Harjoittelutunnelmia
Perusharjoittelu on nyt jo lähenemässä loppuaan. Tänään meillä oli luokkamme (3. luokka) iltakoulu, joka onnistui mielestäni loistavasti! Aiheenamme oli varjoteatteri ja kuviksen opettajina mulla ja Ainolla oli siitä päävastuu. Mielettömiä esityksiä saatiin nähdä ja lapset innostuivat todella kympillä! :) Oli mukavaa myös tulla kouluun, kun eräs luokkamme tyttö toi minulle itse valmistamansa taulun. Meinas tulla tippa lissiin...
Harjoittelu on ollut ihan mielettämän rankka, mutta antoisa. On äärimmäisen stressaavaa olla 7 viikkoa siten, että koko ajan joku tarkkailee sitä, miten puhut, olet ja toimit. Onneksi oikeassa opettajan työssä sua ei kuitenkaan koko ajan olla tarkkailemassa. Toisaalta siis odotan, että harjoittelu päättyisi ja pääsisi palaamaan "stressittömämpään" arkeen. Toisaalta taas alkaa olla suhteellisen haikea olo harjoittelun päättymisestä. Luokkamme lapset ovat aivan upeina nassikoita ja heitä tulee kyllä kova ikävä. Mielettömiä juttuja olen heiltä oppinut :)
Huippu homma on se, että harjoittelusta ei kuitenkaan joudu lähtemään tyhjin käsin. Oppinut olen enemmän kuin OKL:llä vietettynä aikana yhteensä. Mukaan saan myös paljon materiaalia. Ohjaava opettajamme on kuvannut meitä koko harjoittelun aikana (tunteja ja VARSINKIN tapahtumia: olympialaiset, iltakoulu, jne), joten saamme mukaamme myös paljon valokuvia menneistä viikoista. Luulenpa, että joudun oikein teettämään nämä kuvat paperille ja liimaamaan albumiin kuvatekstien kera :)
Viimeisiin viikkoihin on siis sisältynyt kiirettä (siks en oo täälläkää ehtiny kauheesti päivitellä), vitutusta, stressiä, migreeniä, naurua, iloa, onnistumisia, epäonnistumisia, hauskoja hetkiä ja ennen kaikkea lapsen suusta tulleita elämänviisauksia, jotka toivon mukaan palautuvat mieleen vielä vuosia harjoittelun jälkeen.
Näihin tunnelmiin! :)
Harjoittelu on ollut ihan mielettämän rankka, mutta antoisa. On äärimmäisen stressaavaa olla 7 viikkoa siten, että koko ajan joku tarkkailee sitä, miten puhut, olet ja toimit. Onneksi oikeassa opettajan työssä sua ei kuitenkaan koko ajan olla tarkkailemassa. Toisaalta siis odotan, että harjoittelu päättyisi ja pääsisi palaamaan "stressittömämpään" arkeen. Toisaalta taas alkaa olla suhteellisen haikea olo harjoittelun päättymisestä. Luokkamme lapset ovat aivan upeina nassikoita ja heitä tulee kyllä kova ikävä. Mielettömiä juttuja olen heiltä oppinut :)
Huippu homma on se, että harjoittelusta ei kuitenkaan joudu lähtemään tyhjin käsin. Oppinut olen enemmän kuin OKL:llä vietettynä aikana yhteensä. Mukaan saan myös paljon materiaalia. Ohjaava opettajamme on kuvannut meitä koko harjoittelun aikana (tunteja ja VARSINKIN tapahtumia: olympialaiset, iltakoulu, jne), joten saamme mukaamme myös paljon valokuvia menneistä viikoista. Luulenpa, että joudun oikein teettämään nämä kuvat paperille ja liimaamaan albumiin kuvatekstien kera :)
Viimeisiin viikkoihin on siis sisältynyt kiirettä (siks en oo täälläkää ehtiny kauheesti päivitellä), vitutusta, stressiä, migreeniä, naurua, iloa, onnistumisia, epäonnistumisia, hauskoja hetkiä ja ennen kaikkea lapsen suusta tulleita elämänviisauksia, jotka toivon mukaan palautuvat mieleen vielä vuosia harjoittelun jälkeen.
Näihin tunnelmiin! :)