Kipuilua
Nilkkani on mennyt yhä kipeämmäksi reissun jälkeen. Rasitin sitä liikaa siellä maratonikävelyillä ja melkein kakskytkilosten kapaasien raijaamisella. Lääkäriin asti en ole päässyt, kun en ole kehdannut heti mitään saikkua hakea töistä. Mutta nyt on vissiin pakko. Heti huomenna aamusta. Tänään ei ollut enää lääkäriaikoja. Onneksi on Panacodeja.
Kaikesta huolimatta nilkutin eilen urhoollisesti Nosturille MUCCua katsomaan. No, siis, Tatsuron luoksehan on pakko päästä, vaikka kierimällä. Ja kylläpä herra oli taas hurmaavalla päällä. Flirtti hymy ja katse yleisöön vähän väliä. Kiva, että sillä oli kivaa. Niin oli minullakin. :b
Tosin, kuulin siellä jotain, mitä olen pyrkinyt olemaan pohtimatta jo aiemmin, mutta aloin siellä taas miettimään asioita, joita ei ehkä pitäisi miettiä, koska eihän se minulle kuulu, ja vaikka kuuluisikin, en voi tehdä sille mitään, ja onko oikeus olla mustasukkainen jostakusta, jota ei edes omista (vielä. Tai ehkä koskaan) ?
Ja sitten myös mietin ystäväni nimeämää ilmentymää "elämäni miehistä", eli Takishia (tosin, nimi olisi nyt jo pidempikin :'D ) ja totesin, että kohdallepa osuu, kun kaikkia niitä olen saanut nähdä läheltä tässä heti jo alkuvuodesta. Mukava aloitus uudelle vuodelle, toki, mutta ei ehkä kaikista parisuhdeystävällisin täällä kotimaassa. Pasmat menee jo sekaisin, kun ei tiedä mitä tuntee ketäkin kohtaan ja miksi, ja sitten järkikin puhuttelee, että "olepa realisti", mutta kun realismi, pessimistisyys ja luovuttaminen eivät koskaan ole olleet lempiasioitani.
Kerrassaan hankalaa! :D
Turhauttavaakin, lähinnä.
Ja sitten, haluaisin jatkaa taas japaninopiskeluita tulevaisuutta varten ja muutama ficcikin odottaa viimeistelyänsä. u.u;
Yhtäkaikki, summauksena: MUCC oli loistava. Tatsuro sai kivut unohtumaan hetkeksi. Oli mahtavaa nähdä lafilaisia, rakkaita pupsukoitani. Katan vieressä on aina kiva nukkua ja se on ihana ihminen kaikinpuolin. Elämä on yllättävää monessa mielessä. Uskoni johdatukseen on vahvistunut viime aikoina taas. Akin kuvasta on vaikea irrottaa katsetta pitemmäksi aikaa. Taidan vaieta nyt Panacod-huuruissani.
Kaikesta huolimatta nilkutin eilen urhoollisesti Nosturille MUCCua katsomaan. No, siis, Tatsuron luoksehan on pakko päästä, vaikka kierimällä. Ja kylläpä herra oli taas hurmaavalla päällä. Flirtti hymy ja katse yleisöön vähän väliä. Kiva, että sillä oli kivaa. Niin oli minullakin. :b
Tosin, kuulin siellä jotain, mitä olen pyrkinyt olemaan pohtimatta jo aiemmin, mutta aloin siellä taas miettimään asioita, joita ei ehkä pitäisi miettiä, koska eihän se minulle kuulu, ja vaikka kuuluisikin, en voi tehdä sille mitään, ja onko oikeus olla mustasukkainen jostakusta, jota ei edes omista (vielä. Tai ehkä koskaan) ?
Ja sitten myös mietin ystäväni nimeämää ilmentymää "elämäni miehistä", eli Takishia (tosin, nimi olisi nyt jo pidempikin :'D ) ja totesin, että kohdallepa osuu, kun kaikkia niitä olen saanut nähdä läheltä tässä heti jo alkuvuodesta. Mukava aloitus uudelle vuodelle, toki, mutta ei ehkä kaikista parisuhdeystävällisin täällä kotimaassa. Pasmat menee jo sekaisin, kun ei tiedä mitä tuntee ketäkin kohtaan ja miksi, ja sitten järkikin puhuttelee, että "olepa realisti", mutta kun realismi, pessimistisyys ja luovuttaminen eivät koskaan ole olleet lempiasioitani.
Kerrassaan hankalaa! :D
Turhauttavaakin, lähinnä.
Ja sitten, haluaisin jatkaa taas japaninopiskeluita tulevaisuutta varten ja muutama ficcikin odottaa viimeistelyänsä. u.u;
Yhtäkaikki, summauksena: MUCC oli loistava. Tatsuro sai kivut unohtumaan hetkeksi. Oli mahtavaa nähdä lafilaisia, rakkaita pupsukoitani. Katan vieressä on aina kiva nukkua ja se on ihana ihminen kaikinpuolin. Elämä on yllättävää monessa mielessä. Uskoni johdatukseen on vahvistunut viime aikoina taas. Akin kuvasta on vaikea irrottaa katsetta pitemmäksi aikaa. Taidan vaieta nyt Panacod-huuruissani.