Mä oon niin rikki
Oon niin väsynyt, etten jaksa edes crashata sängylleni. Niinpä crashasin olkkarin lattialle ja dataan dataan dataan. Jei. Huomenna olis töitä taas 6:30 alkaen. Hyvällä säkällä menen sinne näillä samoilla silmillä. Sänkyyn hivuttautuminen kun ei houkuttele kahdesta syystä:
Ensinnäkin, hartioihini sattuu jumalattomasti ja pelkkä ajatuskin makaamisesta epämääräisissä asennoissa koko yön hirvittää hurjan paljon. Ja toiseksi, en koskaan tykkää mennä suoraan nukkumaan tultuani iltavuorosta ja mennessäni seuraavana päivänä taas aikaseen aamuun, koska silloin tuntuu kuin olisi tehnyt extrapitkän työpäivän. >_<
Extrapitkältä tämä päivä silti jo tuntui, sillä koko Suomi näytti taas olevan liikkeellä. Mukaan lukien työkaverini, joita ei pahemmin tiskissä näkynyt. Jäin jopa yksin yhdessä vaiheessa hoitelemaan ruuhkia. Vaikka yritin purra hammasta ja motivoida itseäni tykkäämään työstäni, en silti pidä siitä, että ketään jätetään yksin tiskiin. Itse en jättäisi, vaikka taulukon mukaan ruoka-aika alkaisi, tai olisi jokin muu syy lähteä. Koska jokainen joutuu joskus joustamaan näistä, järjenkäyttökin on toki sallittua, ja edellinen pomo painotti aina, että kukaan ei saa jäädä yksin tiskiin, etenkin turvallisuussyistä. Joten mikä hitto teitä vaivaa, ihmiset?!? Se siitä me-henkisyydestä yms. scheisesta. Joo, mä tiedän, teitäkin kiukuttaa ihan yhtä paljon kuin muakin kaikki uudistukset firman sisällä ja vuorotaulukkomuutokset, jotka astuvat pian voimaan. Ei sitä silti tartte protestoida jättämällä yhtä työkavereista leijonien kitaan marttyyrikuolemaan todistaakseen ylemmille tahoille kuinka hankalaa meidän lipputiskissä on. Ei niitä kiinnosta. Mutta mua kiinnostaa, sillä mä en jaksa. En ruuhkia, enkä enää kohta teitäkään! ARGH!
Kas noin, se ranttauksesta. Tää ei ees osu täällä kenellekään työkavereistani, koska ne tuskin lukee journalia. Eikä niitä mun ranttaus varmaan kiinnostaisikaan. Olisivat varmaan "joo, lähde pois firmasta niin sit minä ainakin saisin ehkä pitää työpaikkani". Yeah right.
Haluaisin hakea saikkua henkisiin tuskiini ja sisäisiin (myös fyysisiin) kipuihini, mutta toinen puoli minussa haluaa näyttää, että kyllä jaksan ja vaikka mitä. Kuvittelen kait jollain kieroutuneella tavalla, että pomot huomaisivat sinnikkyyteni ja paineensietokykyni ja kiittelisivät ja palkitsisivat vaikkapa jatkosopimuksella ensi vuonna. Mutta luulenpa että harakoille menee kaikki vaivannäköni tätäkin puljua kohtaan.
Seppo sanoo Astro.fi:ssä, että tämä syksy on muutosten aikaa monella taholla niin yksityiselämässä kuin businessmaailmassakin ja että se on alkua uusille tuulille. Joo, jotain tuulta tässä alkaa kohta kaipaamaankin. Nyt olo on sangen alavirittynyt muutoin. U.U
No siis kuinka pohjalla voi ihminen olla, jos ei huhu MUCCun saapumisesta Suomeen saa mua hyppimään kattoon, jos Maon söpöys ja suuret silmät eivät saa mua awwittelemaan ja jos mikään musiikki ei nyt kosketa mua mitenkään henkisesti millään tasolla? Jep. Olen TOSI pohjalla. @_@;
Ennen kuin päiväni lähti alamäkeä kohti, sain kuitenkin kokea pientä iloa nähtyäni ZORON uuden tyylin:
Tapi-chaaaan, anna mulle toi baskeri, jookos? Täällä baskerit ovat ihan avuttomia esityksiä ja sisältävät aitoa kaninkarvaa. Ei kiitos! Mutta tuo, kaikki, tuo, sinussa, uusi tyyli-ikonini, ahhh! xD
Ja Ryuuji. Voi Ryuuji. MISSÄ NE JATKEET ON? So confusing. Tyyppi vaihtaa enemmän hiusväriä ja -tyyliä kuin minä teini-iässä. Ja minä sentään olin aikoinani kuuluisa siitä. Voih. Koen alemmuuskomplekseja. Nyt eivät karvat pysyisi päässä jos jatkaisin samaan malliin. Kuinka siis sen oikein teet?? @_@
Wait, nevermind. En halua tietää, koska kokisin edelleen alemmuuskomplekseja. Yhtäkaikki. Olet ihana. ♡