Finnish writing.
I found something and yes, I think I did know how to write in Finnish, back in the day.
Ryttyläläiset ovat onnellisia - touko03
Miksei junissa ole hätätilanne-ohjeita kuten lentokoneissa, kysyn itseltäni ja katson sivusilmällä vierellä istuvan naisen tonnikalapatonkia ja sen viimeistä matkaa naisen elimistöön ja ulos. Ruoka-aineilla on synnynnäinen elintestamentti, mietin onnellisena siitä, etten ole tomaatinriekale tai kurkkuviipale. Hätätilanne; hirvi juoksee radalle. Evakuoikaa itsenne ulos junasta välittömästi. Kuvittelen itsetuhoisen hirven metsässä. Se ryntää äitiään huutaen junan alle, kompastelee kaviollaan raidekiviin ja lysähtää parin metrin päähän raiteista. Juna kiitää ohi ja hirven silmät kostuvat häpeästä. Kolmen tunnin päästä ryhmä eläinlääkäreitä ja poliiseja nukuttaa sen ja kuljettaa sen takaisin metsään. Ensi keväänä hirvi on taas onnellinen.
Katson hajamielisenä junan esittelyvideota, joka pyörii katossa roikkuvissa monitoreissa. Asiallisen oloinen, ylempää keskiluokkaa oleva perhe matkustaa junalla. Lapset ovat lastenvaunussa muiden mallikasvoisten, sööttien räkänokkien seurassa, "poissa tieltä", video sanoo peitellysti. Isä hakee lehden ja kaksi maitokahvia. Nainen istuu vaunussa ja näppäilee sylitietokonetta, joka on nostettu pienen pöydän päälle. Hän hymyilee aviomiehelleen, kun tämä saapuu kahvien kanssa. Robert's Coffee, vaalea paahto, ei kermaa. Mies avaa sanomalehden. Kauppalehti. (Mitähän meidän osakkeille kuuluu? Kuules kulta, myydäänkö Stockmannin osakkeet?) Nainen juo kahviaan hitaasti nautiskellen ja katselee ulos junan ikkunasta. (On se Suomi kaunis maa, kuinka sitä voikaan ihailla junanikkunasta.) Hänellä on asiat hyvin ja junalla pääsee. Lapset putkahtavat vaunuun ja ponnahtavat pian vanhempiensa syliin. Kaikki nauravat. Ei mitään "Nyt penskat vittuun siitä, äidillä on töitä".
Napsahdan takaisin todellisuuteen. Junassa on kello, se näyttää ajan numeroina. Yhdeksän neljäkymmentäseitsemän. Vietän kymmenen tuntia täällä. Helsinki - Oulu - Kemi. Katson vuoden vaihtuvan junassa. Onko jo uusi vuosituhat? Saavun elävään tieteisjännäriin, joka kai joskus oli määränpääni. Kysyn ihmisiltä, mikä on vuosi. Kuka on presidentti? Kukaan ei ymmärrä minua. He kaikki puhuvat tanskaa.
Pienet mökit sävyttävät junamaisemaa. Ryttylän asema kiitää ohi. Talot ovat tyhjillään, koska pieni Ryttylän kansa harjoittaa salaisia kulttimenojaan kylän pesäpallokentällä juuri nyt. Ryttylän pormestari ja kunnanhallituksen jäsen, kokoomuksen Arto Reidermann on pääpappi ja kassaneiti Mirja Puutinen pääpapitar. Kyläläiset avaavat Mustan Helmen Kirjansa, heidän oman Raamattunsa, jossa kerrotaan muun muassa, kuinka pakastaa lohta magian avulla. Pienessä piirissä ryttyläläiset pitävät yhtä. Uskonto kieltää tietokoneet ja siianpyynnin Norjassa harjoittajiltaan. Ryttyläläisetkin pääsevät junalla. He eivät vain halua pois.
Mitä minä pakenen? Menneisyyttäni, kai. En lapsuuttani Suokylässä tai nuoruuttani mansikanpoimijana. Talossani palavat tällä hetkellä valot. Miesystäväni, Peter Långback, kilpapurjehtija ja nuuskankäyttäjä pakkomielteeseen saakka, kävelee sisään ja huhuilee nimeäni.
Pysähdymme. Asemalla kaksi pientä japanilaisnaista rakastuu Suomeen. Ottavat kuvia. Huokailevat. En ole koskaan ollut rakastunut. Japanilaisnainen ottaa kuvan minusta ja suomalaisesta junasta. Suutun. Hiton tähden, se on vain Hämeenlinna!
Nukahdan junassa. Näen unta, että olen se itsetuhoinen hirvi. Minä pääsen raiteille, mutta junaa ei tulekaan. Onnistun nousemaan pystyyn, mutta juuri sillä hetkellä juna iskeytyy kylkeeni. Vereni lentää veturinkuljettajan silmille. Hän huutaa, mutta minä olen onnellinen.
Herään ja olemme Oulussa. Sataa lunta. Esittelyvideo pyörii taas. Minä en ole idylliä. Etenemme 160 kilometriä tunnissa. Vieressäni istuu nyt mies, jonka käsivarsi on karvainen. Ryttyläläinen voisi tuijottamalla tehdä siitä karvattoman. Minä en.
Kysyn konduktööriltä, miksei junissa ole hätätilanne-ohjeita. Hän hymyilee minulle vakuuttavasti.
"Koska junat ovat niin turvallisia", hän vastaa.
Sen minä uskon.
Nowadays nothing comes out and it's so so difficult.
Sorry to those of you who don't understand Finnish.
Ryttyläläiset ovat onnellisia - touko03
Miksei junissa ole hätätilanne-ohjeita kuten lentokoneissa, kysyn itseltäni ja katson sivusilmällä vierellä istuvan naisen tonnikalapatonkia ja sen viimeistä matkaa naisen elimistöön ja ulos. Ruoka-aineilla on synnynnäinen elintestamentti, mietin onnellisena siitä, etten ole tomaatinriekale tai kurkkuviipale. Hätätilanne; hirvi juoksee radalle. Evakuoikaa itsenne ulos junasta välittömästi. Kuvittelen itsetuhoisen hirven metsässä. Se ryntää äitiään huutaen junan alle, kompastelee kaviollaan raidekiviin ja lysähtää parin metrin päähän raiteista. Juna kiitää ohi ja hirven silmät kostuvat häpeästä. Kolmen tunnin päästä ryhmä eläinlääkäreitä ja poliiseja nukuttaa sen ja kuljettaa sen takaisin metsään. Ensi keväänä hirvi on taas onnellinen.
Katson hajamielisenä junan esittelyvideota, joka pyörii katossa roikkuvissa monitoreissa. Asiallisen oloinen, ylempää keskiluokkaa oleva perhe matkustaa junalla. Lapset ovat lastenvaunussa muiden mallikasvoisten, sööttien räkänokkien seurassa, "poissa tieltä", video sanoo peitellysti. Isä hakee lehden ja kaksi maitokahvia. Nainen istuu vaunussa ja näppäilee sylitietokonetta, joka on nostettu pienen pöydän päälle. Hän hymyilee aviomiehelleen, kun tämä saapuu kahvien kanssa. Robert's Coffee, vaalea paahto, ei kermaa. Mies avaa sanomalehden. Kauppalehti. (Mitähän meidän osakkeille kuuluu? Kuules kulta, myydäänkö Stockmannin osakkeet?) Nainen juo kahviaan hitaasti nautiskellen ja katselee ulos junan ikkunasta. (On se Suomi kaunis maa, kuinka sitä voikaan ihailla junanikkunasta.) Hänellä on asiat hyvin ja junalla pääsee. Lapset putkahtavat vaunuun ja ponnahtavat pian vanhempiensa syliin. Kaikki nauravat. Ei mitään "Nyt penskat vittuun siitä, äidillä on töitä".
Napsahdan takaisin todellisuuteen. Junassa on kello, se näyttää ajan numeroina. Yhdeksän neljäkymmentäseitsemän. Vietän kymmenen tuntia täällä. Helsinki - Oulu - Kemi. Katson vuoden vaihtuvan junassa. Onko jo uusi vuosituhat? Saavun elävään tieteisjännäriin, joka kai joskus oli määränpääni. Kysyn ihmisiltä, mikä on vuosi. Kuka on presidentti? Kukaan ei ymmärrä minua. He kaikki puhuvat tanskaa.
Pienet mökit sävyttävät junamaisemaa. Ryttylän asema kiitää ohi. Talot ovat tyhjillään, koska pieni Ryttylän kansa harjoittaa salaisia kulttimenojaan kylän pesäpallokentällä juuri nyt. Ryttylän pormestari ja kunnanhallituksen jäsen, kokoomuksen Arto Reidermann on pääpappi ja kassaneiti Mirja Puutinen pääpapitar. Kyläläiset avaavat Mustan Helmen Kirjansa, heidän oman Raamattunsa, jossa kerrotaan muun muassa, kuinka pakastaa lohta magian avulla. Pienessä piirissä ryttyläläiset pitävät yhtä. Uskonto kieltää tietokoneet ja siianpyynnin Norjassa harjoittajiltaan. Ryttyläläisetkin pääsevät junalla. He eivät vain halua pois.
Mitä minä pakenen? Menneisyyttäni, kai. En lapsuuttani Suokylässä tai nuoruuttani mansikanpoimijana. Talossani palavat tällä hetkellä valot. Miesystäväni, Peter Långback, kilpapurjehtija ja nuuskankäyttäjä pakkomielteeseen saakka, kävelee sisään ja huhuilee nimeäni.
Pysähdymme. Asemalla kaksi pientä japanilaisnaista rakastuu Suomeen. Ottavat kuvia. Huokailevat. En ole koskaan ollut rakastunut. Japanilaisnainen ottaa kuvan minusta ja suomalaisesta junasta. Suutun. Hiton tähden, se on vain Hämeenlinna!
Nukahdan junassa. Näen unta, että olen se itsetuhoinen hirvi. Minä pääsen raiteille, mutta junaa ei tulekaan. Onnistun nousemaan pystyyn, mutta juuri sillä hetkellä juna iskeytyy kylkeeni. Vereni lentää veturinkuljettajan silmille. Hän huutaa, mutta minä olen onnellinen.
Herään ja olemme Oulussa. Sataa lunta. Esittelyvideo pyörii taas. Minä en ole idylliä. Etenemme 160 kilometriä tunnissa. Vieressäni istuu nyt mies, jonka käsivarsi on karvainen. Ryttyläläinen voisi tuijottamalla tehdä siitä karvattoman. Minä en.
Kysyn konduktööriltä, miksei junissa ole hätätilanne-ohjeita. Hän hymyilee minulle vakuuttavasti.
"Koska junat ovat niin turvallisia", hän vastaa.
Sen minä uskon.
Nowadays nothing comes out and it's so so difficult.
Sorry to those of you who don't understand Finnish.