Lumotulla niityllä

Aug 23, 2004 14:32


Viikonloppu oli jo perjantaista lähtien paljon vauhdikkaampi kuin olin kuvitellut.

Perjantaina lähdin joukkuekaverin kanssa juhlimaan hänen lomiaan. Iltaan sisältyi paljon ärsyttäviä todistelijatyttöjä, joista en hirveästi pidä. Mikä tarve ihan perustytöillä on todistella olevansa fiksuja ja erikoisia. Olisivat vain. Se olisi paljon mielenkiintoisempaa, silloin he saattaisivat jopa ollakin erikoisia. Mutta se ärsyttää, että heidän pitää todistella fiksuuttaan käyttäytymällä itsetietoisesti ja ärsyttävästi provosoiden. Minulla on muutenkin vaikeuksia ymmärtää ventovieraiden röyhkeää käytöstä. Mikä antaa heille oikeuden ottaa "ylemmän" roolin? Hävetkää. No kuitenkin. Tapasin myös pitkätukkaisen pukupojan. Se häkellytti minut ja oli ihan pakko mennä juttelemaan, koska kukaan pitkätukkainen pukupoika ei voi olla täysin paha. Eikä ollutkaan.

Lauantaina kävimme pelaamassa jalkapalloa, jonka jälkeen menimme kaverin kämpälle ottamaan oluttaa. Pojat pelasivat battle fieldiä ja me kuuntelimme musiikkia. Joku toi paikalle ismon alangon uuden levyn, jonka kuunteleminen tuotti mielihyvää. Vaikutti aika rockilta.

Ilta baarissa oli hieman parempi kuin perjantaina, vaikka ikäviäkin tapahtui. Kaveri löi päänsä todella pahan näköisesti ja joku poika oli päätönäisyn arvoisesti mustasukkainen. Niin ja todistimme sekä estelimme pystypainia. En ole ikinä ymmärtänyt tuota miehistä machoilua. Miksi pitää tapella ja töniä ja painia ja todistella? Joskus erittäin typeristäkin asioista, joskus ilman syytä. Varsinkin mustasukkaisuusaggressiot ovat petollisia. Niistä kun ei koskaan tiedä.

Tapasin tytön ja nypin hänen jalkanahkojaan. Söin fetasalaattia ja join vichya. Oli aika tuttua pienellä tuntemisella. Vain kaikkea hyvää, ei välttämättä sellaista kuin kuvittelisitte. Oli  myös röyhtäilykisaa ja kilpailua miehisyydestä. Hävisin ja hävetti. 
Previous post Next post
Up