Kärpänluolan Scarlett, R.I.P. (eli perinteinen muistopuhe)
Tupsu kuoli tänään, tai siis eilen. Aamulla kun vähän ennen yhtätoista katsoin, se nukkui vielä ja hengitti mielestäni selvästi. Sen jälkeen en tarkistanut, ja kun nyt illalla tulin Anun synttäreiltä, Tupsu oli ihan kylmä, jäykkä ja nukkuvan näköinen.
Se oli niin pieni. Se oli aina niin pieni, pienempi kuin kääpiöhamsterit yleensä, luulisin. Se oli pienenä vielä pienempi, mutta isonakin se oli pieni. Mummonakin. Sillä oli pienet vaaleanpunaiset tassut. Ja pieni häntä, joka oli ehkä paras osa koko otuksesta. Se oli suurimman osan ajasta tylsä lemmikki, mutta rakastin sitä silti; silloin harvoin kun sitä näki, sitä oli ihanaa seurata. Parasta oli syöttää sille pähkinöitä tai auringonkukansiemeniä ja katsoa kuinka se puski poskipussit niitä täyteen.
Vanhemmiten se muuttui melkein valkoiseksi, vaikka pienenä se oli ihan selvästi harmaa. Nyt sen selässä näkyi enää hyvin vähän tummaa siimaa, joka alkujaan oli leveämpi ja aivan tummanharmaa.
Kamalaa olla yksin kotona ja yrittää keksiä mitä tekisi. Taittelin pahvirullan päät, ja pistin Tupsun sen sisällä pakastimeen.
Tupsu silloin kun se tuli meille. [Tuo on tosiaan pilttipurkin kansi.]
Yhteen aikaan Tupsulla oli tapana onkia terraariossa olevan tiilen ja lasiseinän välistä kaikki purut mahdollisimman tarkasti. Katsoin äsken vanhoja videoclippejä joita olin kuvannut siitä; paras oli se jossa Tupsu tuli yhtäkkiä näkyviin tiiliskiven takaa, ja meni huolellisesti tallettamaan hakemansa purut kiven toiselle puolelle.
Tuossa se on juuri tullut näkyviin kiven takaa.
Tupsu myös järsi tiiliskiven reunan täyteen sormenpään mentäviä koloja, kunnes hankin sille kalkkikiven. Se oli hassua, mutta huolestuttavaa.
Tupsu järsii.
Nyt viime aikoina se oli aina ihan spektaakkeli, kun Tupsua välillä näki. Se oli päivän kohokohta, yksikin aamu myöhästyin töistä (liukuva työaika, mutta olin luvannut itselleni), kun piti jäädä syöttämään Tupsulle auringonkukansimeniä ja katsomaan sen touhuja.
Tupsu oli nimetty (viralliselta nimeltään kasvattajan toimesta) Tuulen Viemää -päähenkilön mukaan. Minä nimesin Tupsun Kaunotar & Kulkuri -elokuvan koiran mukaan.
Tupsu ei oikein osannut syödä kastematoa.
Tupsu piti juustosta ja jogurtista. Ja kuorituista auringonkukansiemenistä, parsakaalista ja mustikoista. Tupsu oli todella kaunis, talvikko on minusta kauneimpia eläimiä mitä on olemassa. Oli ihanaa omistaa sellainen <3
R.I.P.
Enemmän kuvia löytyy galleriastani, osoitteesta http://pics.livejournal.com/esteri
Se oli niin pieni. Se oli aina niin pieni, pienempi kuin kääpiöhamsterit yleensä, luulisin. Se oli pienenä vielä pienempi, mutta isonakin se oli pieni. Mummonakin. Sillä oli pienet vaaleanpunaiset tassut. Ja pieni häntä, joka oli ehkä paras osa koko otuksesta. Se oli suurimman osan ajasta tylsä lemmikki, mutta rakastin sitä silti; silloin harvoin kun sitä näki, sitä oli ihanaa seurata. Parasta oli syöttää sille pähkinöitä tai auringonkukansiemeniä ja katsoa kuinka se puski poskipussit niitä täyteen.
Vanhemmiten se muuttui melkein valkoiseksi, vaikka pienenä se oli ihan selvästi harmaa. Nyt sen selässä näkyi enää hyvin vähän tummaa siimaa, joka alkujaan oli leveämpi ja aivan tummanharmaa.
Kamalaa olla yksin kotona ja yrittää keksiä mitä tekisi. Taittelin pahvirullan päät, ja pistin Tupsun sen sisällä pakastimeen.
Tupsu silloin kun se tuli meille. [Tuo on tosiaan pilttipurkin kansi.]
Yhteen aikaan Tupsulla oli tapana onkia terraariossa olevan tiilen ja lasiseinän välistä kaikki purut mahdollisimman tarkasti. Katsoin äsken vanhoja videoclippejä joita olin kuvannut siitä; paras oli se jossa Tupsu tuli yhtäkkiä näkyviin tiiliskiven takaa, ja meni huolellisesti tallettamaan hakemansa purut kiven toiselle puolelle.
Tuossa se on juuri tullut näkyviin kiven takaa.
Tupsu myös järsi tiiliskiven reunan täyteen sormenpään mentäviä koloja, kunnes hankin sille kalkkikiven. Se oli hassua, mutta huolestuttavaa.
Tupsu järsii.
Nyt viime aikoina se oli aina ihan spektaakkeli, kun Tupsua välillä näki. Se oli päivän kohokohta, yksikin aamu myöhästyin töistä (liukuva työaika, mutta olin luvannut itselleni), kun piti jäädä syöttämään Tupsulle auringonkukansimeniä ja katsomaan sen touhuja.
Tupsu oli nimetty (viralliselta nimeltään kasvattajan toimesta) Tuulen Viemää -päähenkilön mukaan. Minä nimesin Tupsun Kaunotar & Kulkuri -elokuvan koiran mukaan.
Tupsu ei oikein osannut syödä kastematoa.
Tupsu piti juustosta ja jogurtista. Ja kuorituista auringonkukansiemenistä, parsakaalista ja mustikoista. Tupsu oli todella kaunis, talvikko on minusta kauneimpia eläimiä mitä on olemassa. Oli ihanaa omistaa sellainen <3
R.I.P.
Enemmän kuvia löytyy galleriastani, osoitteesta http://pics.livejournal.com/esteri