Kotipölly

[fariini]

Se iski sitten taas. Tulin kotiin jo vajaa viikko sitten, mtten ole vielä saanut inahdettuakaan siitä kenellekään. Olen kotona, teen juttuja, luen, ja jotenkin kello on taas yksitoista, enkä viitsi niin myöhään enää soittaa kenellekään, edes ystäville. Vaikka muistan, miten hyvältä tuntuu aina olla ystävien seurassa, en silti saa itsestäni irti siihen johtavia toimenpiteitä, kun olen joutunut kodin imuun. Ihan kuin olisin jossain kotipöllyssä. Epäilenpä, että voisin viettää viikkoja näkemättä vanhempien lisäksi ketään, sillä eihän täällä ole edes naapureita näköetäisyydellä. Kotiin on vaan niin helppo jäädä, se ei vaadi toimenpiteitä. On helppo unohtua tänne kissojen ja puiden seuraksi, elämään eri kellolla käyvää elämää. Ja vaikka tuo äskeinen kuulostaa suorastaan runolliselta, kesän loputtua harmittaa sitten taas, kun en saanut mitään aikaan.

Joten, huomenna sitten, huomenna otan puhelimen kauniiseen käteen ja soitan jollekulle tai vaikka parillekin. Ehkä piknik ennen juhannusta? Torstaina? Sorsapuisto, tai vaikka Näsinpuisto, jees? Voin leipoa ja tuoda viltin, olisikos kenelläkään vaikka ulkopelejä aktiviteetiksi syömisen oheen?