Ehdin tavata Janne Niskan vain kerran, mutta vaikka olin ventovieras ja vain hänen kaverinsa kaveri, hän oli minulle tosi ystävällinen ja hyväksyi mukaan porukkaan muitta mutkitta ja tarjosi vieraanvaraisuuttaan, mitä en todellakaan olisi odottanut hänen asemassaan olevalta ihmiseltä. Ystävien kertomuksista hahmottui kuva kiltistä miehestä, joka halusi tehdä hyvää niin työntekijöilleen, ystävilleen kuin hyväntekeväisyyttä tarvitsevillekin, koska hänellä oli rahaa tehdä niin. Rumpujen soiton opetteleminen puolessa vuodessa aivan tyhjästä on syvän kunnioituksen arvoinen suoritus sekä työnteon että päättäväisyyden kannalta. Tuntui niin epäreilulta, että kaiken tuon hyvän taustalla hän kamppaili valtavien vastuiden, jatkuvan stressin ja pitkäaikaisen vakavan unettomuuden paineessa. Siksi uutinen hänen kuolemastaan tuntui niin väärältä. Ei hänen olisi kuulunut kuolla vielä, sillä hänellä oli niin paljon, mitä hänen piti tehdä! Hän teki sen luokan asioita, että maailmassa on oikeasti vähemmän ilman häntä :-(
Hupsu mielikuvitukseni on näinä päivinä jostain sen Mark Twainin lausahduksen, jota kapteeni Picardkin käytti, että Uutiset hänen kuolemastaan ovat huomattavasti liioiteltuja, ja sen, miten monet uskovat Elviksen yhä elävän. Hetken aikaa leikin ajatuksella, että jospa uutinen Janne Niskan kuolemasta voisikin vielä osoittautua erehdykseksi, ja hän olisikin yhä elossa ja saisi nähdä, miten häntä lehtien kommenttipalstoilla muistellaan pelkästään hyvällä ja ventovieraat ihmisetkin kehuvat ja kiittelevät häntä. Voisiko kukaan toivoa parempaa tunnustusta? Tottakai ymmärrän, että kuolinuutinen on lopullinen ja peruuttamaton, ja se tekee minut taas surulliseksi, mutta Janne Niska jos kuka olisi ansainnut saada jäädä henkiin. :-(
Posted via
m.livejournal.com.