielenkiintoinen persoona on tutkintatuomari, joka kuulustelee herra Meursault'a rikoksesta. Kerronta on kokoajan kuvailevaa ja jollei kirjan nimen idea ole vielä tähän mennessä selvinnyt niin toisen osan alkupuoliskossa se selviää varmasti. Herra Meursault' on koko kirjan ajan tapahtumiin nähden sivullinen persoona, joka vain ajopuun lailla ui tapahtumasta toiseen sattuman ohjaamana, kunnes sattuman sijasta tapahtumien kulkua alkaa ohjata ranskalainen lainkäyttö. Lain mukaantulokaan ei kuitenkaan tee herra Meursault'sta yhtään osallisempaa, hän säilyttää asioihin irrallisen ja sivullisen näkökulman aina loppuun saakka.
Joku voisi pitää herra Meursault'a tyhmänä, mutta sitä hän ei todellakaan ole. Samoin häntä voisi pitää tunteettomana ja kylmänä, mutta ei hän ole oikeastaan sitäkään. Hän on vain vakaa ja rehellinen ihminen. Jos häntä voi jostaan syyttää, niin ehkä osaamattomuudesta käsitellä ihmisiä. Jos hän osaisi paremmin käyttää hyväkseen ihmisiä, hän ei olisi alunperinkään joutunut kirjassa kuvattuihin tilanteisiin; hänen ei olisi tarvinnut tappaa sattumalta. Hän olisi voinut puhua oikeudessa ja saada ihmiset omalle puolelleen, mutta ei. Rehellisyys ennen kaikkea.
Ärsyttävintä Sivullisessa minun näkökulmastani katsoen on sen loppuminen kesken. Kenties Camus ei keksinyt kuinka olisi voinut kirjoittaa herra Meursault'lle sivullisen roolin omaan teloituskohtaukseensa, sillä giljotiiniin joutuneen on varmaankin aika vaikea olla sivullinen nälkäisen terän liukuessa ohjaimiaan pitkin kohti verevää kaulaa.
Kirjasta voisi poimia useitakin herkullisia lauseita, mutta poimin tähän mallinvuoksi vain muutamia sitaatteja:
- Sitten hän tahtoi tietää, rakastinko häntä. Vastasin kuten jo kerran ennen. ettei se mitään merkinnyt, mutta etten häntä luultavastikaan rakastanut. [s. 48]
- ''Hän ei ole vielä puhutellut sinua. Olisi rumaa ampua hänet tuolla lailla.'' [s. 62]
- ''Asia on tältä päivältä lopussa, herra Antikristus." [s. 78]
- Vastasin, etten uskonut Jumalaan. Hän tahtoi tietää, olinko aivan varma, ja minä sanoin, ettei minun tarvinnut tuumia kysymystä: se ei nähdäkseni merkinnyt mitään. [s. 127]