Jun 13, 2008 18:18
Voisihan sitä ihan oikeesti kirjoittaa mietteitäni tänne. (Mietteitäni... olihan se oikein taivutettu? anyway)
Mistä tää päivä on sit koostunut muusta kuin koneella olosta? Ei oikeastaan YHTÄÄN MISTÄÄN muusta. Sille pitäis tehdä jotain. Käydä vaikka ulkona, kun siellä ei nyt sadakkaan. Ottaa se päivärytmi hallintaan. Sängystä nouseminen kello 10-12 välillä, aamupesu ja ehkä jotain ruokaa, sen jälkeen lopullinen herääminen koneen äärellä. Ulkonakäynti on siirtynyt (muiden ihmisten)iltaan. Ihan hyvään aikaan sinänsä, koska olen silloin virkeimilläni. Muille se on ilta, minulle päivä. Silloin kuin muilla on yö, se on minulle ilta tai iltapäivä. Jatkan omaa matkaani omilla reitteillä. (Huomaakohan kukaan minua? Tajunnanvirtaa. Piirtäisin tähän kuvan ilmeestäni jos pystyisin. Ajatuksissa.) Taidan olla yöeläin. Näin totesin aamulla kun lojusin sängyssä juuriheränneenä. Se on minulle kaikkein levollisinta aikaa. Saa kadota ihan rauhassa omiin ajatuksiin. Se ei kylläkään silloin onnistu jos herää keken hyvin oudon unen. Niin kävi tänään. Lojusin ja ajattelin vaan sitä unta mitä näin. Sekava. Outo. Hauska. Ihana. Surullinen. Rakas. Nämä tunteen pulppusivat mieleeni ajatellessani sitä unta. Itkinö siinä unessa? Ehkä. Olisin voinut. Itkisinkö nytten unen tapahtumille? Ehkä. En osaa kuvailla sitä tunnetta mikä minulla on sen unen jälkeen. Kun ajattelen sitä unta, tulee sellainen olo kuin vanhemmilla jotka katselevat oman lapsen leikkejä. Ehkä, en tiedä sillä minulla ei ole lapsia. Tahtoisin joskus saada lapsen. Mutta... monta "muttaa" estävät.
Kuuntelen musiikkia. Alanis Morissette. Siltä löytyy ihan hyviä kappaleita, vaikka ei ole lempilaulajani. Uninvited. "Must see..." "Must feel..." I'm empty.
Tekstissä ei ollut punaista lankaa, mutta sain jotain ajatuksia ylös joita pyöri päässä tällä hetkellä.
empty,
ajatus,
mietintä