Satunnaista jaarittelua

Aug 21, 2006 20:31

Kas, aika on taas mua nopeampi. Jokseenkin tylsää, että kun ei jaksa useammin kirjoittaa, päivitykset typistyvät luetteloksi asioita joita tein ja joista ne mielenkiintoiset osat eivät tunnu enää ajankohtaisilta. Tämä taitaa olla taas yksi sellainen kirjoituksenpätkä.

Uskomattoman virkistävää voi olla arki toisen arjen keskellä. Ihan tavallinen toissaviikonloppu merirosvoineen ja lähibaareineen oli jotenkin ihan kauhean kiva asia. Ja kotona möllötyskin oli jotenkin hohdokasta. Asiaan saattoi vaikuttaa se, että ostin taas uusia leluja kuten digiboksin. Alkaa olla jo perinne, että ostan jotain viihde-elektroniikkaa kesätyörahoilla.

Kuten yleensä, viikonloppujen välissä oleva aika meni pelottavan nopeasti ja muistijälkiä jättämättä. Ilmiö jaksaa edelleen kummastuttaa. Miten voi aika kulua niin nopeasti, vaikka en tee töiden lisäksi yhtään mitään mielenkiintoista, ja töissäkin on hyvin yksitoikkoista.

Viime viikonloppuna oli sitten taas oikein lystiä. Itse asiassa naismuistiin en ole täällä päin niin hauskaa iltaa viettänyt. Aftermölkky hyvässä seurassa on erinomainen tapa kuluttaa lauantai-ilta. Olen jo niin toimistoitunut, että väsähdin pikkuisen turhan aikaisin ja poistuin nukkumaan. Silti, jee. Revontulet ja grillailua kaikkee.

Ylihuomenna täytyy taas roudata tavarasto Helsinkiin. Mä tein hieman epätoivoisen suunnitelman ensi vuodelle. Muiden kurssien puutteessa ilmoittauduin espanjan, venäjän ja viron peruskursseille sekä virkamiesruotsiin. Saattaa olla että tukehdun kieliähkyyn (mikäli pääsen noille kursseille), mutta tuota, jostain on revittävä opintoviikkoja. Noista tulee kyllä vasta alle puolet tarvittavista ovareista, joten pitäisi tutkailla asioita hieman lisää. Nyt on muuten uusi professorikin, joku japanilainen nainen. Hurjaa.

Onko muuten mitään järkeä siinä, että kouluvuoden aikana odotan jatkuvasti että kesäloma alkaisi, eikä tarvitsisi ajatella mitään, eikä kukaan ahdistelisi deadlineilla eikä muilla pakotteilla. Kesälomalla eli töissä odotan jatkuvasti, että koulu alkaisi ja pääsisi helsinkiin enkä olisi vastuussa mistään kenellekään muulle paitsi itselleen. Taidan olla vähän sitku-tyyppiä. Kaikki vaiheet tuntuu välivaiheilta jotain järkevämpää odotellessa.

Alkais jo se koulu.
Previous post Next post
Up