Jul 20, 2007 18:34
Kirjottelen Kuopiosta, päätin lähteä äidin, mummon ja Timkan mukaan ulkopaikkakunnalle lomailemaan töiden jälkeen, ajatus pienestä irtiotosta tuntui hyvältä idealta ja onhan täällä fantsukin. Hotellissa on ihan kelvollinen langaton verkko ja muutenkin suht viihtyisä ja laadukas vaikka onkin yksityisyrittäjä eikä suuri ketjuhotelli. Kauppojen mennessä iltaisin kiinni on wlan tullut kyllä käyttöön.
Ollaan sivistytty kaikenmaailman museoissa ja näyttelyissä, käyty saaristoristeilyllä sekä kesäteatterissa. Eilen kiivettiin Puijon näköalatorniin ihailemaan maisemia ja vierailtiin toriaukiolla patsaita ihastelemassa. Äkillinen kulttuuri-innostukseni johtunee kuitenkin reissujen vaihtoehdottomista luonteista. x) Teatteriesitys oli ihan hauska.
Oon törsännyt ihan sikana, mutta niin se on aina muualla käytäessä. Rovaniemi on niin käpy ettei sinne ikinä tule mitään tilaamatta ja kun sitten ympäröi itsensä yltäkylläisyydellä muualla esimerkiksi Fantasiapeleissä tai Anttilan Top Tenissä, on pakko tehdä ostoksia. Mukaan tarttui 6 dvd-leffaa, Over There-tuotantokausiboksi sekä Fantasiapeleistä kaksi Carnifexia. Kaksi, oon ihan hullu, tiedän. Timka aloitti heräteostoksena myös LoTR-armeijan kääpiöillä, hommaten Dwarf Warriors-laatikon, komentoblisterin ja Khazad Guardeja eliittijoukoiksi. Siistiä, motivoi varmaan muakin maalaamaan itäläiset syksymmällä.
Leikkasin hiukset. En tiedä tykkäänkö, nämä on kyllä aika paljon erilaiset... Hankalaa saada kiinni, mutta halusin vaihtelua ja jotain mallia kampaukseen kymmenen vuoden jakauksen jälkeen joten sietäs varmaan olla tyytyväinen. Kasvaahan ne takaisin sitten kuitenkin. On tää ainakin käytännöllisempi ja terveemmän näköinen. Uusittiin myös väri vähän lämpimmämmällä sävyllä, punertava sävy haihtunee kuulemma kuitenkin parissa pesussa. Näin tänään painajaista siitä, miten kukaan ei enää tykkää musta uusissa hiuksissa ja saan porttikiellon leffamiittiin.
Tommi (gt) tulee meille heti huomenna samalla junalla, iiks. Toivottavasti se ei saa mitään ihme traumoja ja saan kehiteltyä ohjelmaa ettei mene ihan koomaamiseksi. Ehkä raahaan sen leffamiittiin. Äh, en ole sitäkään miettinyt ollenkaan, kyseessä ois naamiaismiitti ja ajattelin kokeilla jotain uutta SWAT-setin tilalta.
Koukkulan Pekka heittää mulle Kemin asemalla uuden armeijan, Jontulle terveisiä että sopii tulla testaamaan sitten. Koitan koota noi kolme fexiä syyskuun Turku Fanatic-turnaukseen mennessä. Tule muutenkin meseen että voidaan miettiä tota turnausarmeijakokoonpanoa, mulla on ihan siisti visio siitä miten lista vois toimia ilman gauntteja. Tarvin vaan sata niitä kokoa isompia alustoja.
Np. Move - Dogfight
Thought for the day: "Figumaalarin painajainen; maalaaminen lakkaamatta."
Cheers,
-Frenzy