Kas niin, viimein työkoneen ääressä vaikka työaikahan alkoi jo kolme tuntia sitten. Olen täällä palloillut asemaa ympäriinsä, vähän niinkus jokapaikanhöylänä. Lähestulkoon pallona kirjaimellisesti, lyöttäydyin niiden likkojen kylkeen jotka tänään oli junamaatteja promoamassa, ja sain samanlaisen limenvihreän muodottoman liivisäkin päälleni. :D
Miksei me oikeasti voida promota niitä virkavaatteissa??? Apua. Näytin omenalta. Mehh... Ura sekin.
No joo, ja mitä siihen shoppailuun tulee, niin jotain paitoja löytyi, mutta ei kyllä sellaista mitä visioin. :/ Johtuneeko sitten siitä, että en ole ihan ajantasalla noiden paitojen yms suhteen kun yleensä ostan vaan hameita ja mekkoja... Jotenkin pidin itsestään selvänä että TOTTAKAI mä löydän mustan paidan missä on metallinhohtoista tekstiä / kuvaa / printtiä. Enpä löytänyt. Kävin läpi keskustan puodit ja mukaan tarttui vain yksi missä oli metallinhohtoa, mutta sekin oli jokin Onlyn paita, mikä mainostaa vain ja juurikin sitä itseensä. Koska se nyt oli sellanen, niin joustin vähän visiostani ja ostin myös mustan paidan missä oli neonväreillä tekstiä. Täytyypi kotona sovitella taas, tai sitten päädyn taas johonkin ihan muuhun asuun.
Kaverikin kysyi juuri äsken että mitä väliä sillä on kun kukaan näe mitään kuitenkaan, mutta on sillä väliä. Oma fiilis. ^^ Joillakin virikkeillä sitä pitää naisen saada itseään viihdyttää... Shoppailu ei tänään ollut kuitenkaan niin viihdyttävää kuin oletin. Varmaan siksi kun ei oikein mitään tahtonut löytyä. *kranttu*
Koskarin hississä joku tyyppi yritti hakea katsekontaktia ja silmäili siinä päästä varpaisiin. Hissimatka tuntui ikuisuuden kestävältä. Ei sillä että tyyppi olisi pahimmasta päästä ollut suomalaisista, mutta kun ei niin vaan EI. Ja muutenkin fiilis oli et "niin, kaikki miehet on JUST tuollaisia *ärinää purinaa*". Ok, taisin ottaa pikkasen raskaasti tuon erään Twiitin. Tai sit naiskromoni käyvät vaan taas ylikierroksilla.. :D
Ihan kivaa päästä taas huomenna reissuun ja vähän tuulettumaan, nää kolme iltavuoroa töissä on olleet aikaslailla energiaavieviä. Vaikka kuulostavatkin niin chilliltä. Se mikä ei ole chilliä, on välillä sangen haastavaa. Mutta enpä valita, Japaninmatkaa odotellessa... :b
No niin, jos jonkin asian pitäisi saada mut aina heltymään ja rauhoittumaan, niin se on yleensä nukkuva eläin, mutta nyt on tullut eteen jotain poikkeavaa. Myös ihminen saa sen aikaan. Kai Ryo on ihminen, onhan? Alan jo uskoa gnrbun tulevaan ficciin ja Ryon henkilöllisyyteen siinä... Koska ei kukaan ihminen voi olla... Sellainen.
Tällainen:
Nih. Että tällasta tänään.