(no subject)
musta tuntuu että mun aikapiiri pienenee vaan. nyt se kattaa enää muutaman päivän eteenpäin. tällä hetkellä se ei tunnu haittaavan, istun vaan kotona ja ihmettelen, kuinka pihakoivuista on niiden kahden yön aikana jotka olin poissa kadonneet kaikki auringonkeltaiset lehdet, ja jäljellä on pari hassua ruskeaa. keittiön ikkunasta näkyy vielä keltaisena hehkuvat vaahterat ja pihatie on kuorrutettu loistavanvärisillä lehdillä. siinä kahisevassa matossa on ihana raahata jalkoja ja tehdä polkuja. ja kun aurinko paistaa vaahteranlehvästön läpi, voi melkein kuvitella että on vielä kesä. ja mä hengitän sisään syksyistä helsinkiä ja oon niin onnellinen että asun just täällä. ja amerikka tuntuu suljetulta, pieneltä ja kaukaiselta paikalta. ikävä sinne on, tietenkin. mutta mä tiedän että siellä se on ja odottaa mua, reservaatti jossa aika pysähtyy ja tuhansia vuosia vanha preeria. just tällä hetkellä mun paikka on täällä, Helsingissä ja Euroopassa. Vaihtoonlähtöä haittaa tää mun pienenevä aikaikkuna, kun en osaa suunnitella elämää muutamaa päivää pidemmälle. Kun hakeakin pitäis joskus.